Lähdin opiskelemaan kevätlukukaudeksi 2013 Porton yliopistoon, Portugaliin. Opiskelin FEUPin puolella (Faculdade de Engenharia), jonka kampusalue oli hiljattain muuttanut upouusiin tiloihin hieman keskustan ulkopuolelle. Porton metropolialueella asuu arviolta kaksi miljoonaa ihmistä, mutta varsinaisessa Porton kaupungissa vain noin 240 000. Tästä johtuen kaupunki ja keskusta-alue eivät tuntuneet oululaisittain kovin isolta; muistoihin jäivät pienet katukahvilat ja -liikkeet sekä Vila Nova De Gaian portviinikellarit, kaikki paikat olivat kävelymatkan päässä. Kauemmas kuljettaessa saattoi mennä edullisella ja nopealla metrolla, jonka rataverkon kattavuus oli ainakin itselleni erinomainen.
Prosessi- ja ympäristötekniikan osastollani Oulun yliopistossa Portugali oli vuoden 2012 haussa uusi kohde, ja innostuin maasta välittömästi; kaupunkina Porto kiinnosti minua vaihtoehdoista eniten sen meri- ja jokimaiseman sekä historiallisuuden vuoksi. En myöskään halunnut lähteä Lissabonin kaltaiseen suurkaupunkiin, jonka ihmismassaan suomalaisopiskelija hukkuu helposti. Porto sen sijaan lukemani mukaan oli profiloitunut opiskelijakaupunkina ja viini-ihmisenä myös Portviinien maistelu kiinnosti. Portugalin kieli huoletti, sillä en ollut koskaan opiskellut yhtäkään latinalaista kieltä. Löysin kuitenkin tutkintooni sopivia, englanniksi pidettäviä kursseja. Halusin kuitenkin oppia paikallista kieltäkin, joten hain ja pääsin lisäksi EILC-kielikurssille (Erasmus Intensive Language Course), joka oli käytännössä täysipäiväistä kielen ja kulttuurin opiskelua.
Saavuin Portoon sateisena sunnuntai-iltana, ja lopulta lentokentältä ottamani taksi löysi tulevan asuntoni esikaupunkialueelta. Asuntoja Portosta oli helppo löytää Suomestakin käsin; kaupungissa oli runsas valikoima erilaisia vuokrahuoneita entisistä hotellihuoneistoista vähemmän miellyttäviin vaihtoehtoihin hintahaitarin ollessa 200–300 euroa. Asuin itse miellyttävässä takapihallisessa omakotitalossa joka oli täynnä vaihto-opiskelijoita. Isäntä oli todella mukava paikallinen joka puhui lähes virheetöntä englantia ja oli aina valmis auttamaan rutiineissa tai jos tarvitsi joskus autokyytiä jonnekin. Heti seuraavana päivänä alkoi intensiivikielikurssini ja muistan kuinka minusta tuntui avuttomalta ja ulkopuoliselta vieraassa maassa vailla paikallisen kielen taitoa. Onneksi kurssikavereillani oli aivan samanlainen tilanne, ja meistä tuli todella tiivis porukka jolla liikuimme vaihtolukukauden loppuun asti. Kurssiin kuului myös kulttuuri-iltapäiviä, ja tutustuimme mm. kaupungin ja Portugalin historiaan, Portviinin valmistukseen sekä paikalliseen ruokakulttuuriin, joka tässä nyt todettakoon, ei ollut kenestäkään Portugalin parhaimpia puolia.
Vanhemmat ja tuttavat olivat erittäin kiinnostuneita kuulemaan Portugalin ja Suomen eroista ja siitä, miten talouskriisi mahdollisesti näkyi arkielämässä; taloustilanteeseen minun oli vaikea ottaa kantaa kun en tiennyt, millaista ennen kriisiä oli ollut, mutta paikallisilta ja opiskelijakavereilta kuulin kuinka esimerkiksi opiskelijoiden etuuksia oli vähennetty ja kodittomien ihmisten määrä oli selvästi kasvanut. Kulttuurieroja taasen tuntui olevan yllättävän vähän; portugalilaiset ovat mielestäni kovin samanlaisia mielenmaisemaltaan kuin suomalaiset. Tämä näkyi etenkin Pohjois-Portugalissa protestanttisena työmoraalina ja ihmisten kaihoisan melankolisessa mielialassa. Muistan aina Porton kaupungin sen tyypillisestä sateesta; joskus kevättalvella saattoi vettä sataa jopa viikon taukoamatta ja tällöin ihmiset yrittivät pysytellä lämpimänä sisätiloissa. Merkittävimmät erot olivat kulttuuritapahtumissa ja hauskanpidossa; kaupungissa oli kevään mittaan runsaasti kulttuuritapahtumia elokuvafestivaaleista paikalliseen opiskelijavappuun, huipentumana juhannuksen aikainen Säo João -festivaali, joka on ilotulituksineen ja unettomine öineen maailmankuulu. Lisäksi miedot alkoholijuomat ja viinit olivat edullisia ja hyväluokkaisia eikä tästä Suomessa tunnettuja negatiivia ilmiöitä näkynyt koskaan, paitsi turistien tapauksessa.
Kielikurssin päätyttyä oli varsinaisten opintojen aika: olin valinnut kursseikseni kvantitatiivisen riskinarvioinnin, teollisuuden ekologian sekä ympäristöpäätösten työkalut -kurssin. Näistä kaksi jälkimmäistä paljastuivatkin käytännössä Portugalin kielisiksi: opettaja luennoi portugaliksi ja tiivisti aika-ajoin asiansa muutamaan hassuun virkkeeseen. Lisäksi oppimateriaalit, tehtävät sekä vierailut olivat portugaliksi, mikä oli melko iso pettymys. Intensiivikielikurssinkaan jälkeen en voinut toivoa osaavani sujuvaa portugalia, etenkin kun ottaa huomioon ongelmallisen Porton aksentin, jossa sanat liimautuvat toisiinsa ja jopa brasilialaisten on niitä vaikea kuulon perusteella erottaa. Yritin kuitenkin aktiivisesti etsiä muita tiedonlähteitä ja paikallisista opiskelijakavereista oli korvaamaton apu. Riskinarviointikurssi oli sitä vastoin erinomainen, koko kurssi oli aidosti englanniksi, opettava professori oli erittäin avulias ja antoi myös englanninkielisen kirjan luettavaksi. Tämä kurssi olikin mielestäni kaikkein mielenkiintoisin, sillä esimerkiksi projektityössämme saimme arvioida paikallisen tekojärven saastumisen terveysvaikutuksia paikalliseen väestöön.
Vapaa-aika kului vaihtarikavereiden kanssa kaupunkia kiertäessä ja erilaisissa opiskelijatapahtumissa. Kokeilin myös surffausta, sillä Portossa on erittäin hyvät mahdollisuudet siihen ja kaupungin ranta on Euroopan pisimpiä. Vesi oli kuitenkin jopa suomalaisittain todella kylmää niin talvella kuin kesällä Portugalin rannikon ohittavien merivirtojen vuoksi. Ja eihän se surffauskaan ollut niin helppoa ja mukavaa kuin elokuvissa. Matkailin myös useissa kaupungeissa, mukaan lukien Lissabonissa, sillä kielikurssilta oli jäänyt runsaasti kontakteja eri kaupunkeihin joiden luona saattoi yöpyä. Lisäksi kävin edullisesti Teneriffalla ominpäin viikon pyöräilemässä ja uimassa, ja lukukauden lopuksi heinäkuun ensimmäisenä viikkona lähdimme reppureissaamaan kahden kurssikaverin kanssa Azoreille São Miguelin saarelle. Tämä oli ylivoimaisesti matkani huipentuma upeiden maisemien ja paikallisen ainutlaatuisen luonnon ansiosta. Saaren asukkaat olivat uskomattoman ystävällisiä ja liftailimme ympäri saarta tutustuen samalla uusiin ihmisiin. Yövyimme aina autioilla rannoilla tähtitaivaan alla nukahtaen aaltojen ääniin. Päivisin kävimme tutkimassa merenalaisia maisemia maskin ja räpylöiden kanssa ja puolilta päivin aloimme suunnitella siirtymistä seuraavaan paikkaan.
Vaihtolukukausi Portossa jäi monella tapaa itselleni hyvin merkittäväksi kokemukseksi; se oli minulle, Oulussa koko ikänsä asuneelle ja opiskelleelle, hyppy tuntemattomaan ja omien mukavuusrajojen tuolle puolen. Kuitenkin kun olen vaihto-oppilastoiminnassa aktiivisesti ollut mukana, tiedän kuinka suuri merkitys kaverisuhteilla on ulkomailla, joten pyrin tutustumaan nopeasti kohtalotovereihini. Lopuksi olimme kielikurssikavereiden kanssa ikään kuin yhtä perhettä ja autoimme toinen toisiamme niin myötä- kuin vastoinkäymisissä. Vaihtokokemus antoi myös mahdollisuuden ilmaista itseäni uusilla tavoilla ja halutessani määritellä itseni uudestaan, kun etäisyys omaan sosioekonomiseen ympäristöön oli tuhansia kilometrejä. Tullessani takaisin Suomeen ja palattuani tuttuihin kuvioihin, tein havainnon: vaikeata ei ollut niinkään jättää taakseen kaikkea tuttua ja turvallista, vaan palata siihen takaisin. Haluaisin osaltani kiittää Maa- ja vesitekniikan tuki ry:tä vaihtokokemukseni mahdollistamisesta.
Oulussa 30.8.2013,
Lauri Keskitalo
