Ratkaisuja vesitekniikan koulutukseen: “Lahjoituksen avulla voimme antaa opiskelijoille paremman näkyvyyden työelämään”

kuvituskuva

Maa- ja vesitekniikan tuki ry myönsi Aalto-yliopistolle ja Oulun yliopistolle noin puolen miljoonan euron lahjoitukset, joiden avulla nimitettiin vesitekniikan lehtorit viideksi vuodeksi. Opetustyössä korostuu työelämävalmiuksen vahvistaminen ja opetuksen laadun varmistaminen. 

Vesivarat, ilmastonmuutoksen vaikutukset veteen ja sen riittävyyteen sekä globaalit vesiasiat ovat vain muutamia nostoja vesitekniikan alan ajankohtaisista painopisteistä. Muun muassa niihin keskitytään Aalto-yliopistossa ja Oulun yliopistossa, joille Maa- ja vesitekniikan ry myönsi lehtorilahjoitukset. 

Aalto-yliopiston ympäristö- ja vesitekniikan lehtori Meeri Karvinen uskoo, että MVTT:n lahjoituksen avulla yliopistossa voidaan kasvattaa monitieteisesti ajattelevia tulevaisuuden osaajia entistä vahvemmin. Karvinen pystyy nyt varmistamaan opetuksen laadun ja kehittämään opintojen työelämälähtöisyyttä aiempaa vaikuttavammin. 

“Alalla on valtava tarve erityisesti kestävyysosaamiselle, jossa korostuvat luontopohjaiset ratkaisut sekä kiertotalouden ja liiketalouden näkökulmat”, hän sanoo.

Taloudellisen tuen turvin yliopistoissa voidaan kehittää ja monipuolistaa alan koulutusta ja kasvattaa osaajia, jotka pystyvät vastaamaan muuttuvan toimintaympäristön, yhteiskunnan ja työelämän tarpeisiin. Näin puolestaan summaa Oulun yliopistoon MVTT:n rahoituksen avulla nimitetty vesitekniikan opettaja Jaakko Nissilä


“Muun muassa yhteiskunnalliset muutokset, ympäristökriisi ja digitalisaatio luovat alalle uusia haasteita. Yliopiston on vastattava alan tarpeisiin kehittämällä opetusta ja tutkimusta niin, että valmistuvat opiskelijat ovat valmiita kohtaamaan mainitut haasteet. Se on minun työtäni”, Nissilä sanoo. 

Tulevaisuuden osaajia kouluttamassa

Sekä Nissilä että Karvinen korostavat työelämälähtöisyyttä vesitekniikan opetuksessa. Opiskelijoita valmistellaan työelämään esimerkiksi yritysvierailuilla ja vierailevien luennoitsijoiden avulla. Karvinen on myös koordinoinut MVTT:n tukemaa Aalto-yliopiston tutkimus- ja kehityshanketta, joka on viime vuosien aikana järjestänyt kattavia vesi- ja ympäristötekniikan alan sidosryhmätapahtumia. Siellä opiskelijat tapaavat muun muassa muita alan ammattilaisia ja tutkijoita. 

“Olen tutkimustyössäni perehtynyt opetuksen työelämäyhteistyöhön, mitä osaamista työelämässä tarvitaan, miten me voisimme sitä vahvistaa ja minkälaisia taitoja meiltä valmistuvilla opiskelijoilla on”, Karvinen sanoo. 

Tämän tiedon pohjalta hän kehittää erilaisia osaamisprofiileja, joidan avulla opiskelijat voivat kirkastaa tulevaisuudensuuntiaan: esimerkiksi mihin kiinnittää opinnoissa huomiota, jos haluaa tutkijaksi, tai mitä kompetenssia kehittää, jos haluaa työllistyä yksityiselle sektorille. 

Nissilä taas nostaa esiin erityisesti ohjelmistoihin liittyvän osaamisen työelämätaitona, jonka merkitys kasvaa niin julkisella kuin yksityisellä sektorilla. Hän on akateemisella urallaan perehtynyt paikkatieto-ohjelmistoihin. Paikkatiedon ja mallinnuksen avulla voidaan esimerkiksi tutkia ihmisen toiminnan vaikutuksia vesistöjen ympäristökuormitukseen. 

“Yliopistossa käynnistyy esimerkiksi paikkatietokurssi, joka sopii vesitekniikan opiskelijoille. Tutkimusyksikössämme on muutenkin runsaasti osaamista relevanteista ohjelmistoista, josta on paljon hyötyä opetuksen kehittämisessä”, Nissilä sanoo. 

Yhteistyötä yli tieteellisten rajojen

Karvisen mukaan vesitekniikan ala on lähtökohtaisesti monitieteellinen. Yksinkertaisimmatkin vesitekniikkaan liittyvät prosessit vaativat esimerkiksi kemian ja mikrobiologian osaamista ja vesiresurssien hallinnan kannalta on olennaista ymmärtää yhteiskuntatieteellistä lähestymistapaa.  Opetuksessa hyödynnetäänkin yliopiston sisällä sekä sidosryhmien kanssa tehtävää yhteistyötä yli oppiaineiden rajojen. Myös Aalto-yliopiston Water and Environmental Engineering (WAT) -maisteriohjelma, jonka kehittäminen kuuluu keskeisesti Karvisen työnkuvaan, sisältää niin monitieteistä ongelmanratkaisua kuin yritysyhteistyötä. 

Myös Nissilä painottaa monipuolista osaamista, jota vesitekniikan ammattilainen tarvitsee työssään. Maailma muuttuu jatkuvasti, ja ala kohtaa yhä useampia ja monimutkaisempia haasteita.

“Tarvitaan teknistä osaamista, mutta myös luonnontieteiden ymmärrystä ja yhteiskunnallista näkökulmaa. Alalla vastataan laajoihin yhteiskunnallisiin kysymyksiin ja se tukee kokonaisvaltaisesti kestävää yhteiskuntaa”, hän sanoo.

Oulun yliopisto ja Aalto-yliopisto ovat myös osa kansainvälistä ja poikkitieteellistä Digital Waters -lippulaivahanketta, jossa rakennetaan vesistöille digitaaliset kaksoset. Niiden avulla voidaan tehdä tutkimusta, joka turvaa vesivaroja. 

Opiskelija kaiken lähtökohtana

Kun Meeri Karviselta ja Jaakko Nissilältä kysyy, kuka vesitekniikan opetuksen kehittämisestä hyötyy, kumpikin vastaa suunnilleen samalla tavalla: “no, kaikki”. 

Lahjoituksen ansiosta opetushenkilökunta pystyy keskittymään entistä enemmän opetuksen laatuun, opiskelijat saavat monipuolista opetusta, joka valmentaa tulevaan työelämään, ja yliopistot vetävät puoleensa uusia opiskelijoita. Yhteiskunta taas saa tarvitsemiaan osaajia.

“Yliopistolle on keskeistä tehdä yhteistyötä alan toimijoiden kanssa, mutta säilyttää samalla toiminnan riippumattomuus ja läpinäkyvyys. Sitä haluan vaalia. Meillä on kuitenkin jonkin verran käyttämätöntä potentiaalia tukea yritysten ja julkisen sektorin toimintaa niin tutkimuksen kautta kuin uusien ammattilaisten kouluttamisessa”, Nissilä sanoo. 

Karviselle koulutuksen laadun varmistaminen on lehtorin tärkeimpiä tehtäviä. Systemaattinen kurssi- ja opetuspalautteen kerääminen, opettajatiimin osaamisen kehittäminen, opiskelijoiden mentorointi ja alumnikyselyt ovat keskeisiä laadun tarkkailun keinoja. 

“Opiskelija on kaiken lähtökohta. Kun opetusta tuetaan, meillä on mahdollisuus antaa opiskelijoille parempi näkyvyys työelämään ja auttaa heitä kehittämään osaamisalueita, jotka ovat juuri heille tärkeitä”, hän kiteyttää. 

Teksti Kristiina Markkanen

Kuva Mikko Törmänen

Maa- ja vesitekniikan tuki ry.
Evästeet mvtt.fi sivustolla

mvtt.fi-sivustolla käytetään evästeitä (eng. cookies) muun muassa sivuston käytön seuraamiseen, analysointiin ja muihin toiminnallisuuksiin. Evästeiden käyttö on mahdollista estää selaimessasi.

Sivuston käytön seurantaan käytämme Googlen Analytics -palvelua. Seurannan tarkoitus on kerätä tilastotietoa esimerkiksi sivun kävijämäärästä ja suosituimmista sisällöistä.

Lisätietoja Googlen evästeistä voit lukea täältä: GOOGLEN EVÄSTEKÄYTÄNTÖ.

Evästetiedot auttavat meitä parantamaan sivustomme toimivuutta ja käytettävyyttä. Lisätietoa evästeistä on VIESTINTÄVIRASTON SIVUILLA.