MVTT:n apurahavuosi 2022

Maa- ja vesitekniikan tuki ry (MVTT) myönsi apurahoja ja lahjoituksia vuonna 2022 yhteensä lähes 4,5 miljoonaa euroa, mikä on enemmän kuin yhtenäkään aiempana vuonna. Myönteisen apurahapäätöksen sai yhteensä 141 hanketta.

Suurimman yksittäisen lahjoituksen, 500 000 euroa, sai Turun yliopisto, jossa tutkitaan muun muassa kestävää vesitaloutta. Lahjoitus kohdennettiin Turun yliopiston tekniikan koulutusalalle. Yliopiston tiedote lahjoituksesta täällä https://www.utu.fi/fi/ajankohtaista/mediatiedote/maa-ja-vesitekniikan-tuki-ry-lahjoittaa-turun-yliopistolle-500-000-euroa

Aalto-yliopiston ja Oulun yliopiston vesitekniikan tutkimuksen ja opetuksen yhteistyö jatkuu. Aallon projekti Digitaalisuuden mahdollisuuksien kehittämisestä vesialalla (DigiVesi) sai alkuvuodesta apurahan. MVTT lahjoitti Oulun yliopistolle vuonna 2021 miljoona euroa, jonka yliopisto päätti käyttää digitaalisen osaamisen kehittämiseen vesialalla. Digitaalisuus on megatrendi, joka avaa uusia mahdollisuuksia - tässä myös yliopistojen yhteistyön muodossa. Hankkeet täydentävät toisiaan ja yhteistyö vahvistaa synergiaa. Lisätietoa Oulun yliopiston lahjoituksesta https://www.oulu.fi/fi/uutiset/miljoonan-euron-lahjoitus-mahdollistaa-uudet-avaukset-vesitekniikan-tutkimuksessa Lisätietoa DigiVesi-hankkeesta https://www.aalto.fi/fi/uutiset/vesitutkimuksen-digiloikka-sai-viisivuotisen-rahoituksen

Aalto-yliopistolle ja Oulun yliopistolle myönnettiin apuraha CIS-Fin-yhteishankkeeseen, jossa tuotetaan mittausitietoa jätevedenkäsittelystä aiheutuvista kasvihuonekaasuista. Yliopistot tutkivat samaa aihetta, mutta eri näkökulmista. Hankkeen Oulun osioon haetaan väitöskirjatutkijaa. Haku on avoinna 15.1.2023 asti https://academicpositions.fi/ad/university-of-oulu/2022/vaitoskirjatutkija-climate-impact-of-sanitation-in-finland-cis-fin-vesi-energia-ja-ymparistotekniikan-tutkimusyksikko/191518

Myönnetyt summat vuonna 2022 vaihtelivat reilusta sadasta eurosta 500 000 euroon. Tutkimusta ja opetusta (31 kpl) rahoitettiin noin 2,8 miljoonalla eurolla. Opinnäytetöitä (57 kpl) lähes 900 000 eurolla. Myös mm. tilaisuuksille ja matkoille (esimerkiksi opiskelu ulkomailla) myönnettiin apurahoja.

Kuva: Minna Maasilta