Konsta Tuokko - 2011: Eindhoven University of Technology, Alankomaat

Matkakertomuksen tiedot

Opiskelija
Konsta Tuokko
Koulu
Aalto-yliopiston teknillinen korkeakoulu
Matkakohde
Eindhoven University of Technology, Alankomaat
Aika
01.09.2010 - 31.01.2011
Vaihto-ohjelma


Aloitin viidennen opiskeluvuoteni korkeakoulussa lähtemällä syyslukukaudeksi 2010 vaihtoon Hollantiin, Eindhovenin. Omana tavoitteenani ennen lähtöä oli lähteä nauttimaan kokemuksesta asua ulkomailla, vieraassa kulttuurissa, puhua englantia sekä kokea miten korkeakouluopiskelu toimii verrattuna Suomeen.

Hakuprosessi vaati oman aikansa ja hakulomakkeiden ja opintosuunnitelmien täyttämisessä sekä kielitodistuksen hakemisessa meni yllättävän kauan, joten vaihto-opintojen miettiminen on syytä aloittaa ajoissa. Kuitenkin sain paperit ajoissa sisään ja hyväksymiset tulivat kevään mittaan sekä omalta koululta että vaihtokohteesta. Hakulomakkeiden yhteydessä olin jättänyt myös asuntohakemuksen, johon sain vastauksen kesän aikana. Asunto järjestyi siis yliopistoon hakemisen yhteydessä vaikka kyseessä olikin yksityinen asuntojen managerointiyritys eikä opiskelijayhdistyksen asuntola.

Asunto oli vasta remontoitu ja mukavalla paikalla paikallisten keskellä Eindhovenin kehätien varrella. Meitä asui kahdeksan vaihto-oppilasta kolmikerroksisessa talossa, jossa alakerrassa oli oma keittiö ja pesutilat ja samoin kahdessa ylimmässä kerroksessa yhteisesti. Vuokra oli 350e/kk huoneesta, mikä tuntui olevan vakiintunut taso vaihto-opiskelijoiden asunnoista, laatutason vaihdellessa huomattavasti. Pieniä ongelmia ilmaantui pitkin syksyä, kuten internetin toimimattomuus tai keittiön pöydän puuttuminen, mutta loppujen lopuksi nämäkin saatiin järjestettyä ja yhteisiä illanviettoja pidettiin tilavassa ja uusitussa keittiössämme.  

Eindhoven osoittautui kaupunkina oikein mukavaksi paikaksi asua, mutta kuten etukäteen arvelinkin, en sitä turisteille ykköskohteena suosittelisi. Kaupunki on noin Tampereen kokoinen, Hollannin designin, teollisuuden ja tutkimuksen keskus, joten kaupungissa tapahtuu paljon esim. festaririntamalla mutta varsinaisia nähtävyyksiä tai lumoavaa hollantilaista kanavanvarsikeskustaa ei ole. Näitä kuitenkin löytyy lähistöltä pilvin pimein, ja mikä parasta matkustaminen junalla on Hollannista edullista sekä nopeaa. Ehdoton plussa oli myös Eindhovenin lentokentältä lentävä Ryanair, jolla kävin viikon reissun Espanjassa naurettavaan 60e hintaan sekä Eurolinesin bussilinjat joilla pääsi mukavasti ja edullisesti ympäri Eurooppaa. Myös pyörällä pääsi liikkumaan hyvin ja Belgian puolelle oli vain 20 km.

Eindhoven University of Technology on paljon TKK:n kaltainen ja suuruinen kampusalue lähellä kaupungin keskustaa. Tiedekuntani oli Department of Architecture, Building and Planning, minkä seurauksena lähes kaikki vaihtarikaverini olivatkin arkkitehtejä. Kursseja suoritin todella monipuolisesti sisältäen niin urbaaniteoriaa, tietokonemallintamista, ja asumisstrategioita kuin myös energiatehokasta rakennusfysiikkaa. Kurssien ansiosta näkökulmani perinteiseen rakentamistalouden opiskeluun laajeni, mutta parhaat muistoni vaihto-opiskelusta liittyvät kuitenkin uusiin ystäviin, yleiseen elämään ulkomailla, Hollantiin maana sekä matkusteluun.

Koulun puolesta ei juurikaan ollut erityisesti vaihto-opiskelijoille suunnattuja tapahtumia, mutta menoa riitti koulun yhteisistä tapahtumista sekä omatoimisesti vaihtareiden järjestämistä illanvietoista ja matkoista. Jokaisen tiedekunnan opiskelijajärjestö (vrt. killat) pitivät tiedekunnan rakennuksessa baaria, jotka olivat opiskelijoille auki torstaisin neljästä seitsemään illalla. Näissä tuli käytyä lähes viikottain sillä paikoista sai edullisesti oluita ja pientä syötävää, jonka jälkeen oli mukava siirtyä jatkamaan iltaelämää kohti. Torstai oli myös paikallisten opiskelijoiden juhlapäivä, jolloin kaupungin baarit olivat täynnä ihmisiä ja tarjouksia. Kaiken kaikkiaan vaihto-opiskelu ulkomailla oli ehdottomasti avartava kokemus, jota kelpaa muistella jälkeenpäin.