Olen viidennen vuoden ympäristötekniikan opiskelija Oulun yliopistosta. Syksyn 2025 vietin Singaporessa vaihto-opiskelemassa National University of Singaporessa. Hakukohteekseni valitsin Singaporen sen lämpimän ilmaston, arvostetun yliopiston ja kohteen kiehtovuuden vuoksi. Valinta oli oikea, sillä syksyni Singaporessa oli ikimuistoinen. Singapore on erittäin siisti, turvallinen ja kaikin puolin toimiva kaupunki, joten elämä siellä oli sujuvaa. Myös yliopiston kampusalue oli hyvin viihtyisä ja liikkuminen sen sisällä oli helppoa ilmaisten bussilinjojen ansiosta.
Asuin kampusalueella sijaitsevassa Temasek Hall -asuntolassa. Minulla oli oma huone ja jaoin kylpyhuone- ja keittiötilat muiden opiskelijoiden kanssa. Tunnelma asuntolassa oli hyvin yhteisöllinen erilaisten tapahtumien, harrastuksien sekä yhteisten ruokailuhetkien kautta.
Asuntolassa asui myös useita muita vaihto-opiskelijoita, joiden kanssa vietimme paljon aikaa ja matkustimme muun muassa naapurimaa Malesian pääkaupunkiin Kuala Lumpuriin.
Ennen vaihtoon lähtöä tein kurssivalinnat. Kursseja tuli hakea kymmenen, joista hyväksytyksi piti tulla vähintään kolmelle. Ensimmäisellä hakukierroksella sain vain kaksi kurssia, mikä aiheutti pientä huolta. Toisella kierroksella löysin kuitenkin lisää sopivia vaihtoehtoja ja minut hyväksyttiin vielä yhdelle kurssille. Suoritin vaihdon aikana seuraavat kolme kurssia:
Chinese 1 (4 units)
Air Quality in Changing Environments (4 units) Environmental Challenges in the Anthropocene (4 units)
Opetus National University of Singaporessa oli laadukasta ja vastasi mielestäni hyvin Oulun yliopiston opetusta. Ryhmätöitä oli paljon ja opetus oli vuorovaikutteista. Ryhmätöiden tekeminen uudessa ympäristössä vieraalla kielellä antoi paljon oppia ja itsevarmuutta myös työelämää ajatellen.
Lukukausi kesti elokuun alusta joulukuun alkuun. Siihen sisältyi kaksi lukulomaa ja muutamia yksittäisiä vapaapäiviä. Lukulomien ja viikonloppujen aikana oli hyvin aikaa tutustua Singaporeen sekä matkustaa lähialueille. Singapore on pinta-alaltaan pieni maa, mutta sen sijainti mahdollistaa helpon ja edullisen matkustamisen esimerkiksi Malesiaan ja Indonesiaan.
Kaiken kaikkiaan syksy Singaporessa oli unohtumaton kokemus sekä opintojen että vapaa-ajan osalta. Suosittelen lämpimästi vaihto-opiskelua yleisesti sekä Singaporea vaihtokohteena. Kiitän MVTT:tä saamastani avustuksesta, joka mahdollisti vaihto-opiskeluni.