Panu Juntunen - 2011: Tokion teknillinen instituutti, Japani

Matkakertomuksen tiedot

Opiskelija
Panu Juntunen
Koulu
Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulu
Matkakohde
Tokion teknillinen instituutti, Japani
Aika
16.09.2010 - 31.08.2011
Vaihto-ohjelma


Opiskelen Aalto-yliopiston Insinööritieteiden korkeakoulussa yhdyskunta- ja ympäristötekniikkaa. Olin vaihdossa Japanissa Tokion teknillisessä instituutissa (Tokyo Institute of Technology) lukuvuoden 2010–2011. Yliopisto sijaitsi nimensä mukaisesti Japanin pääkaupungissa Tokiossa. Vaihtopaikka tarjoutui Aalto-yliopiston valmiiden vaihtokohteiden sisältä ja koulujen välisen sopimuksen kautta. Yliopisto-opinnot aloitettuani vaihtoon lähtö oli minulle melkeinpä itsestäänselvyys ja kiinnostus Japanissa opiskelua kohtaan heräsi aloitettuani Japanin kielen opiskelun toisena yliopistovuotena.  Olin jo ennen tätä kiinnostunut japanilaisesta kulttuurista ja elämäntyylistä. Vaihto tarjosi minulle ainutkertaisen mahdollisuuden nähdä sisälle Japanin yhteiskuntaan ja yliopistoelämään, jotka poikkeavat melko paljon suomalaisesta tyylistä. Yhdyskuntarakentamisen korkea taso Japanissa oli mielenkiintoinen tekijä opintojen kannalta. 
Tokyo Tech nousi ensisijaiseksi valinnaksi Aallon Japani-kohteiden joukosta. Se tarjosi mielenkiintoisen vaihto-ohjelmakokonaisuuden, ”Young Scientist Exchange Program”. Ohjelma oli järjestetty englanniksi ja opiskelijat keskittyivät omiin tutkimusprojekteihinsa, sekä suorittivat kursseja omaan opintosuuntaan liittyen.   Liityin vesiympäristötekniikkaan keskittyvään tutkimusryhmään ja tein tutkimusta jokimallinnuksesta bolivialaisen professorin ohjauksessa. Aihe oli hyvin kiehtova ja sille on luultavasti sovelluksia myös Suomessa.

Vaihtoa varten piti käydä läpi melko pitkä hakuprosessi.  Ensimmäinen vaihe oli osallistua TKK:n sisäiseen Japani-vaihtohaukuun, jota varten piti valita 3 mielenkiintoisinta vaihtokohdetta ja tehdä niille alustavat opintosuunnitelmat 2009 joulukuun alkuun mennessä. Tätä varten kävin loppusyksystä TOEFL-kielitestissä. Joulukuun lopulla koululta tuli tieto, että olen selvinnyt esikarsinnasta läpi ja minut sijoitetaan Tokyo Techin YSEP-ohjelmaan. Tammikuussa 2010, täytin hakemuslomakkeet ohjelmaa varten ja ne lähetettiin Tokioon koulun toimesta. Vaihto-ohjelmaa varten tuli valita tiedekunta, jossa haluaa opiskella sekä ohjaaja tutkimusta varten. Ohjaajan valinta oli hankalaa, koska tutkimusryhmien nettisivustot tarjosivat yleisesti melko vähän tietoa englanniksi. Halusin opiskella vesiympäristötekniikkaa, joten valitsin sikäläisen yhdyskunta- ja ympäristötekniikan osaston ja professori Yoshimuran tutkimusryhmän, ”Water environment lab”. Varsinaisen tiedon vaihtopaikan varmistumisesta sain vasta toukokuun puolessavälissä. Kesän aikana jouduin vielä päivittämään joitain tietojani Tokyo Techille. Lopulta varsinainen YSEP-infopaketti saapui heinäkuussa ja sain vihdoin jotain tietoa tulevan syksyn ohjelmasta. Loppukesästä oli vielä hoidettavana viisumi- sekä vakuutusasiat. Vaihto-opintoja varten ei tunnu olevan omaa vakuutuspakettia, vaan yleisesti tarjottiin vain pidennettyjä matkavakuutuksia. Päädyin lopulta Pohjolan tarjoamaan matkavakuutukseen.

Japani on maana varsin erikoinen paikka. Ihmisiä on paljon kuten yleensä Aasiassa, mutta silti järjestelmä näyttää pelaavan moitteettomasti. Varsinkin Tokio on iso paikka Suomen metsissä kasvaneelle. Välimatkat ovat helposti kymmeniä kilometrejä kaupunkialueen sisällä.  Kulttuuritietämyksen suhteen olin tehnyt kotiläksyni, mutta silti moni asia tuli yllätyksenä. Varsinkin japanilaisten kohteliaisuus ja palvelukulttuuri olivat mieleeni. Apua kyllä sai, kunhan osasi kysyä. Suomeen talveen verrattuna Tokio oli lämmin paikka (pakkasen puolelle ei yleensä menty helmikuussakaan), mutta kesällä kuumuus oli välillä puuduttava. Tsunamin jälkeiset sähkönsäästökampanjat rajoittivat ilmastointilaitteiden käyttöä, jolloin kuumuus ja kosteus eivät jääneet enää huomaamatta.

Japanissa asuminen ei periaatetasolla eronnut kovin paljoa Suomesta. Ihmisiä on metropolissa luonnollisesti hyvin paljon enemmän, mutta rauhallisella asuinalueella tätä ei aina edes huomannut. Yliopisto oli järjestänyt vaihto-opiskelijoille asuntolan Jokohaman puolelta, mikä tarkoitti päivittäistä ~20km/50min junamatkaa koululle. Kuten väenpaljouteenkin, myös pitkiin junamatkoihin tottui. Matkat maksettiin matkakortilla, johon oli aktivoitu rajaton määrä matkoja kotiaseman ja yliopiston välille. Junalla oli myös helppo lähteä mihin tahansa muualle, koska vuoroja ja linjoja oli riittävästi. Alussa linjojen paljous aiheutti hieman päänvaivaa, mutta asian sisäistettyä järjestelmää oli todella kätevä käyttää. Yliopiston asuntola tarjosi riittävän mukavuuden asumiseen. Huoneita oli yhdelle ja kahdelle hengelle. Lisäksi keittiöt ja vessat /suihkut jaettiin muiden vaihto-opiskelijoiden kanssa. Vuokra oli samaa tasoa kuin Suomen opiskelijasoluasunnoissa. Kotiaseman ympärillä löytyi kattavat palvelut ja halutessaan 40 minuutin sisään pääsi Tokion vilkkaimmille kaduille.  Koulu tarjosi perustason terveydenhoitopalvelut, mutta niitä ei tullut testattua kertaakaan. Lisäksi, koulun kautta sai tapaturmavakuutuksen, joka oli pakko ottaa vähintään kattamaan tutkimustyöhön sisältyvät riskit. Halvin vaihtoehto ei ollut kallis. Pankkitili avattiin myös koulun kautta, koska vuokra veloitettiin suoraan tililtä. Puhelimen joutui hankkimaan itsenäisesti, mutta siinä prosessissa oma tutor auttoi. Jokaiselle YSEP-opiskelijalle oli osoitettu tutor samasta tutkimusryhmästä, mikä oli suuri apu alussa varsinkin kieliongelmien suhteen.  

Tokyo Techissä opiskelu erosi melko paljon totutusta rytmistä. Kurssit eivät olleet pääosassa, vaan aikaa kului myös omaan tutkimukseen, joka aloitetaan Japanissa neljäntenä vuonna tutkinnon kestäessä normaalisti kuusi vuotta.  YSEP-ohjelmassa tutkimus vei vuodesta noin kolmanneksen. Tutkimusryhmässä saattoi huomata, että opiskelijoiden ja opettajien välillä oli huomattavasti enemmän vuoropuhelua. Tämä tiivistyi yleensä viikoittaisiin seminaareihin, joissa vuorollaan ryhmän jäsenet esittelivät työnsä edistymistä. Jos ongelmia tuli vastaan, niitä ryhdyttiin ratkaisemaan yhdessä. Pidin systeemistä yleisesti, koska se mahdollisti monimuotoisemman oppimiskokemuksen. Tutkimusryhmässä käytimme pääasiassa englantia, mutta japanilaiset yleisesti puhuvat mieluummin omaa kieltään.

Kurssien osalta suoritin YSEP-ohjelmaan kuuluvat kurssit sekä muutaman pää- ja sivuaineeseeni liittyvän kurssin. Kaikki kurssit olivat englanniksi kielikursseja lukuun ottamatta ja ne valittiin aina lukukauden alussa. Vaihto-ohjelmaan kuului kaksi kulttuurikurssia, joissa tutustuttiin japanilaiseen kulttuuriin ja historiaan. Ekskursiokurssilla teimme sarjan vierailuja erilaisiin yrityksiin ja organisaatioihin, mikä antoi hieman näkymää japanilaiseen työmaailmaan. Kieliopintojen osalta jatkoin japanin kielen opiskelua Tokyo Techissä, mistä oli suuri apu jokapäiväisessä elämässä. Vesi- ja ympäristötekniikan osalta kävin seuraavat kurssit: ” Advanced Hydrology and Water Resources Management”, ”Environmental Statistics” sekä ”GIS in water resourses engineering”. Ensimmäinen kurssi keskittyi hydrologiaan ja erilaisiin mallinnustekniikoihin sekä vesivarojen hallintaan. Toinen kurssi syvensi tilastotieteen tietämystä huomioiden ympäristötekniikan tarpeet ja sovellukset. Kolmas kurssi käsitteli paikkatietojärjestelmien hyödyntämistä vesitekniikassa. Kaikilla kursseilla oli teoriaa ja käytäntöä sopivassa suhteessa. Suoritustapana käytettiin pääasiassa projektitöitä ja tenttiä. Työmäärältään kurssit eivät olleen ylitsepääsemättömiä ja ne oli mitoitettu 4 opintopisteen laajuisiksi. Georakentamisen osalta suoritin kurssit “Stability Problems in Geotechnical Engineering” ja “Physical Modelling in Geotechnics”. Ensimmäinen kursseista oli melko teoriapainotteinen ja käsitteli aiheita kuten elementtimenetelmän soveltamista maaperä-vesisysteemiin.  Toinen kurssi keskittyi geotekniseen mallintamiseen. Kurssilla tehtiin harjoitustyö maaperämallista käyttäen geosentrifugia, mikä oli mielenkiintoinen kokemus. Pääosin pidin vesitekniikan kursseista enemmän vaikka ne olivatkin ehkä hieman työläämpiä, johtuen aiheiden mielenkiintoisuudesta.

Vaihtovuoteni ei kulunut pelkästään opintojen parissa, vaikka ne suurimman osan ajasta veivätkin. Tein retkiä Japanin sisällä käyttäen busseja tai junayhteyksiä. Myös Japanissa vuodenaikojen vaihtelu vaikuttaa ympäristöön, minkä takia kannatti tehdä useampi reissu vuoden aikana. Mielenkiintoisia kohteita löytyi monia ja olisin mielelläni käyttänyt enemmänkin aikaa matkailuun. Erityisen mieleenpainuva oli kiipeäminen Japanin korkeimmalle vuorelle, Fujille. Tokiosta ja sen lähialueita löytyi monenlaista tekemistä vapaa-ajalle. Muun muassa erilaisiin ravintoloihin tutustuminen oli jännittävää Tokion kokoisessa suurkaupungissa. Vaihtovuoroisesti lenkkeily riisipeltojen kupeessa rentoutti mieltä.    

 
Yleisesti ottaen vaihtovuosi oli mahtava muisto minulle. Löysin paljon uusia ystäviä ja kontakteja ympäri maailmaa. Lisäksi tutkimusryhmään kuuluminen oli hyödyllinen kokemus työnelämän kannalta. Kaiken kaikkiaan sain vuoden aikana monenlaisia valmiuksia jatkoa ja tulevia työtehtäviä varten.  Valitettavasti pääsin myös seuraamaan läheltä yhtä vuosisadan pahimmista luonnonkatastrofeista. Toisaalta siitäkin saattoi oppia paljon.