Opiskelu Tanskassa osana Nordic Five Techin maisteriohjelmaa
Pääsin opiskelemaan syksyllä 2023 vesi- ja resurssitekniikan Nordic Master in Water and Resource En- gineering -maisteriohjelmaan (eNviro5Tech). Ohjelman tarjoaa Pohjoismaiden viiden vahvimman teknisen yliopiston strateginen liitto Nordic Five Tech, jonka jäsenet sijaitsevat Tanskassa (DTU), Ruotsissa (KTH ja Chalmers University of Technology), Norjassa (NTNU) ja Suomessa (Aalto-yliopisto).
Ohjelmassa on neljä ennalta määritettyä opintopolkua, jotka johtavat ympäristötekniikan kaksoistutkin- toihin. Jokainen opiskelija opiskelee kahdessa koulutusohjelmaan kuuluvassa yliopistossa oman opinto- polkunsa mukaisesti. Pääsin opiskelemaan Risk Assesment & Environmental Systems -opintopolussa, jonka myötä opiskelin ensimmäisen vuoden DTU:ssa Tanskassa.
Kurssit ja oppimisympäristö
Opinnot olivat kokonaisuudessaan mielenkiintoisia, hyödyllisiä ja haastavia. DTU valittiinkin vuonna 2023 Euroopan parhaaksi tekniseksi yliopistoksi (EngiRank). Suurin osa käymistäni kursseista oli ennalta määri- tettyjä. Kurssit oli valikoitu kuitenkin monipuolisesti.
Käymäni kurssit olivat:
- Chemicals in the Environment
- Contaminated Sites
- Risk Assessment of Water Treatment Plants
- Environmental Modelling
- Physico-Chemical Water Treatment Technologies
- Environmental Management, Innovation and Ethics
- Water Pollution
- Groundwater Quality
Kurssit tarjosivat monipuolisesti tietoa erityisesti mallinnuksesta, riskinarvioinnista, kemikaalien käyttäy- tymisestä ympäristössä, saastuneiden alueiden hallinnasta ja vedenkäsittelylaitoksista. Kokonaisuutena ne syvensivät tietämystä ympäristön tilan seurannasta ja vedenlaadun turvaamisesta.
Tanska tuntui pohjoismaisena maana helpolta ympäristöltä niin kulttuurin kuin tapojenkin puolesta. DTU:ssa oli lisäksi paljon opiskelijoita eri puolilta maailmaa, mikä helpotti uuteen ympäristöön sopeutu- mista. Kurssityöt ja kokemusten kertominen muiden opiskelijoiden kanssa laajensivat myös ymmärrystä ja antoivat uusia näkökulmia globaalien ongelmien käsittelystä. Suosittelen lämpimästi DTU:ssa opiskelua!
Tulevaisuus ja opintojen jatkaminen
Opintoni jatkuvat syksyllä 2024 Ruotsissa. On hienoa päästä kohtaamaan taas uusia näkökulmia ja oppi- maan uutta. Uskon, että kansainvälinen opintokokemus kasvattaa ammatillista osaamistani ja avaa uusia ovia verkostoitumiselle ja yhteistyölle alan asiantuntijoiden kanssa. Seuraava vuosi tuo varmasti tullessaan mielenkiintoisia haasteita ja mahdollisuuksia!