Pertti Tapiainen - 2014: Universidad Politecnica de Valencia, Espanja

Matkakertomuksen tiedot

Opiskelija
Pertti Tapiainen
Koulu
Tampereen teknillinen yliopisto
Matkakohde
Universidad Politecnica de Valencia, Espanja
Aika
19.01.2014 - 03.07.2014
Vaihto-ohjelma

1. Vaihtokohteen valinta

Olin alunperin miettinyt Ranskaan vaihto-opiskelemaan lähtemistä pitkien ranskan opintojenivuoksi, mutta kahden vuoden espanjan opiskelun jälkeen päädyin vaihtamaan kohteeni Espanjaan mielestäni hyödyllisemmän kielen sekä mukavamman kulttuurin ja ilmaston vuoksi. Ajankohdaksi vaihto-opiskelulleni muodostui kevätlukukausi 2014. Tampereen teknillisen yliopiston vaihtokohdelistassa oli useita espanjalaisia yliopistoja, mutta lähes heti tyrmäsin ajatukset Madridista ja Barcelonasta niiden ollessa turhan isoja miljoonakaupunkeja sekä turistien täyttämiä ja lisäksi Barcelonassa espanjan opiskelu ei olisi ollut kovin tehokasta katalaanin ollessa pääasiallinen käyttökieli myös yliopistoissa.

Suomalaisena vedenläheisyys oli myös yksi tekijä, joten päädyin hakemaan kolmeen rantakaupunkiin: Valencia, Cartagena ja Vigo. Näistä pääsin ykköskohteeseeni Valenciaan, joka on Espanjan kolmanneksi suurin kaupunki ja sijaitsee Välimeren rannalla. Tietenkin opintomahdollisuudetkin olivat yksi suurista tekijöistä ja Valencian teknillisessä yliopistossa (Universidad Politecnica de Valencia, UPV) oli tasokasta opetusta Suomessa opiskelemalleni ympäristö- ja energia-alalle.

2. Lähtövalmistelut Suomessa

Aloitin hakuprosessin jo tammikuussa 2013 eli vuotta ennen vaihto-opiskeluni ajankohtaa. Suomesta varmistuksen paikkaani sain jo kuukautta myöhemmin, mutta Valenciasta alustavaa varmistusta sain odottaa aina syksyyn asti. Tuon jälkeen saatoin tehdä alustavan opintosuunnitelman ja varasin lentolipun sekä paikan intensiiviseltä espanjan kielikurssilta, joka järjestettiin kahta viikkoa ennen lukukauden alkua UPV:n sivukampuksella Gandíassa.

Vaikein osuus oli opintosuunnitelman eli kurssivalintojen tekeminen, sillä kursseista ei oikein ollut tietoa saatavilla kovin helposti. Lopulta sain kuitenkin kasaan jonkinlaisen kurssikokonaisuuden. Lopulta joulukuussa sain lopullisen varmistuksen vaihtopaikastani. Asuntoa en kuitenkaan alkanut etsimään etukäteen, sillä olin vanhoista vaihto- opiskeluraporteista lukenut, että Valenciassa asuntotarjonta on erittäin hyvä Espanjan nykyisen taloustilanteen vuoksi.

3. Saapuminen Espanjaan

3.1. Kielikurssi Gandíassa ja asunnon hakeminen

Ensimmäiset kaksi viikkoa olin Valenciasta etelään sijaitsevassa Gandían yliopistossa intensiivikielikurssilla, jossa meitä kurssilaisia oli reilut kuusikymmentä henkeä, joista viitisenkymmentä oli loppujen lopuksi lähdössä Valenciaan opiskelemaan ja loppuosa jäi Gandíaan. Kurssi oli järjestänyt majoituksen kahdessa hotellissa, joissa asuimme kolmen tai neljän hengen huoneissa. Minun kaksi huonetoveriani olivat Hollannista sekä Yhdysvalloista. Kurssin alussa teimme lähtötasotestin ja meidät jaettiin neljään eri tasoon (A1, A2, B1 ja B2). Minä pääsin mielestäni juuri oikeaan eli ylemmän keskitason B1 ryhmään. Lisämaksuisen kurssin valinta oli erittäin hyvä päätös, sillä tuon kahden viikon aikana opin yllättävän paljon espanjaa ja sain normaalin vuosikurssin verran hyviä kavereita Valenciaan ennen kuin varsinaiset opinnot olivat edes alkaneet.

Puolessa välissä kurssia lähdimme muutaman kaverin kanssa käymään Valenciassa asuntoja katsomassa. Olin aiemmin viikolla tehnyt tilin asuntovälityssivulle ja heti samana päivänä olin saanut useita yhteydenottoja, joiden kohteita olin menossa katsomaan. Kiersin lopulta seitsemän eri asuntoa ja palasin Gandíaan  miettimään vaihtoehtoja. Lopulta päädyin asumaan
hotellihuonetoverieni sekä vastapäisen huoneen toisen hollantilaisen kanssa erittäin hyväkuntoiseen ja kalustettuun asuntoon aivan yliopistoalueen viereen.

3.2. Saapuminen Valenciaan

Ensimmäinen viikko Valenciassa oli orientaatioviikko, mihin kuului tervetuliaistilaisuuksia, joissa kerrottiin kurssivallinnoista ja muista tärkeistä asioista. Olin myös ilmoittautunut mentor-ohjelmaan ja minulla kävi hyvä tuuri sillä mentorini oli erittäin mukava ja hän vastasi kysymyksiini ja opasti mm. ValenBici-pyöräkortin hankinnassa, jolla sai käyttöönsä Valencian kaupunkipyöräjärjestelmän polkupyöriä vain 26 euron vuosimaksulla. Pankkitiliä en hankkinut, sillä kertanosto pankkiautomaatista maksoi vain 50 senttiä, joten mikäli nosti kerralla suuria summia, ei tästä koitunut merkittäviä kuluja.

Kurssivalinnat aiheuttivat suurinta päänvaivaa ja koska sukunimeni on aakkosten loppupäässä, sain intranet-tunnukset viimeisten joukossa ja suuri osa kursseista oli jo täynnä kun pääsin niitä valitsemaan ja tämän vuoksi en saanut esimerkiksi yhtäkään espanjan kurssia eivätkä muutkaan alkuperäiset kurssivalintanikaan toteutuneet lähes lainkaan. Lopulta päädyin pääasiassa ottamaan sivuaineeni kursseja uusiutuvasta energiasta. Ilmoittautumisen jälkeen piti kuitenkin vielä odottaa varmistusta tiedekunnalta ja osalle kursseista en sitä saanut ennen kuin luentojen jo alettua kysyin professorilta josko he voisivat sen tehdä ja näin myöskin kävi mikäli kursseilla oli tilaa.

4. Suorittamani kurssit

Kaikki kurssini olivat master-vaiheen opintoja ja niiden kaikkien opetuskieli oli espanja, joten vaikka varsinaista espanjan kurssia minulla ei ollutkaan, karttui varsinkin kuullunymmärtämistaitoa melko hyvin. Ensimmäiset pari viikkoa käytin sanakirjaa aika paljon apunani, mutta alan sanaston karttuessa sanakirjan käyttö jäi lähes kokonaan pois myös osaltaan senkin vuoksi, että luennot olivat usein sen verran haastavia, että sanakirjaa selaillessa jäi helposti jälkeen varsinaisessa asiassa.

Yksi mielenkiintoisimmista kursseista oli Environmental Impact Of Energy Systems (3 op). Kurssilla käsiteltiin nimensä mukaisesti erilaisten energiajärjestelmien aiheuttamista ympäristövaikutuksista ja tutustuttiin myös alan tietokoneohjelmiin. Arvostelu perustui harjoituksissa tehtyihin tehtäviin sekä kirjalliseen harjoitustyöhön.

Toinen erittäin mielenkiintoinen kurssi oli Geothermics and Other Renewable Sources (3 op), jossa ensimmäinen puolikas käsitteli maalämpöä ensin luonnonilmiönä ja sitten teknisten sovellusten kautta. Toinen puolikas keskittyi erilaisiin uusiutuviin energialähteisiin suhteellisen nopealla tahdilla. Suomessa käymäni uusiutuvien energialähteiden kurssi erosi suhteellisen paljon Espanjan kurssin sisältöön, missä käsiteltiin suhteellisen paljon myös erilaisia mereen liittyviä sovelluksia, kuten vuorovesi- ja aaltovoimaa. Kurssin arvostelu perustui harjoitustehtäviin sekä kahteen tenttiin.

Kun kerran olin Espanjaan asti tullut opiskelemaan, en voinut jättää ottamatta kurssia Solar Power (3 op). Kurssilla käytiin hyvin läpi luonnontieteelliset taustat sekä myöhemmin kattavasti erilaiset tekniset sovellukset ja tutustuimme myös muutamaan tietokoneohjelmaan. Kurssilla oli lopputentin lisäksi melko laaja harjoitustyö, jossa piti erästä tietokoneohjelmaa apuna käyttäen suunnitella suurikokoinen aurinkoenergiajärjestelmä vedenkäyttöjärjestelmineen.

Työläimmäksi kurssiksi muodostui Hydrogen as an Energy Vector (3 op), missä vetyyn perehdyttiin aluksi alkuaineena, minkä jälkeen perehdyttiin erilaisiin vedyntuottamistapoihin ja lopulta myös sen käyttökohteisiin. Arvosana perustui pääosin harjoitustyöhön, jossa piti esitellä muutamia erittäin teknistä sanastoa sisältäviä uusia vetyyn liittyviä tutkimuksia ja pitää yhdestä kahdenkymmenen minuutin suullinen esitelmä ja tämä kaikki siis espanjaksi. Lopulta sain nämä hyvin hoidettua, mutta kurssin viimeiseen neljäsosaan luennoitsija vaihtui ja hänen espanjansa oli melkolailla epäselvempää kuin muiden opettajieni, joten eräs pakollinen harjoituskerta jäi minulta ja toiselta kurssin vaihtariopiskelijalta väliin, kun emme tienneet sellaisen olemassaoloa, joten hän laski arvosanaamme rutkasti, mikä ei onneksi vaikuttanut kummankaan kurssin läpipääsyyn.

Koska en mahtunut espanjan kurssille, halusin ottaa jonkun kielikurssin, joten valitsin B2-tason englannin kurssin, jonka nimi oli jostain syystä kurssijärjestelmässä vain Languages (4,5 op). Olin ainoa vaihto-oppilas koko kurssilla ja muiden oppilaiden taso vaihteli roimasti. Arvosana perustui tietokoneharjoituksiin, suulliseen esitelmään sekä kahteen tenttiin.

Yhteensä espanjan intensiivikurssi (4 op) mukaan lukien suoritin siis vaihtolukukauteni aikana 20,5 opintopistettä, mikä on hyvä tulos, sillä osa kolmen opintopisteen kursseistani oli työmäärältään mielestäni vastaavia kuin osa TTY:n viiden opintopisteen kursseista. Lisäksi suoritin myös tandem-opintoja erään espanjalaisen kanssa, jolle minä opetin englantia ja hän puolestaan minulle espanjaa, mutta emme kuitenkaan kokeneet tärkeäksi hakea tästä opintopisteitä, joita olisi joka tapauksessa tullut vain yksi. Lisäksi olin valinnut myös yhden ranskan kurssin, mutta sen luennot menivät pahasti päällekkäin toisen kurssini kanssa, joten jätin sen suorittamatta.

Professorit suhtautuvat Espanjassa opiskelijoihin samalla lailla kuin Suomessa, eli heitä ei tarvitse kutsua titteleillä ja heidän toimistollansa voi mennä käymään ilman erillistä ajanvarausta. Lisäksi sain luvan suorittaa tentit englanniksi, mutta harjoitustyöt tein suoraan kyselemättä espanjaksi myös kielen oppimisen vuoksi. En tiedä johtuiko myös kielivalinnasta, mutta koin tentit erittäin helpoiksi, mikäli niihin oli jonkun verran lukenut, kun taas harjoitustöissä, joutui oikeasti miettimäänkin asioita. Tenttikaudet oli jaettu kahteen osaan: mahdolliset välitentit järjestettiin ennen pääsiäislomaa ja lopputenttejä oli toukokuun lopusta kesäkuun loppuun. Tentteihin ei tarvinnut erikseen ilmoittautua.

Erikoismainintana on pakko sanoa, että eräs professori oli erittäin hyvä opettamaan, mikä ei ole valitettavasti kovin yleistä missään päin maailmaa ja onneksi minulla oli häneltä kaksi kurssia (Geothermics and Other Renewable Sources sekä Solar Power), joissa alkulukukauden lievästä kielimuurista riippumatta tunsin oikeasti oppivani uusia asioita ja että opettaja myös halusi meidän oppivan ja sisäistävän asioita. Hän antoi erittäin hyvän kuvan ajoittain varsinkin vaihtaripiireissä parjatusta Espanjan opetustasosta.

5. Arki ja vapaa-aika

Arki oli Valenciassa erittäin rauhallista, mutta samalla intensiivistä, mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että vaikka lähes joka päivä tapahtui jotain mielenkiintoista, ei mistään otettu stressiä ja myöhästyminen oli enemmänkin sääntö kuin huono tapa. Kaikki liikkeet menivät iltapäivällä aina pariksi tunniksi kiinni lukuun ottamatta supermarketteja, joten mikäli oli asiaa postiin tai vihanneskauppaan oli reissu tehtävä joko ennen kahta tai sitten neljän jälkeen. Sunnuntaisin kaikki paikat paitsi ravintolat olivat kiinni koko päivän.

Elinkustannukset ovat Espanjassa yleisesti ottaen paljon halvempia kuin Suomessa ja hyvä huomio on myös se, että etelässä on paljon halvempaa kuin pohjoisessa tai etenkin Madridin tai Barcelonan hintoihin verrattuna, jotka ovat aikalailla Suomen tasolla. Vaikka Valencia on suurkaupunki, sen hintataso on lähempänä etelän hintoja kuin pohjoisen. Esimerkkeinä vuokrataso oli noin kaksi kolmasosaa Suomen tasoon nähden, vihannekset ja hedelmät (jotka olivat muuten erittäin mehukkaita ja mm. appelsiinit ovat yksi asia, jota tulen Suomessa kaipaamaan) olivat kolmasosan hintaisia, alkoholi noin puolet halvempia ja ainoastaan liha- ja maitotuotteet olivat lähellä Suomen hintoja niidenkin ollessa silti hieman halvempia. Ruoan hinta näkyi myös ravintoloissa, joiden hintataso oli keskimäärin kolmasosan Suomeen verrattuna.

Valencian kaupunki on asukasluvultaan erittäin suuri (800 000 asukasta), joten tekemistä löytyy kaikenlaisille ihmisille. Suuresta väkimäärästä huolimatta kaupunki ei tunnu kovin valtavalta. Etäisyydet ovat pieniä ja esimerkiksi Koillis-Valenciassa sijaitsevalta yliopistoalueelta on vain kaksi kilometriä rannalle sekä kolme kilometriä keskustan vanhaan kaupunkiin, jota ympäröi kuivunut joenuoma, josta on tehty valtava puisto, joka ulottuu aina rannan lähettyvillä olevaan moderniin tiede- ja taidekaupunkiin.

Yliopiston liikuntamahdollisuudet ovat myös erittäin hyvät, kun kampukselta (jossa on teknillisen yliopiston lisäksi, humanistinen yliopisto sekä ammattikorkeakouluihin verrattavia laitoksia samalla alueella) löytyy mm. jalkapalloareena, yleisurheilukenttä, tennis-, padel- ja squash-kenttiä, koripallo- ja lentopalloareena, kuntosali ja varmasti joitain muitakin urheilukenttiä. Tarvikkeita sai lainata oppilaskunnan tiloista ja lukukausimaksu kaikkien tilojen käyttöön oli vain 40 euroa.

Valencian ranta on myös mainitsemisen arvoinen paikka, jossa voi perinteisen auringonpalvonnan ja uimisen lisäksi pelata myös mm. lentopalloa tai jalkapalloa rannan suuren leveyden vuoksi. Valenciassa on Espanjan ja täten luultavasti lähes koko maailman tiheimmin baareja/kahviloita per asukasluku, joihin kaikki paikalliset vauvoista vaareihin kokoontuvat päivisin ja varsinkin iltaisin viettämään aikaa yhdessä.

Koska ylimääräisiä vapaapäiviä oli Espanjassa suhteellisen usein, jäi aikaa lähimatkustelulle melko paljon. Auton vuokraaminen Espanjassa on erittäin halpaa varsinkin jos saa auton täyteen porukkaa. Teimmekin autoretkiä muutamaan kertaan ja ainakin Andaluciaa sekä Pohjois-Espanjaa voin lämpimästi suositella matkakohteeksi. Junalla matkustaessa kannattaa liput ostaa ajoissa, sillä niiden hinta kasvaa roimasti, mitä myöhemmin ne ostaa.

Maaliskuussa Valenciassa vietetään lähes kolmeviikkoinen Fallas-festivaali, jonka viimeinen viikko on lomaa ja koko kaupunki täyttyy jopa ulkomailta asti tulleista vieraista. Festivaalin perinne on pitkä ja sen ideana on karkottaa pahat henget pois talven jäljiltä. Fallaksen aikaan joka päivä ympäri kaupunkia ammutaan pommeja ja raketteja ja suurimmat näistä keräävät yhteen satojatuhansia katsojia, jotka siirtyvät kaduilla oleviin juhliin tanssimaan aamuun asti. Viimeisenä iltana on suuri tulikarnevaalikulkue, jonka jälkeen ympäri Valenciaa sijaitsevat jopa kymmenmetriset vaha- ja paperimassapatsaat poltetaan.

Lähtöjärjestelyt ja loppusanat

Lukukauden lopussa kesä-heinäkuun vaihteessa ei virallisia hoidettavia asioita juuri ollut. Pyysin vuokranantajalta takuuvuokrani takaisin ja kävin yliopistolla hakemassa läsnäolotodistuksen. Opintosuoriteotetta en vielä saanut, sillä osaa kursseista ei oltu vielä arvosteltu. Lopulta lähes kuusikuukautinen vierailu espanjan parhaassa  opiskelukaupungissa oli päättynyt, kun 3.7. lähdin
takaisin Suomeen.

Päällimmäisenä ajatuksena vaihtolukukaudestani jäi hyvät muistot Valenciasta sekä erityisesti kaikista uusista kansainvälisistä tuttavista ja ystävistä. Opin uuden kulttuurin tavoille ja tulen loppuelämäni muistamaan tämän ajan yhtenä opettavaisimmista ja maailmaa-avartavimmista kokemuksistani. Toivottavasti pääsen vielä joskus takaisin Valenciaan ja myös vierailemaan siellä tapaamiani ihmisiä heidän kotimaihinsa.

Kaikissa suurimmissa ja myös joissain pienemmissä Espanjan kaupungeissa vierailtuani voin ehdottomasti suositella Valenciaa vaihtokohteeksi kaikille, jotka haluavat oppia espanjaa, viettää aikaansa historiallisessa suurkaupungissa välimeren rannalla ilman turisteja ja tutustua samalla yhteen positiivishenkisimmistä kulttuureista koko maailmassa!