Timo Pulkkinen - 2012: Jiangxi University of Finance and Economics, Kiina

Matkakertomuksen tiedot

Opiskelija
Timo Pulkkinen
Koulu
Oulun yliopisto
Matkakohde
Jiangxi University of Finance and Economics, Kiina
Aika
01.09.2011 - 12.01.2012
Vaihto-ohjelma
Kahdenvälinen


Opiskelin syyslukukauden 2011 Jiangxi University of Finance and Economics -nimisessä yliopistossa Kiinassa, Jiangxin maakunnassa sijaitsevassa Nanchangin kaupungissa. Jiangxi on yksi Kiinan köyhimmistä maakunnista ja se tietysti näkyy kaikkialla. Kommunistinen puolue on kuitenkin saanut alkunsa Nanchangissa, mistä syystä hallitus syytää alueelle paljon tukirahoja. Lähdin vaihtoon Nanchangiin, koska halusin jatkaa mandariinikiinan opiskelua ja parhaiten sitä oppii tietenkin Kiinassa.  Ennen vaihtoa luin mandariinikiinaa puoli vuotta Oulun yliopistossa muiden opintojen ohella.

VALMISTELUT JA ASUMINEN

Kiinan päässä kohdeyliopisto oli hoitanut kaiken valmiiksi (nouto lentokentältä, asunto, koulukirjat, tutorit). Omaa ajattelua tarvitsi siis suurin piirtein yhtä paljon kuin intissä. Minä ja muut vaihto-opiskelijat, joita oli 14, asuimme omassa asuntolassa, joka oli itse asiassa juuri valmistunut 8-kerroksinen hotelli ilman henkilökuntaa. Jokaisella oli oma huone, jonka varustelutaso vastasi normaalia suomalaista hotellia. Ilmastointi, leveä jenkkisänky, taulu-tv, nettiyhteys, suihku ja WC. Lisäksi meillä oli yhteinen keittiö ja pyykkitupa. Maksoin vuokraa 120 euroa kuussa. Kiinalaiset maksoivat saman verran koko vuodesta, mikä oli ihan ymmärrettävää, sillä he joutuivat asumaan vanhoissa ja huonokuntoisissa kerrostaloissa, 4 ihmistä samassa huoneessa. Yliopiston kv-yksikkö yrittikin kaikin mahdollisin tavoin saada vaihto-opiskelijat viihtymään hyvin ja antaa mahdollisimman hyvän kuvan Nanchangista. He järjestivät excursioita ja käyttivät toisinaan meitä syömässä hienoissa ravintoloissa.

OPINNOT

Suoritin pääasiassa mandariinikiinan kursseja, mutta lisäksi bisneskurssin, joka käsitteli kaupankäyntiä Kiinassa ja siihen liittyvää lainsäädäntöä. Kiinankielen opiskelu oli tunneilla intensiivistä. Kurssit oli jaettu luetun ymmärtämiseen, kirjoittamiseen, puhumiseen ja kuunteluun. Pakollisia kotitehtäviä ei juuri tullut, mutta vapaa-ajalla oli opiskeltava merkkejä, jotta tunneilla pysyi mukana. Puhumista oppi parhaiten harjoittelemalla sitä paikallisten opiskelijoiden kanssa, jolloin saattoi itse vastavuoroisesti opettaa heille englantia. Merkkien tunnistaminen aiheutti selvästi eniten työtä. Merkkien kirjoittamisen opiskelun jätin suosiolla vähemmälle, sillä halusin keskittyä enemmän puhumisen ja lukemisen harjoitteluun.

PALVELUT

Kampuksella oli saatavana kaikki tarvittavat palvelut, kuten sairaala, kirjasto, posti, pankki, kauppoja, tori, ruokala, partureita, hierojia, pari karaoke-baaria ja monipuoliset urheilumahdollisuudet. Vapaa-ajalla tulikin urheiltua paljon. Campus-alueella oli kaksi uima-allasta, kuntosali, tennis-, sulkapallo- ja koriskenttiä, juoksurata, futiskenttä, pingispöytiä ja painisali. Kuntosali oli harvinaisen huonossa kunnossa, mutta onneksi lähellä oli hyvä yksityinen sali. Uima-altaat puolestaan olivat päiväsaikaan täpösen täynnä, joten niissä pystyi ainoastaan lillumaan.

ELÄMINEN

Eläminen oli Nanchangissa halpaa. Ateria kouluruokalassa tai katuravintolassa maksoi noin 1-2 euroa, olut 30 senttiä ja hiusten leikkaus 1,5 euroa. Halpoja vaatteitakin löytyi, mutta kiinalaiskoot ovat niin pieniä että XXL vastaa Suomen S kokoa. Sopivia vaatteita olikin vaikea löytää Nanchangista, mutta suurempien kaupunkien länsimaisista vaateketjuista niitä löytyi hyvin. Tosin hinta oli sama kuin Suomessa.

Hygienia ei ollut kovin hyvällä tasolla Nanchangin kaduilla eikä ravintoloissa, joten ripuli ja vatsakivut olivat yleisiä vaivoja vaihto-opiskelijoiden keskuudessa. Itse sain 3 kertaa kunnon ruokamyrkytyksen, joka aiheutti korkean kuumeen ja vatsakouristuksia. Opiskelijaravintolan ruoat olivat puhtaimpia, sillä niistä kukaan ei tainnut saada mitään vatsavaivoja. Paikka oli kuitenkin yleensä ääriään myöten täynnä ja ruoka loppui usein. Parempia ravintoloita löytyi kaupungin keskustasta, jonne kesti taksilla noin 30 minuuttia.

LOPUKSI

Kaiken kaikkiaan vaihto-opiskelu oli erittäin avartava ja hieno kokemus, jota kelpaa muistella. Opiskelut sujuivat hyvin ja sain paljon hyviä kavereita, joiden kanssa toivottavasti pidetään jatkossakin yhteyttä. Opin myös todella paljon kiinalaista kulttuuria, mikä oli myös yksi tavoitteistani ennen vaihtoa.