Jarkko Okkonen - 2004: University of Waterloo, Kanada

Matkakertomuksen tiedot

Opiskelija
Jarkko Okkonen
Koulu
Oulun yliopisto
Matkakohde
University of Waterloo, Kanada
Aika
13.08.2004 - 31.12.2004
Vaihto-ohjelma


Suoritin jatko-opintoja/tutkimusta Waterloon yliopistossa ajanjakson 13.8.-31.12.2004. Opintojen tarkoituksena oli täydentää pääaineopintoja väitöstyötä varten, jonka aihe on ”Pohjaveden Kestävä Käyttö”.

Vaihtopaikkaa hain Oulun yliopiston kansainvälisen toimiston kautta. Näin säästyin lukukausimaksuilta, jotka ovat Kanadassa melko suuret. Tiedon vaihtopaikasta sain huhtikuussa 2004, jolloin aloin tekemään matkajärjestelyjä. Asunnon hankin itse internetin kautta selailemalla paikallisia asunnon välitystoimistoja. Asunnon hankintaan ei tarvinnut kovin montaa viikkoa käyttää, koska tarjonta oli sen verran suurta. Lopulta mieleinen asunto löytyi ja käytännön järjestelyt olivat mutkatonta.

Kurssit valitsin jo etukäteen ollessani Suomessa. Suoritin yhteensä kolme kurssia, joista kaksi liittyi suoraan tutkimukseeni ja yksi oli englannin kielen kurssi, missä harjoiteltiin kirjoittamista ja pääpaino oli tieteellisen tekstin tuottaminen, joten siitä oli todella paljon hyötyä. Opintojen lisäksi tein myös tutkimustyötä johon sain kiitettävästi käytännön ohjausta yliopiston asiantuntijoilta. Tutkimustyöhön kuului Ahmaskankaan harjualueen pohjaveden virtauksen mallintaminen.

Opintojen lisäksi oli tietysti vapaa-aikaakin, joka kului lähinnä matkustellessa. Kanada on iso maa, joten nähtävää siellä riittää. Vapaa-ajan matkusteleminen tapahtui pääsääntöisesti junalla tai autolla. Auton vuokraaminen oli edullista ja bensan hintakin on tunnetusti Pohjois-Amerikassa alhainen. Oman auton vuokraamisen etuihin kuuluu tietysti se, että saa matkustaa oman aikataulun mukaan.

Kokemus Waterloon yliopistossa oli sen verran mieluinen, että jään sinne myös ensi lukukaudeksi. Näin saan täydennettyä loput pääaine opintoni väitöstyötä varten. Suomeen palaan toukokuun alussa, jolloin jatko-opiskelu/tutkimus jatkuu Oulun Yliopistossa.

Kiitos saamastani apurahasta.
Jarkko Okkonen