Aarni-Matti Mäntyselkä - 2024: National University of Singapore

Matkakertomuksen tiedot

Opiskelija
Aarni-Matti Mäntyselkä
Koulu
Aalto-yliopisto
Matkakohde
National University of Singapore, Singapore
Aika
02.08.2023 - 10.12.2023
Vaihto-ohjelma

Matkakertomus

Vaihtoon valmistautuminen ja saapuminen Singaporeen
Vaihtoon lähteminen oli kiinnostanut minua jo pidempään, mutta kandivaiheessa se oli syystä tai toisesta jäänyt toteuttamatta. Maisteriohjelmani mahdollisti vaihtoon lähtemisen maisterin toisena vuonna ja sen päätin myös hyödyntää. Halusin lähteä vaihtoon paikkaan, jossa olisi erilainen kulttuuri ja luonto, toimiva yhteiskunta ja mielellään Euroopan ulkopuolella. Singapore täytti kaikki nämä kriteerit ja National University of Singapore -yliopiston kurssitarjonta oli myös laaja ja hyvä.
Ennen vaihtoon lähtöä piti huolehtia asunto ja opiskelijaviisumi. Opiskelijaviisumin saaminen oli suhteellisen helppo prosessi mutta asuntoa jännittämään hieman pidempään. Lopulta onnistuin kuitenkin saamaan kohtuuhintaisen opiskelija-asunnon asunnon.
Lensin Singaporeen Finnairin suoralla lennolla Helsingistä, joka kesti noin 13 tuntia. Saavuttuani Singaporeen ensimmäinen asia minkä huomasin, oli kuuma ja kostea ilmasto, mihin olikin jonkin verran totuttelemista.
Yliopisto
National University of Singapore on iso ja laaja yliopisto. Siellä opiskelee noin 40 000 opiskelijaa ja yliopistosta löytyvät lähes kaikki yleisimmät tieteenalat. Myös vaihto-opiskelijoita yliopistossa oli todella paljon. Ennen varsinaista lukuvuoden alkua yliopistolla oli muutamia orientaatiotapahtumia, joihin osallistuin. Tapahtumat olivat hyvä tapa löytää ensimmäiset uudet ystävät. Vaihto-opiskelijoilla oli myös aktiivien WhatsApp-ryhmä joissa sovittiin yhteisiä aktiviteettejä. Näiden avulla löysinkin nopeasti ystäviä muista vaihto-opiskelijoista.
Alkuperäisiin kurssivalintoihin jouduin tekemään muutamia muutoksia kurssien saatavuuden vuoksi. Lopulta suoritin kaksi maantiedon kurssia ja kaksi tekniikan kurssia. Kaiken kaikkiaan olen kuitenkin kursseihin tyytyväinen, sillä aiheet olivat mielenkiintoisia ja opetus todella laadukasta. Opiskelu itsessään oli melko samanlaista kuin Suomessa. Lyhyet kurssikuvaukset alla. Kurssien lisäksi osallistuin yliopistolla opiskelijoiden järjestämiin harrastustoimintoihin. Kävin lähes joka viikko judossa sekä pelaamassa jalkapalloa.

Natural Hazards: Kurssilla tutustuttiin erilaisiin luonnonkatastrofeihin tulvista, kuivuuteen ja maanjäristyksistä tsunameihin. Kurssilla käsiteltiin luonnonkatastrofeja sekä fysikaalisesta että yhteiskunnallisesta näkökulmasta.
Emerging materials for renewable fuels and clean water: Kurssilla opiskeltiin uusiutuviin polttoaineisiin ja puhtaan veden tuottamiseen liittyviin materiaaleihin.
Modelling & Analytics: Kurssilla opiskeltiin tiedon mallintamista ja analysointia. Kurssilla harjoiteltiin erilaisten mallien hyödyntämistä tietotekniikan avulla.
Financial geographies: Maantiedon kurssi, jossa keskityttiin rahan liikkeisiin ja merkityksiin maailmassa. Erityisen kiinnosta aihepiiri, jota kurssilla käsiteltiin, oli kestävä rahoitus.

Singapore vaihtokohteena
Singapore on erittäin kehittynyt, toimiva ja varsinkin naapurimaihin verrattuna rikas saarivaltio Kaakkois-Aasiassa. Pinta-alaltaan Singapore on hyvinkin pieni, mutta kaupungissa on kuitenkin paljon nähtävää ja koettavaa sekä kaikille jotakin. Singaporessa asuu noin 5.5 miljoonaa ihmistä. Singaporessa on toimiva joukkoliikenne ja kampuksella kulki kampuksen omat ilmaiset bussit. Joukkoliikenteen käyttäminen oli helppoa ja joukkoliikenne oli hyvin kohtuuhintainen. Singapore on myös erittäin puhdas ja turvallinen maa ja kaupunki. Singaporessa on myös paljon viherrakenteita, mikä lisää tiivisti rakennetun kaupungin viihtyisyyttä. Ammatillisesta näkökulmasta Singapore on mielenkiintoinen kaupunki sen edistyksellisen ja vaikuttavan infrastruktuurin takia. Singapore on investoinut todella paljon tulvien torjuntaa ja niukkojen vesivarojen hallintaan. Näistä erilaisista rakenteista oli myös mukavasti julkista tietoa saatavilla.
Singaporessa oli myös paljon nähtävää. Keskusta itsessäänkin on vaikuttava korkeineen ja hienoineen pilvenpiirtäjineen. Keskustan läheisyydessä on myös China-Town sekä Little-India, joissa pääsee näkemään erilaisia kulttuureja. Marine Bay Sands on kuuluisa hotelli, jonka edustalla on joka ilta valoshow, joka on ehdottomasti näkemisen arvoinen. Marine Bay Sandsin takana aukeaa myös Gardens by the bay puisto, jossa kannattaa myös vierailla. Mikäli uimaan tekee mieli kannattaa suunnata Sentosa-saarelle, joka on rakennettu kokonaan viihdekäyttöä varten. Sieltä löytyy myös Universal Studios-huvipuisto. Vaikka pinta-ala on saarella rajallista, pääsee Singaporessa ihastelemaan myös hyvin erilaista luontoa. Luontokohteista suosituimmat ovat MacRitchie Treetop walk, Sungei Buloh kosteikko ja Pulau Ubin saari. Singaporesta löytyy myös iso ja kaunis kasvitieteellinen puutarha ja kaupunki ylipäätään on hyvin vehreä. Myös naapurimaihin Malesiaan ja Indonesiaan matkustaminen Singaporesta oli helppoa.
Loppukommentit
Olen erittäin tyytyväinen kokemukseeni Singaporessa. Singapore oli toimiva ja viihtyisä maa asua ja National University of Singapore laadukas yliopisto opiskella. Kokemuksen ansiosta olen itsevarmempi esiintymään ja käyttämään englantia. Uskon myös, että vaihdon myötä kynnys tarttua kansainvälisiin mahdollisuuksiin on myös pienentynyt. Kiitän Maa- ja vesitekniikan tuki ry:tä tuesta, jonka sain vaihto-opinnoilleni.

Maa- ja vesitekniikan tuki ry.
Evästeet mvtt.fi sivustolla

mvtt.fi-sivustolla käytetään evästeitä (eng. cookies) muun muassa sivuston käytön seuraamiseen, analysointiin ja muihin toiminnallisuuksiin. Evästeiden käyttö on mahdollista estää selaimessasi.

Sivuston käytön seurantaan käytämme Googlen Analytics -palvelua. Seurannan tarkoitus on kerätä tilastotietoa esimerkiksi sivun kävijämäärästä ja suosituimmista sisällöistä.

Lisätietoja Googlen evästeistä voit lukea täältä: GOOGLEN EVÄSTEKÄYTÄNTÖ.

Evästetiedot auttavat meitä parantamaan sivustomme toimivuutta ja käytettävyyttä. Lisätietoa evästeistä on VIESTINTÄVIRASTON SIVUILLA.