Opiskelen ympäristötekniikan maisteriohjelmassa Tampereen yliopistossa. Suoritin maisterivaiheen ensimmäisen kevätlukukauden opiskelijavaihdossa Nordplus network vaihto-ohjelman kautta University of Southern Denmarkissa (SDU), Odensessa, Tanskassa. Suoritin vaihdossa pääasiassa SDU:n ympäristötekniikan maisteriohjelman kursseja. Vaihto alkoi tammikuun lopussa orientaatiopäivillä ja päättyi kesäkuussa tentteihin.
Valitsin SDU:n yliopiston, sillä halusin mennä vaihtoon joko Norjaan tai Tanskaan ja SDU:n kurssivalikoima vaikutti vaihtoehdoista kiinnostavimmalta. Lisäksi Odense vaikutti mielenkiintoiselta ja sopivan kokoiselta kaupungilta. Odense on Tanskan kolmanneksi suurin kaupunki ja sijaitsee Fynin saarella noin 1,5 tunnin junamatkan päässä pääkaupungista Kööpenhaminasta. Päätökseen vaikutti myös se, että SDU:n yliopisto takasi kaikille vaihto-opiskelijoille opiskelija-asunnon vaihdon ajaksi.
Suoritin vaihdossa 4 kurssia, jotka olivat Programming for Engineering Sustainability (5 op), Sustainability (5 op), Material Flow Analysis (10 op) ja Waste Management - from Waste to Resources (10 op). Opetus erosi Suomesta siinä, että luennot olivat aina neljä tuntia pitkiä eikä niitä tallennettu. Luennot olivat myös hyvin osallistavia ja niihin kuului yleensä ryhmätehtäviä. Lisäksi lähes kaikilla kursseilla oli isompi ryhmätyö, joka vaikutti lopulliseen kurssiarvosanaan.
Programming for Engineering Sustainability kurssilla tutustuttiin ohjelmointiin Python kielellä. Kun perusteet oli käyty, aloitettiin ryhmätyö, jossa tarkoituksena oli tarkastella jotain ympäristöongelmaa ja käsitellä siihen liittyvää dataa. Teimme ryhmätyön maankäytöstä Fynin saarella ja tarkastelimme kuinka maankäyttö on muuttunut 1990-luvusta nykypäivään. Kurssi päättyi suulliseen tenttiin, jossa esitettiin harjoitustyö ja vastattiin sitä koskeviin kysymyksiin.
Sustainability kurssilla käsiteltiin sosiaalista, ekologista ja taloudellista kestävyyttä sekä minkälaisia työkaluja näiden toteutumisen arvioimiseksi on kehitetty. Kävimme esimerkiksi läpi GHG-protokollaa ja kiertotalousajattelua. Kurssiarvosana määräytyi esseen perusteella, jossa arvioitiin vapaavalintaisen yrityksen kestävyyttä.
Material Flow Analysis kurssilla käytiin läpi, kuinka prosessikaavioita piirretään ja miten materiaalivirtoja voidaan laskea. Kurssilla oli myös isompi harjoitustyö, jossa tarkastelimme vapaavalintaisen kaupungin rakennusten sisältämää materiaalivarastoa. Tämä toteutettiin tekoälyn ja pohjapiirustusten avulla. Kurssi päättyi suulliseen tenttiin, jossa esitetiin harjoitustyö ja vastattiin kysymyksiin harjoitustyöstä ja kurssin teemoista.
Waste Management - from Waste to Resources kurssilla käsiteltiin jätehuoltoa ja erityisesti sen toteuttamista Tanskassa. Kurssin pääpaino oli sekajäte koostumustutkimuksessa, joka päästiin toteuttamaan ryhmätyönä. Tämän lisäksi kurssilla oli luentoja ja muutamia ekskursioita. Kävimme muun muassa jätteenpolttolaitoksella ja kaatopaikalla. Kurssi päättyi suulliseen tenttiin, jossa vastattiin kysymyksiin harjoitustyöstä sekä kurssin teemoista.
Opiskelujen lisäksi aikaa jäi myös vapaa-ajalle. Odense on kaupunkina suloinen ja sen läpi menee joki, jota ympäröi iso puisto. Puistossa tuli lenkkeiltyä ja vietettyä paljon aikaa. Tanskassa myös lähes kaikki pyöräilivät ja vuokrasin itsekin pyörän vaihdon ajaksi. Lisäksi aikaa kului kavereiden kanssa kaupunkiin ja kahviloihin tutustuessa. Myös muutamia reissuja tuli tehtyä, esimerkiksi Skageniin eli Tanskan pohjoiskärkeen.
Kaiken kaikkiaan vaihto oli hyvä kokemus ja opin paljon uutta niin itsestäni kuin muista kulttuureista. Vaihto toi myös varmuutta käyttää englannin kieltä ja intoa hakea tulevaisuudessa mahdollisesti harjoittelupaikkaa ulkomailta. Kiitokset Maa- ja vesitekniikan tuki ry:lle vaihdon tukemisesta ja kokemuksen mahdollistamisesta!
Sonja Koho -2026:University of Southern Denmark, Tanska
Matkakertomuksen tiedot
Opiskelija
Sonja Koho
Koulu
Tampereen yliopsito
Matkakohde
University of Southern Denmark, Tanska
Aika
01.02.2026 - 30.06.2026
Vaihto-ohjelma