Olen ensimmäisen vuoden opiskelija Oulun yliopiston vesitekniikan maisteriohjelmassa (valmis ympäristötekniikan kandidaatti). Kansainvälisyys on aina kiinnostanut minua ja nyt kun yliopistossa tuli mahdollisuus lähteä vaihtoon niin halusin ehdottomasti hyödyntää mahdollisuuden. Vaihtokohteekseni valikoitui Liettuan Kaunaksessa sijaitseva teknillinen yliopisto (KTU). Saavuin Liettuaan tammikuun lopussa ja takaisin palasin juhannuksen tienoilla. Yliopisto ja vaihtomaa valikoitui sen perusteella, että se on hieman erilainen kohde ja myös kurssit kuulostivat mielenkiintoisille (iso plus myös sille, että kevät saapuu aiemmin, kuin Ouluun).
Kaikki vaihtojärjestelyt sujuivat jopa yllättävänkin hyvin. Vaihto-yliopiston nettisivut olivat selkeät ja kurssit helposti löydettävissä. Suurin stressin aihe oli alussa asunnon löytäminen. Tein päätöksen, että vuokraan asunnon yksityiseltä ja tämä minua hieman jännitti alussa. Kaikki sujui kuitenkin mallikkaasti ja löysin myös lähes täydellisen asunnon Kaunaksen Vanhankaupungin tienoilta. Yliopistolla on myös soluasuntoja, mutta kuulemani perusteella ne eivät olleet kovin siistejä, tosin huomattavasti halvempia kuin yksityiset.
KTU:ssa ei ollut varsinaista vesitekniikan tutkinto-ohjelmaa vaan tarkoituksena oli käydä kurssit vapaavalinnaisiin opintoihini. Näin ollen valitsin kurssit ympäristötekniikan maisterivaiheen kestävän kehityksen opintosuunnasta. Alun perin minun oli tarkoitus käydä 30 op näitä kursseja, mutta saatavilla olevat kurssit olivat hieman muuttuneet ja lopulta suoritin opintoja 24 op (neljä 6 op kurssia).
Kurssit olivat:
Environmental Management
Life Cycle Assessment
Development and Management of Sustainability Projects
Sustainable Consumption and Production
Vaikka nämä kurssit eivät suoranaisesti liittyneet vesitekniikkaan, käsiteltiin kursseilla laajasti myös vesitekniikan asioita. Pääsin esimerkiksi tekemään betoniputkien elinkaariarviota ja pääsimme kuulemaan vierailevan luennoitsijan kokemuksia Tansanian jätevedenpuhdistamoista.
Mielestäni opetus oli hyvinkin laadukasta ja opettajat osallistivat oppilaita luennoilla huomattavasti enemmän kuin Suomessa. Isoimpana yllätyksenä minulle tuli se, että lähes kaikki luentoni olivat ilta-aikaan. Syy tälle oli se, että olin ainut vaihto-opiskelija kursseilla ja paikalliset opiskelijat työskentelevät kokoaikaisesti päiväsaikaan. Tähän kuin tottui niin itselleni se sopi oikein hyvin. Myös suurin osa tenteistä oli erilaisia, eikä minulla ollut kuin yksi tavallinen kynä-paperitentti. Muut tentit olivat joko suullisia tai kurssityön esityksiä.
Kaupunkina Kaunas oli oikein miellyttävä ja minulle sopivan kokoinen (n. 300 000 asukasta). Kaunas on myös iso opiskelijakaupunki (yli 10% asukkaista opiskelijoita) joten siellä oli paljon tapahtumia opiskelijoille ja paljon nuoria ihmisiä joita tavata. Jos kuitenkin välillä kaipasi ison kaupungin vilskettä, oli Kaunaksesta helppo matkustaa Liettuan pääkaupunkiin Vilnaan. Hintataso Liettuassa oli huomattavasti halvempi kuin Suomessa ja opiskelijat saivat kaikkialla merkittäviä alennuksia. Ruokakaupoissa ja ravintoloissa hinnat olivat merkittävästi alemmat kuin Suomessa. Suurin positiivinen yllätys oli se, kuinka halvalla bussilla pystyi liikkumaan. Opiskelijoilla yksi bussilippu maksoi 14 senttiä ja kuukaudessa maksimissaan 5 euroa.
Halpa hintataso ja keskeinen sijainti myös mahdollisti sen, että Kaunaksesta oli melko helppoa ja halpaa matkustella vapaa-ajalla. Vaihdon aikana matkustelinkin Liettuan sisällä ja lisäksi Belgiaan, Puolaan ja Saksaan. Kaupungissa oli myös hyvät urheilumahdollisuudet ja erityisesti koripallokulttuuri on todella iso Liettuassa. Näitä pelejä olikin uskomatonta käydä seuraamassa ihan vain tunnelmankin takia.
Vaihto oli ehdottomasti elämäni parhaimpia kokemuksia. Parasta vaihdossa oli se, kuinka paljon nuo 5 kuukautta kasvatti itsevarmuuttani ja kielitaitoani sekä uusien loppuelämän ystävien tapaaminen. Myös tulevaisuutta ajatellen vaihto oli onnistunut. Keräsin osaamista ja kokemusta tärkeistä kestävän kehityksen aiheista ja koen, että tulevaisuudessa vaihdosta on hyötyä tässä kansainvälistyvässä maailmassa. Yhteenvetona voikin sanoa, että sain vaihdosta kaiken ja paljon enemmänkin mitä osasin kuvitella! Tästä iso kiitos MVTT:lle ja Oulun yliopistolle, jotka mahdollistivat tämän mahdollisuuden rahallisesti!