CHAPTER 1: Aika ennen lähtöä
”Jos sitä nyt sitten kuitenkin…” sanoi Aino ennen koronaa, koronan aikana ja koronan jälkeen. Pitihän sitä vaihtoon Japaniin hakea totta kai kolme kertaa ennen kuin sinne vihdoin pääsi. Kolmannella kerralla hakuprosessi ei tuntunut yhtä hankalalta. Tai niin sitä luulisi. Byrokratia on ihana asia siihen asti, kunnes odotat sormet ristissä Helsingin lentokentällä, kerkeääkö kaveri tuoda viisumia suurlähetystöstä ennen jatkolentoa Naritan (成田) kentälle. Hauskoja aikoja.
Motivaattorina hakuprosesseihin toimi oma kiinnostus Japanin kieltä ja kulttuuria kohtaan kuin myös nopeasti lähestyvä valmistuminen. Kuka nyt yliopistosta haluaa lähteä pois ennen kuin sitä on halvasti ulkomailla tullut käytyä? En ainakaan minä. Ja siksi sitä jaksoikin tehdä samat paperityöt kolmeen kertaan, ripauksella muutoksia käytäntöihin tietenkin. Eihän se liian helppoa voi olla. Prosessia auttoi myös tieto siitä, että rahan suhteen en tulisi olemaan pulassa vaihdossa ollessa. Kiitos siitä Maa- ja vesitekniikan tuki ry:lle! Apurahaa kannattaa ja pitää hakea vaihtoon lähtiessä.
PS. Jos oikeasta motivaattorista puhutaan, niin ruokaa ei saa ikinä unohtaa.
Japani on siitä hyvä valinta, että siellä ei voi liian helpolla voi pärjätä, kun englannin taito vaihtelee hyvinkin sujuvan kielitaidon ja I-dont-speak-English välillä. Paikallista kieltä olisi hyvä osata jo ennen sinne menoa, vaikkakin kyllä käsiä huitomalla pärjäisi aika pitkälle arkipäivissä. Ainakin kieltä tulee pakostakin käytettyä…eikö vaan?
Toki sitä opiskella myös pitäisi. Ja ainakin alustavien suunnitelmien mukaan aika roimastikin. Vaihtokohteeni, Tohokun yliopisto, vaati valitsemassani COLABS nimisessä vaihto- ohjelmassa suorittamaan ns. ydin kurssin nimeltä IRT (Individual Research Training). Käytännössä itse valitussa yliopiston laboratoriossa tehdään tutkimusta annetusta aiheesta ja siitä kirjoitetaan kandin pituinen (mitä nyt 30–40 sivuinen) tutkielma, joka esitetään vielä PP- esityksenä kaikkien vaihtareiden edessä. Ei toki ahdistavaa tai mitään. Tämän ydinkurssin lisäksi tulisi opiskella vielä sitä kieltäkin. Ne kurssit valittiinkin lopulta vasta Japanin päädyssä. Pitäähän sitä vähän olla varpaillaan. Itse päädyin valitsemaan pääasiallisesti puhekursseja, sillä osasin kielioppia jo tarpeeksi hyvin. Puheeseen halusin petrata. Lisäksi otin vielä kanji-kurssin (Japanin kirjainmerkit), jotta lukutaito paranisi vähän vaihdon aikana. Mitä paikallisilta käsitin, niin ei se lukeminen heiltäkään täysin sujunut, joten en ollut siitä hirveän huolissani.
CHAPTER 2: Aika vaihdossa
Naritan kentällä oli ihan huvittavaa kulkea, koska ensinnäkin hien määrä oli valtava, kun lämpötila lähenteli syyskuun lopulla Suomen kuumimpia kesäpäiviä ja itse olet varustautunut syyspäivien mukaisella vaatetuksella. Toisekseen kentällä käytännössä talutettiin kädestä pitäen aina tavaroiden hakemiseen asti, joten helpoksihan sitä voisi sanoa. Se mikä taas ei ollut kivaa oli unen puute lennon jälkeen, joka jatkui sitten siihen asti, kunnes vihdoin raahauduit asuntolalle päivää myöhemmin. Pitihän sitä vähän kuluissa tinkiä ja mennä yöbussilla. En suosittele kenellekään. Luotijuna sen pitää olla.
PS. Lentokentältä pystyy lähettämään matkalaukut suoraan asuntolalle Kuronekon (黒猫, Mustakissa :D) avulla, jos haluaa. Helpottaa huomattavasti matkustamista.
Asuntolalla kävikin sitten niin, että ensinnäkin odotin, että toimiston ovet avautuvat, sillä kello oli aamu seitsemän. Oli kiva kyhnöttää siinä pihalla, kun ei ollut oikein muuta tekemistä. Ja toisekseen tuleva kämppikseni tuli vastaan, mikä oli hauska sattuma. Hän luuli minua ensin saksalaiseksi kaverikseen ja minä häntä toiseksi vaihtariksi. Kävi ilmi, että hän olikin paikallinen englannin taitaja. Ja kyllä se oli mielestäni aika harvinaista. Muutenkin koko asuntola oli todella kansainvälinen. Esim. asuntolayksikössäni oli lisäkseni seitsemän muuta henkeä, jotka olivat kotoisin itse Japanista ja sitten Kiinasta sekä Thaimaasta. Kämppikseeni törmättyä kävikin sitten niin, että sain häneltä kierroksen koko kaupungin ympäri ja pidimme lopulta kekkerit kaikkien kämppiksieni kanssa illalla. Toki nuokuin itse suurimman osan ajasta keittiön tuolissa, mutta hauskaa oli. Täytyy sanoa, että voin suositella unen puutetta sittenkin kaikille. Ei ollu sitte muuten jet-lagia.
Tiesin itse jo etukäteen Japanin käytänteistä ja elämisestä aika paljon, joten varsinaista kulttuurishokkia en oikeastaan kokenut. Ainut mielikuva, mikä kulttuurishokista olisi niin maistoin ensimmäisen kahden kuukauden jälkeen puuroa. Oli muuten parasta puuroa ikinä. Jos haasteellisista asioista puhutaan, niin hedelmien hinnat on pakko mainita. Välistä kurkkailin esim. rypäletertun hintaa, niin sanotaanko et suuhan siinä kuivaksi meni. Maksaisitko itse pahimmillaan 5000 yeniä eli noin 35 euroa rypäleistä? No en kyllä itsekään. Kerran kävi tuuri, että 15 eurolla löysin yhden tertun, mutta se jäikin sitten yhteen kertaan. Banaaneja uskalsin useamman kerran ostaa, mutta siinäpä se. Jos hedelmiä ei lasketa niin sanoisin, että kauppojen hinnat muistuttivat muuten Suomen hintoja. Ulkona syöminen oli sen sijaan halvempaa. Ja sitä tuli myös harrastettua. Namiruokiahan sinne mentiin syömään. Suosikiksi nousi okonomiyaki (お好み焼き), jota voisi yksinkertaisesti kuvailla suolaisena pannukakkuna. Mutta se oli kyllä paljon muuta kuin pelkkä pannukakku. Ja sanotaanko, että sushi on yhä yksi lemppareistani, ja sen valikoima oli Japanissa huomattavasti suurempi mitä Suomessa. Jos ulkona syömisen varjopuolia katsotaan, niin kasvisruokaa tai yleisesti mitä tahansa erikoisvalioruokia oli todella vaikea löytää. Syöminen oli todella lihapainotteista. Sen lisäksi lautasmalli on tuntematon konsepti siellä päin, joten liharuokien yhteydessäkään ei salaattia syöty.
Asuntola eläminen (University House Aobayama) oli muuten hyvin miellyttävää, jos siivousfriikkinä ignoorasi likaisen keittiön. Erityisiä positiivisia kokemuksia koin japanilaisista vessanpöntöistä. Näihin hyviin puoliin lukeutuivat muun muassa pönttöön integroitu bidee, linnunlaulu nappula sekä lämmitetyt istuimet. Lämmitetyt istuimet olivat aamun pelastaja siinä vaiheessa, kun asuntolan sisälämpötila muistutti ulkolämpötilaa talvella. Kylmä posliinipytty saisi toki adrenaliinin virtaamaan. Talojen eristykset eivät olleet erityisen hyvin tehdyt. Sisätiloissa selvisi jokaiseen huoneeseen asennetulla ilmalämpöpumpulla, jotka olivat täyttä energiahukkaa, jos minulta kysytään. Yleensä yhteisissä tiloissa asukkailla olikin sitten toppatakit päällä. Jos huonoista puolista puhutaan vielä, niin lämmin vesi olisi ollut ihan kiva asia näin astioita pestessä. Ja taas jos hyviin puoliin hypätään, niin kansainvälisyys nousi kyllä ykköseksi. Huoneistossani asui paikallisia opiskelijoita, joiden kanssa olikin hyvä harjoittaa sitä japanin kielitaitoa ja opiskelijoita oli myös Kiinasta ja Thaimaasta, jolloin tuli taas käytettyä englantia. Monikulttuurisuus näkyi esimerkiksi jääkaapista ja keittiökomerosta, jossa oli välillä hyvinkin eksoottisia valikoimia. Tämän lisäksi vietimme monet juhlapäivät, kuten uuden vuoden yhdessä, jolloin keskustelimme muun muassa kulttuurieroista näiden päivien vietossa, ja nautimme yhdessä maidemme eri ruuista. Jos kansainvälisen asuntolan valitseminen on mahdollista, niin suosittelen sitä lämpimästi.
Vaikka opiskelemaan sitä tultiin niin kyllähän sitä matkustellakin pitää. Ja sitä tulikin tehtyä sekä lähiympäristössä että koko Japanin seudulla. Lähiseudulla tallustelin paljon itsekseni, ja täytyy sanoa, että näin lättänään Suomeen tottuneena tuli ylämäissä puuskuteltua aika paljon. Varsinkin, koska asuntola sijaitsi käytännössä ison kukkulan päällä ja kaupungin keskusta siellä pohjalla. Lähiseudulla kävimme vaeltamassa yhdessä muiden vaihtareiden kanssa (sekä tietenkin itsekseni) ja lempikohteekseni nousi viereisen prefektuurin Yamagatan (山形県) alueella sijaitseva Yamadera temppeli (山寺). Mahtavat näkymät! Vaellusreissujen lisäksi tein kaksi muutaman viikon reissua. Toinen sijoittui Japanin eteläpuolelle, jolloin kävin Tokion, Kioton, Osakan ja Naran kaupungeissa. Kioto on sellainen paikka, jossa kaikkien Japaniin matkaavien pitäisi käydä. Toinen reissu suuntasi taas Japanin pohjoisosaan eli Hokkaidon saarelle. Vuokrasimme autot yhdessä isomman vaihtariryhmän kanssa ja kiersimme tehokkaasti ympäri Hokkaidoa sillä. Paras hetki oli ehdottomasti ajojään päällä kävely Shiretokossa (知床). Ihan superhauskaa ja riemun kiljahduksia sieltä usealta muultakin ryhmältä kuului (tai kauhun, mistä sitä tietää). Täytyy sanoa, että jos pitää matkustamisesta, niin puoli vuotta ei luultavasti matkustamisen janoiselle riitä, vaan vuoden kestävä vaihto on se oikea vaihtoehto. Helpottaa esimerkiksi reissujen järjestämistä myös lähimaihin, jonka uupuminen omasta kokemuksestani hieman harmittaa. Ja itse Japanin sisälläkin olisi ollut vielä niin paljon nähtävää!
PS. Naran kumartavat peurat olivat ihan söpöjä 😀 Siihen asti, kun niitä nameja alettiin etsimään muualta kuin kädestä.
CHAPTER 3: Aika lähteä
Useat voisivat ajatella lähdön olevan hyvin haikea tilanne, mutta minusta se teki pääasiassa ison stressipallon. Mietin vähän oman mielen hyvinvointi siinä vaiheessa, kun tarkastat viidettä kertaa hieman epäluotettavalla matkalaukkupuntarilla, että onhan se laukku nyt varmasti sen alle 23 kg. Prosessia onneksi helpotti aiemmin mainitsemani Kuroneko.
PS. Kyllä sitä vähän meinasi tirahtaa kyynel silmään, kun kämppikset sanoo heippoja itkusilmässä. Heitä kaikkia on kyllä kova ikävä!
Keli alkoi lähestyä lämpötilan suhteen jo Suomen loppukevättä, joten olen ihan iloinen, että en lähtenyt kevätlukukaudeksi vaihtoon. Kuulin sen verran paljon kauhutarinoita vaihtareilta, jotka olivat olleet paikalla jo viime kesänä. Siitä ei olisi tullut selvittyä kuihtumatta.
Reissu asuntolalta Hanedan (羽田) lentokentälle sujuikin loppujen lopuksi moitteettomatta. Tämä tuli itselleni yllätyksenä, jos peilataan kokemuksiani tulomatkaan. Kentällä pitää olla perinteisesti vähintään kuusi tuntia ennen lähtöä (:D), joten siinä oli sitten aikaa huvittaa itseään. Hanedan kenttä on kyllä nätti paikka.
Ouluun saavuinkin aamu seitsemän pintaan, juuri kuin menomatkalla asuntolallekin. Siitä alkoikin sitten…
CHAPTER 4: Aika jälkeen vaihdon
Vaihdosta jäi käteen vähän kaikkea, niin hyviä hetkiä kuin vähän traumaattisia tilanteita. Sain oikeastaan saavutettua sen, mitä halusinkin eli sujuvamman japanin ja englannin kielitaidon, tilaisuuden tutustua Japanin yliopiston tutkimuskäytäntöihin sekä mahdollisuuden matkustaa maassa, jonka kulttuurista ja käytänteistä olen kiinnostunut. Opiskeluista haluaisin nostaa esille juuri tutkimuskäytänteiden erot. Oman kokemukseni perusteella Japanin yliopistoissa on hyvin läheiset kontaktit labran jäsenien välillä sekä eri labrojen välillä, mikä oli mielestäni todella mukava henkilökohtaisesti kokea. Tuntui vähän siltä kuin astuisi tietynlaiseen kuplaan aina, kun meni labralle. Suomessa ei ole ihan samankaltaista kulttuuria. Lisäksi sain kasvatettua toleranssia tilanteisiin, jossa käytän pidemmän aikaa muuta kieltä kuin suomea, sillä pidemmän päälle nämä sosiaaliset tilanteet väsyttävät itseäni enemmän kuin tavallisesti. Huomasin väsyväni näissä tilanteissa huomattavasti vähemmän vaihdon loppua kohden verrattuna alkutilanteeseen (suoraan verrannollinen ottamiini päikkäreihin :D). Huomasin tässä suhteessa haastavani itseäni enemmän, ja sen puolesta kehityinkin ihmisenä, mikä on mielestäni yksi vaihdon tarkoituksista. Vaihtoon siis!
THE END/終わり