Ari Matias Hämäläinen - 2014: Luleå tekniska universitet, Ruotsi

Matkakertomuksen tiedot

Opiskelija
Ari Matias Hämäläinen
Koulu
Savonia Ammattikorkeakoulu
Matkakohde
Luleå tekniska universitet, Ruotsi
Aika
02.09.2013 - 31.05.2014
Vaihto-ohjelma
Free mover


Kuvailisin Luulajan kaupunkia ruotsin puolen ”Ouluksi”. Asukkaita on kuitenkin vähemmän, koko Luulajan kunnassa noin 75000. Vaikka ympäristö muistuttaa Oulua on tunnelma ruotsalainen ja kulttuuri sen mukainen. Kaupunkiin on kuitenkin helppo sopeutua.

Yliopisto on suhteellisen suuri ja tarjonta monipuolinen kaupungin kokoon nähden. Kampus alueella näkee paljon vaihto-opiskelijoita. Oman kokemuksen perusteella moni tulee ulkomailta suorittamaan maisteri vaiheen opinnot Luulajaan. Maisteriohjelmien tarjonta englanniksi on kattava, ainakin ympäristötekniikan osalta.

Vuokra-asuntojen saatavuus oli erittäin heikko syksyllä 2013. Kaupunki on ollut muuttovoittoinen parin vuoden ajan eikä kunta ole pystynyt vastaamaan kysyntään. Asuntopulan lisäksi syyskuussa paloi opiskelija-asuinkerrostalo käyttökelvottomaksi, noin 80 huoneistoa paloi poroksi.

Pääsin jonottamaan opiskelija-asuntoa vasta kesäkuussa koska hakupapereiden passin kopiosta puuttui varmennus. Onneksi Luulajassa asui tuttava perhe, jonka kautta sain kolmeksi kuukaudeksi yksityiseltä vuokra-asunnon. Jono on pitkä opiskelija-asuntoihin, noin 9 kuukautta. Sain opiskelija-asunnon helmikuun alussa ja tilanne näytti hyvälle. Ensimmäisen ja ainoan yön asunnossa muistan aina, heräsin puolenyönaikaan luteiden vilistellessä lakanoissani. Puremiltakaan en säästynyt ja seuraavan päivän ”eroon lutikoista” projekti oli työläs. Toisaalta yliopisto oli reagoinut asuntopulaan. Kronanin majatalosta sai hostelli tyyppistä majoitusta alennettuun hintaan.

Kurssitarjonta oli laaja. Itse suoritin ”avoimia kursseja”, joihin oli kaikilla osallistumisoikeus mikäli vaadittavat aikaisemmat opinto-osa-alueet olivat suoritettu korkeakoulu tasolla. Kurssisuunnitelma, jonka olin tehnyt keväällä 2013, ei toteutunut kurssien aikataulumuutoksista johtuen. Osa kursseista pidettiinkin samalla jaksolla ja kursseja meni luentojen osalta päällekkäin. Petyin pahemman kerran syksyllä, kun kuvio alkoi hahmottua, en voinutkaan toteuttaa suunnitelmaa ja kevään jälkimmäinen jakso näytti kurssitarjonnaltaan heikolta. Onnekseni sain harjoittelupaikan Agnico Eagle Kittilän kultakaivoksen HSE- osastolta, joka alkoi jo huhtikuun lopussa.

Opetus oli laadukasta ja ryhmäkoot pieniä. Mielekkäin kurssi oli ”Environmental Sampling and Evaluation”. Kurssilla oli tasapuolisesti teoriaa ja näytteenottoa Björkskatafjärdenin vesistöstä. Kurssin isoin anti oli lopuksi tehty laaja raportti (Monitoring Program), jossa arvioitiin vesistön tilaa käyttäen hyväksi koko ryhmän vesi- ja sedimenttinäytteitä. Kurssi oli haastava ja se kuuluikin maisterivaiheen opintoihin. Myös kurssi ”GIS in Geoscience” oli mieleenpainuva. Harjoitustehtävissä työkaluina käytettiin kahta ohjelmaa tietokoneella. Opettajana harjoitustehtävissä toimi Geovistan insinööri ja opetuksen taso oli mainiota.

Suosittelen Luulajan yliopistoa vaihtokohteena. Ilmapiiri kampuksella on leppoisa ja värikäs. Vaihto-opiskelijoita on kaikista maanosista, myös opettajia on mm. Ranskasta ja Iso-Britanniasta. Kurssit ovat monipuolisia ja niihin sisältyy vierailuja ja ekskursioita.