Henri Tikkanen - 2012: Delftin teknillinen yliopisto, Alankomaat

Matkakertomuksen tiedot

Opiskelija
Henri Tikkanen
Koulu
Aalto-yliopisto
Matkakohde
Delftin teknillinen yliopisto, Alankomaat
Aika
05.09.2011 - 03.02.2012
Vaihto-ohjelma


1. Yleistä
Vaihtokohteeni oli Hollannissa Delftin kaupungissa sijaitseva Delftin teknillinen yliopisto (TU Delft). Opiskelin siellä Civil Engineering -koulutusohjelmassa. Lisäksi otin yhden kurssin Management of Technology -koulutusohjelmasta. Vaihtoni ajankohta oli syyslukukausi 5.9.2011–3.2.2012.

2. Hakuprosessi
Opinto-oikeus järjestyi kätevästi Erasmus-ohjelman kautta. Lukuvuonna 2011–2012 Aallolla oli Delftiin kaksi vaihtopaikkaa, jotka oli varattu nimenomaan vesitekniikan opiskelijoille. Niiden kautta hakeminen oli mahdollista ainoastaan kandidaatintutkinnon jo suorittaneille (siitä piti olla todistus vaihdon alkaessa).

Aallon sisäinen hakuaika kaikkiin Erasmus-vaihtokohteisiin oli helmikuussa. Tämän jälkeen olisi suoritettu esikarsinta, jos hakijoita olisi ollut enemmän kuin paikkoja. Sen jälkeen hakemukset lähetettiin Delftiin, josta lopullinen hyväksyntä tuli minulle vasta toukokuussa.

3. Opinnot
Vesitekniikan kurssitarjonta TU Delftissä on erittäin laajaa. Kursseja löytyy osapuilleen kaikista Aallossakin opetettavista aiheista, minkä lisäksi on mahdollisuus perehtyä sellaisiin aihepiireihin, joita ei Suomessa pystyisi opiskelemaan. Esimerkiksi itse suoritin pari mielenkiintoista kurssia Offshore Engineering -ohjelmasta. Suurin osa kursseista on kuitenkin mahdollista suorittaa vain joko syys- tai kevätlukukaudella, mikä rajaa valikoimaa puolen vuoden vaihto-opintojen aikana. Kurssikoodin ensimmäinen numero kertoo, monentenako opiskeluvuonna kurssi on tarkoitus suorittaa. 4- ja 5-alkuiset koodit ovat siis maisterivaiheen kursseja.

Lähes kaikki maisterivaiheen kurssit ovat TU Delftissä kokonaan englanninkielisiä. Luennoitsijoiden kielitaito oli poikkeuksetta loistava ja opetus muutenkin erittäin laadukasta. Tavoitteenani oli suorittaa puolen vuoden aikana 29 opintopistettä, mutta yksi 3 op kurssi olikin siirretty kevätlukukauden puolelle. Loppujen lopuksi yhden kurssin karsiutuminen ei ollut paha asia: muut kurssit olivat vähintään yhtä työläitä kuin mihin Suomessa on tottunut, joten lisäaika niiden tekemiseen vain tehosti oppimista.

CIE4450 Integrated Water Management, 4 op
Kurssin aiheena oli IWRM sekä sen soveltaminen käytännössä. Pakolliset luennot olivat hyviä ja sisälsivät paljon interaktiivisia elementtejä (mm. roolipelit, keskustelut). Lisäksi kurssiin kuului pari pakollista tietokoneharjoitusta sekä laaja 6 hengen ryhmissä tehty ryhmätyö, jossa mallinnettiin ilmastonmuutoksen vaikutusta jonkin suuren joen (meillä Rein) veden lämpötiloihin. Tämän mallinnuksen pohjalta laadittiin kuvitteelliselle asiakkaalle raportti, jossa kuvattiin erilaisia keinoja veden lämpenemisen haitallisiin vaikutuksiin sopeutumiseksi. Kokonaisuutena erittäin hyvä kurssi, joka oli työmäärältään hieman keskitasoa helpompi.

CIE5500 Water Laws and Organization, 3 op
Tämä kurssi luennoidaan poikkeuksellisesti vain hollanniksi. Vaihto-opiskelijoille on muutama pakollinen luento, minkä lisäksi pitää kirjoittaa ja esitellä tutkielma EU:n vesipuitedirektiivistä ja sen vaikutuksista oman kotimaan lainsäädäntöön. Aiheen rajaukseen voi itse vaikuttaa paljon. Lisäksi kirjoitetun raportin pohjalta tehtiin suullinen tentti. Työmäärältään kurssi oli keskitasoa.

CIE4325 Ocean Waves, 6 op
Kurssilla käsiteltiin aaltojen mallintamisesta tilastollisesti, lineaarista aaltoteoriaa sekä erilaisia aaltoihin liittyviä ilmiöitä. Kolmen opintopisteen versio keskittyy vain valtameriin, mutta käymäni 6 op versio laajentaa tarkastelua myös rannikon ja aaltojen vuorovaikutukseen. Kurssiin kuului selkeitä luentoja sekä tentti. Työmäärältään kurssi oli vaativa – sekä korkean opintopistemäärän että raskaan sisällön takia.

CIE5317 Physical Oceanography, 3 op
Kurssin aiheena olivat merivirrat ja niihin liittyvät ilmiöt (esim. Coriolis). Suoritukseen kuului luentojen lisäksi muutama ryhmissä tehtävä laskuharjoitus sekä tentti. Pienestä opintopistemäärästä huolimatta tämä oli erittäin työläs kurssi.

CIE4010 Economics, 4 op
Tämä kurssi käsitteli monipuolisesti kansantaloustieteen perusteita. Rakennus- ja ympäristötekniikan opiskelijoille suunnatun kurssin esimerkit käsittelivät mielenkiintoisesti esim. infrahankkeita. Kurssi muodostui luennoista sekä helpohkosta monivalintatentistä, ja oli työmäärältään keskitasoa helpompi.

MOT9556 Corporate Entrepreneurship, 6 op
Kurssi sopi erittäin hyvin tuotantotalouden sivuaine-opintoihini, sillä sen aiheena oli yrittäjyyden hyödyntäminen suuryritysten T&K-strategiassa. Työmuotoina olivat hyvinkin interaktiiviset pakolliset luennot, ryhmätyönä tehdyt esimerkki-caset sekä erittäin laaja tutkielma jonkin suuryrityksen T&K-toiminnoista. Työmäärältään kurssi oli vaativa.

4. Asuminen ja eläminen
Delft on viihtyisä 100 000 asukkaan pikkukaupunki keskiaikaisine kävelykeskustoineen. Ilmasto on hieman lämpimämpi ja kosteampi kuin Suomessa. Käytännössä kesähelteet jatkuivat syyskuun loppuun, jonka jälkeen lämpötila pysytteli loppuvuoden 10 asteen tuntumassa. Sää vaihtelee todella nopeasti sateen ja aurinkoisen välillä, joten kastumiseen kannattaa varautua joka aamu kouluun lähtiessä.

Asuminen Delftissä järjestyy opiskelija-asuntosäätiö Duwon kautta helposti. Toisaalta jos haluaa nähdä vaivaa, voi yksityisiltä asunnonvälittäjiltä saada kohtuulliseen hintaan esim. kimppakämpäksi sopivia rivitalohuoneistoja. Itse asuin Duwon Marcushof-nimisessä 120 ulkomaalaisen opiskelijan soluasuntolassa, jossa oli kussakin kerroksessa yhteinen keittiö 24 opiskelijalle. Olin erittäin tyytyväinen tällaiseen sosiaaliseen asumiseen, jossa tutustui vaivattomasti muihin vaihtareihin.

Hintataso Hollannissa on hieman Suomea halvempi, ja parhaiten tämän huomaa ruokakaupassa, jossa loppusumma tuntuu aina jäävän naurettavan pieneksi.

Opiskelijan käytössä on oikeastaan kaksi liikennevälinettä: polkupyörä ja juna. Pyörä on ehdottomasti kätevin koulumatkoihin ja kaupunkien sisäiseen liikkumiseen. Käytetyn pyörän ostossa kannattaa olla ripeä, sillä lukukausien alkaessa kysyntä on kovaa. Pyöriä kannattaa kysellä kavereilta, Erasmus-opiskelijoiden Facebook-ryhmästä, pyöräliikkeistä tai Marktplaats-nettikaupasta. Huonokuntoinen pyörä maksaa 50-80 €, paremmasta voi joutua pulittamaan jopa 120 €. Junia varten kannattaa hankkia n. 50 € hintainen alennuskortti, jolla saa matkat 40 % halvemmalla. Tämä maksaa itsensä takaisin lähes varmasti.
Lounasruokailu eroaa TU Delftissä huomattavasti kotimaisesta systeemistämme. Koululla on kanttiini, josta saa leipää, hedelmiä, salaatteja, keittoja ja erilaisia friteerattuja asioita. Lounaan hinnaksi tulee helposti jopa 6 euroa, joten monet tuovat omat eväät ja lämmittävät ne ruokalan mikroissa.

Terveydenhuolto hoituu vaivattomasti kampuksella sijaitsevalla opiskelijavastaanotolla, johon voi mennä myös ilman ajanvarausta. Matkavakuutus sekä eurooppalainen sairaanhoitokortti kannattaa hankkia ennen matkaa, jottei joudu itse maksamaan mahdollisia sairaskuluja.

Vapaa-aika kuluu Delftissä leppoisasti mm. erilaisten urheilulajien parissa. Liittymällä kampuksen Sports Centeriin (n. 50 € / lukukausi) saa osallistua ilmaiseksi lukuisiin erilaisiin liikuntamuotoihin. Lisäksi kampuksella toimii eri lajeihin keskittyviä urheiluseuroja, joihin liittyminen on yksi parhaista tavoista tutustua paremmin paikallisiin opiskelijoihin. Itse esimerkiksi pelasin vesipalloa paikallisessa joukkueessa ja sain siten paljon enemmän hollantilaisia tuttavuuksia kuin monet muut vaihto-opiskelijat. Jos ylimääräistä vapaa-aikaa on runsaasti, Hollannista on hyvä myös matkailla muualle Keski-Eurooppaan vaikkapa viikonlopuiksi.

5. Yhteenveto
Vaihto-opiskeluni aikana opin monia sellaisia tietoja ja taitoja, jotka olisivat kotiin jäämällä jääneet saavuttamatta. Ehkä tärkeimpänä niistä on sujuva englannin kielen taito sekä kyky kommunikoida hyvinkin erilaisista kulttuureista tulevien ihmisten kanssa ja ymmärtää heidän ajatuksiaan. TU Delftin tasokas opetus varmisti myös opintoalaani liittyvän substanssiosaamisen karttumisen tämän puolivuotisen aikana. Oli mahtavaa päästä tutustumaan sellaisiinkin aihealueisiin, joihin liittyviä kursseja ei olisi ollut tarjolla kotiyliopistossani.

Espoossa 13.4.2012
Henri Tikkanen