Viivi Moll - 2008: Irkutskin valtiollinen teknillinen yliopisto, Venäjä

Matkakertomuksen tiedot

Opiskelija
Viivi Moll
Koulu
Teknillinen korkeakoulu
Matkakohde
Irkutskin valtiollinen teknillinen yliopisto, Venäjä
Aika
01.09.2007 - 30.06.2008
Vaihto-ohjelma


Opiskeluvuoteni Siperialaisessa korkeakoulussa oli tietyssä mielessä elämän mittainen, siihen mahtui niin paljon erilaisia kausia, tunnetiloja ja kokemuksia.  Vaihtovuoteeni sisältyi erilaisia ja erikokoisia hankaluuksia, joita ratkoessa huomaamatta kasvoi sietokyky, vieraan kulttuurin, mutta myös itsensä ja rajojensa tunteminen, kielitaito, paineensietokyky. Samoin siihen kuului paljon onnistumisen ja ilon hetkiä, uusia tuttavuuksia, hienoja maisemia ja mukavia kokemuksia, joiden voimalla jaksoi ratkoa ongelmia ja joiden ansiosta osa minusta jää ikuisiksi ajoiksi Siperiaan.

Vaihtoon lähtö on ollut lähes opintojen alusta asti suunnitelmissa, kohdemaa- ja kaupunki muotoutui mieleen viimeisten opiskeluvuosien aikana. Aloitin venäjän kielen opinnot hetken mielijohteesta TKK:n kielikeskuksessa, mutta huomasin melko pian valinnan osuneen kohdalle ja innostuin kielestä tosissani. Samoihin aikoihin liityin TKY:n venäjänkerho HEBA:an ja aloitin itänaapurissa matkailun. Mikä Venäjässä sitten niin kiehtoo? Kysymykseen on helppo vastata: maa on lähellä, mutta kuitenkin eksoottinen, melko harva tuntee sitä syvällisesti. Lisäksi maan laajuuden takia siellä on mieletön määrä nähtävää ja koettavaa: paikoin lähes koskematonta luontoa, paljon suuria ja pienempiä kaupunkeja, sympaattisia kyliä, kymmeniä ja taas kymmeniä erilaisia kansoja ja kieliä, historiaa ja kulttuuria.

Vaihtokaupunkia valitessa kieltäydyin edes ajattelemasta lähtöä Pietariin tai Moskovaan, joissa tiesin löytäväni liian helposti itselleni suomen- tai ainakin englanninkielistä seuraa. Hankin tosiaan vaihtopaikkani itse, koska en löytänyt mitään kautta tietoa vaihto-ohjelmista muualla kuin juuri Pietarissa tai Moskovassa. Lähtö pidemmälle ei pelottanut, olen lomamatkaillut Venäjää ristiin rastiin kieliopintojeni aloittamisen jälkeen. Muistin Irkutskin läpimenomatkallamme sympaattiseksi koristeellisine puutaloineen ja koska yliopistosta vastattiin sähköpostiini (tässä vaiheessa englanninkieliseen) seuraavana päivänä kyselystäni, innostuin ja päätin lähteä sinne. Aiempia vaihtoehtojani olivat mm. Volgan suulla sijaitseva Astrahan, sekä Petroskoi. 

Irkutsk sijaitsee kaukana itäisessä Siperiassa, Mongolian yläpuolella, 60 km päässä maailman syvimmästä järvestä, Baikalista. Kaupunki on väkiluvultaan likimain Helsingin kokoinen. Ilmasto on mannermainen, eli kesät ovat kuumia ja talvet erittäin kylmiä, huolimatta siitä, että kaupunki sijaitsee jopa 650 km etelämpänä kuin Helsinki. Irkutsk on tuttu kaupunki monelle Siperian radan matkaajalle, sen kautta kulkevat junat Mongoliaan ja Kiinaan. Vaikka Irkutsk on selvästi venäläinen kaupunki, on siellä nähtävissä jonkin verran myös aasialaisia vaikutteita.

Yliopiston kanssa sähköpostinvaihto sujui melko moitteetta englanniksi. Opiskelukieli yliopistossa kuitenkin on yksinomaan venäjä, lukuun ottamatta venäjän kielen opintoja, joihin opetusta saattoi saada ainakin saksaksi. Olin lukenut muutaman peruskurssin kieltä TKK:lla ennen lähtöäni, joten päätin keskittyä oman alani kursseihin vuoden aikana. Näin myös siksi, että lukuvuosimaksu ei ollut meikäläisittäinkään kovin pieni (n. 1200 euroa) ja se olisi tullut maksaa kaksinkertaisena venäjänopintoja halutessaan.

Hakemuspapereiden täyttöön ja sen liitteiden hankkimiseen sekä myöskin rahoituksen, viisumien ja matkalippujen hankintaan kului paljon aikaa ja vaivaa. Lisästressiä aiheutti pakollinen muutto ja tavaroiden välisijoituspaikan etsintä ennen lähtöä, sillä HOAS-asuntoon ei saa ottaa alivuokralaista kuin enintään 6 kk:ksi. Kärsivällisyyden ollessa äärimmilleen venytetty, alkoivat asiat näyttää suunnilleen selviltä.

Perillä asiointi oli aluksi hankalaa kielitaitoni puutteellisuuden takia. Pidin kuitenkin sinnikkäästi kiinni päätöksestäni asioida ainoastaan venäjäksi, monessa paikassa muita vaihtoehtoja tosin ei ollutkaan. Eniten etukäteen olin epäillyt nimenomaan kuinka kieli mahtaisi tarttua, en ole koskaan pitänyt itseäni minään kielinerona. Jo kuukauden kuluttua olin unohtanut kuitenkin epäilyni. Ei kieli niin nopeasti sujunut, mutta toimeen tuli pienemmälläkin sanavarastolla, kun puhetta oli tottunut kuuntelemaan. Toki sanavarastokin kasvoi päivittäin.

Sain hoitaa kaikki asiani alusta asti hyvinkin itsenäisesti, kukaan ei ollut asemalla vastassa, etsin yliopiston ja asuntolan omin päin. Samoin hankin itselleni puhelinliittymän, ostin asuntolaan itselleni astiat (kattiloista lähtien), etsin harrastusmahdollisuudet ym. Mitään toimintaa ulkomaisille opiskelijoille ei oltu järjestetty, tai oikeammin, kukaan ei kertonut sellaisten olemassaolosta, vaan ne selvisivät minulle vasta kuukausien päästä. Ulkomaiset opiskelijat (vietnamilaiset, kiinalaiset, keskiaasialaiset, mongolialaiset) tutustuvat toisiinsa ja järjestettyyn ohjelmaan ns. valmistavassa tiedekunnassa, jossa he opiskelevat ensimmäisen vuoden oppiakseen kieltä ja tottuakseen yliopiston tapoihin. En tiennyt myöskään moisesta tiedekunnasta mitään ensimmäiseen puoleen vuoteen. Ulkomaisetkin opiskelijat tekevät yleensä Irkutskissa koko tutkinnon.

Lukujärjestykseni tekemiseen ja kurssien alkamisen odotteluun kului pari ensimmäistä viikkoa, jolloin kiertelin kaupungilla hoitaen asioita ja vieraillen mm. museoissa ja elokuvissa. Kaupungin hintataso oli vaihteleva: vaatteet olivat selkeästi kalliimpia kuin Suomessa (en esimerkiksi löytänyt yhtäkään talvitakkia alle 100 eurolla), ruoka oli myös lähes Suomen hinnoissa kaupoissa, ravintoloissa se oli annoskoon pienuuden huomioonottaen jopa kalliimpaa. Myös asuntojen hinnat ovat pilvissä. Sen sijaan esimerkiksi juna- ja bussiliput ovat selkeästi halvempia kuin Suomessa, samoin sisäänpääsy museoihin, näyttelyihin ja konsertteihin.

Koska järjestettyä ohjelmaa ei ollut, seurasin alkuun tiiviisti ilmoitustauluja ja tavailin ilmoituksia. Alkuviikkoina löysinkin ilmoituksia ilmaisista leffanäytöksistä, juoksutapahtumista ja myös yliopiston kuorosta. Kiinnostuin kuorosta ja yritin soittaa ilmoituksessa olevaan numeroon, mutta minua ei haluttu ymmärtää ja sain luurin korvaan. Eräänä iltapäivänä meninkin sitten vaan istumaan harjoituksiin. Siitä lähtien lauloin yliopiston kuorossa, jonka kustantamana teimme kahden viikon kiertueen Euroopassakin. Kuoro ja ihmiset joiden kanssa siellä tutustuin, kuuluivat ehdottomasti vaihtovuoteni parhaisiin puoliin.

Lukujärjestystäni varten sain kotiini tavattavaksi kurssien nimiä ja valitsin niistä suuren määrän opiskeltavikseni. Minulla oli yliopistolla vastuuopettaja, joka sitten teki puolestani lopullisen valinnan. Syyslukukaudelle oli neljä kurssia ja keväälle jäi kaksi. Se tuntui vähältä, mutta ajattelin, että olkoon, kun ovat kuitenkin vieraalla kielellä. Määrä, etenkin kevään osalta, osoittauttui todella vähäksi, tunteja oli viikossa vain muutama. Lopun ajan käytin itsenäiseen opiskeluun. Yliopistoissa Venäjällä opiskelijat ovat yhdessä samassa ryhmässä koko opiskeluajan, eli viisi vuotta. Itse vierailin monen eri ryhmän luennoilla ja harjoituksissa. Sekä luennoijissa, että opiskelijoissa aiheutin suurta hämmennystä. Tunteja myös peruttiin ja siirrettiin aika ajoin sopimalla siitä jonkin muun aineen tunneilla, joten sain tiedon yleensä juuri ennen tunnin alkua tekstiviestillä, jos silloinkaan.

Itse opiskelu muistutti melko lailla omia opintojani, ainoastaan tietokoneita käytettiin vähemmän. Suurella osalla oli tosin kotona tai tuttujen luona tietokone ja internet, joita sitten käytettiinkin ahkerasti harjoitusten tekoon. Lisäksi opiskelijoiden keskinäiset suhteet olivat läheisemmät koko ryhmän kesken, ryhmäkoot olivat parinkymmenen opiskelijan luokkaa ja kuten mainitsin, he opiskelevat koko viiden vuoden ajan yhdessä. Lisäksi luennoijat tunsivat opiskelijat yleensä nimeltä. Tentit olivat suullisia. Sekä harjoitusten tekoa, että tentteihin valmistautumista vaikeutti hiukan se, että asuin erillään muista ryhmäläisistäni ulkomaalaisten opiskelijoiden asuntolassa.

Opetusmetodina luennoilla oli poikkeuksetta sanelu, tauluja tai kalvoja ei juuri käytetty. Luennoijat eivät olleet myöskään halukkaita paljastamaan tietojensa lähteitä, mutta kirjaluettelot saimme jokaisen kurssin alussa. Koska varsinkin aluksi muistiinpanojen tekeminen luennolla oli hankalaa, kopioin usein kurssikavereideni muistiinpanoja. Siitä oli apua tosin hyvin vaihtelevasti. Tentteihin valmistauduinkin lähinnä kirjojen avulla.

Opiskelun ja kuoron lisäksi tein muutaman ikimuistoisen matkan lähialueille. Etenkin Baikal-järvi, sen suurin saari Olhon ja Mongolian rajalla olevat vuoriston reunustamat pikkuiset burjaattikylät tekivät minuun lähtemättömän vaikutuksen. Venäjälle lähteäkseen on osattava asennoitua oikein, odotettavissa on luopumista monista mukavuuksista. Niiden tilalle tulee kuitenkin aimo annos liikuttavaa yhteisöllisyyttä, sydämellisiä ihmisiä ja parhaimmillaan ymmärtämystä siitä, mikä elämässä oikeasti on tärkeää.

Haluan kiittää Maa- ja Vesitekniikan Tuki ry:tä ikimuistoisen matkani tukemisesta!