Opiskelen ympäristötekniikkaa Oulun yliopistossa ja vaihtokohteenani oli Padovan yliopisto Italiassa. Aloittaessani yliopisto-opinnot tiesin, että jossakin vaiheessa olen lähdössä vaihtoon. Hakuprosessin aikana puntaroin Portugalin ja Italian välillä, ja lopulta Italia ja erityisesti Padovan yliopisto vei voiton sen laajan ja mielenkiintoisen kurssitarjonnan takia. Tämän lisäksi myös yliopiston vahva historia sekä opetuksen taso vahvisti valintaani entisestään.
Vaihdon ajoitus sijoittui syyslukukaudelle, joka kesti syksystä aina alkukevääseen saakka. Vaihdon aikana suorittamieni kurssien oli tarkoitus täydentää maisterivaiheeni valinnaiset opinnot pääosin erikoistuen kiertotalouteen ja jätehuoltoon. Englanninkielisiä maisterivaiheen kursseja oli tarjolla reilusti, joista lopullisiksi valinnoikseni jäivät Recycling and Reuse of Raw materials, Circular and Sustainable Waste Management sekä Environmental Impact and Life Cycle Assessment.
Sisällöltään valitsemani kurssit olivat erittäin mielenkiintoisia. Erityisesti mieleen jäi Circular and Sustainable Waste Management-kurssi, jonka aikana pääsi vierailemaan muun muassa vihreisiin teknologioihin keskittyvässä Ecomondo-tapahtumassa Riminissä, Monacon lähettyvillä, sekä bioenergiaan erikoistuvilla Synopsium-messuilla Venetsiassa. Näiden ainutlaatuisten vierailujen lisäksi myös itse kurssien sisältö oli varsin kattava, ja opiskelijoiden koostuessa pitkälti vaihto-opiskelijoista, olivat myös kansainväliset teemat vahvasti läsnä opetuksessa. Ehkä merkittävämpänä erona opiskelussa Suomen ja Italian välillä oli vaihtokohteen huomattavasti rennompi ilmapiiri; luennoitsijoiden kanssa vaihdettiin aktiivisesti kuulumisia ja joskus opintojen jälkeen tuli jopa eksyttyä kahveille professorin kanssa.
Kaupunkina Padova oli varsin miellyttävä. Kaupungissa on reilut 200 000 asukasta ja Padovan yliopistossa reilut 60 000 opiskelijaa, minkä seurauksena opiskelijaelämä näkyi vahvasti kaupungissa. Kaupungilla on myös mittava ja erittäin kiinnostava historia, minkä parissa tulikin vietettyä merkittävä osa vapaa-ajasta. Erityisesti opiskelijoille ilmaisessa kasvitieteellisessä puutarhassa tuli vierailtua useaankin otteeseen. Ennen lähtöä hieman huolestutti näin pyörällä joka paikkaan kulkevana, että kuinkahan siellä pärjää, mutta yllätyksekseni Padova oli erittäin pyöräystävällinen kaupunki. Onneksi näin, sillä kaupungin sisäinen julkinen liikenne ei toiminut alkuunkaan.
Sijainniltaan Padova oli ihanteellinen. Vaikka kaupungissa julkisilla matkustaminen oli hieman hankalaa, pääsi kuitenkin taajamajunilla kätevästi matkustamaan sekä lähellä oleviin kaupunkeihin, että vähän kauemmaksikin. Vaihdon aikana tulikin reissattua ympäri Pohjois-Italiaa muun muassa Milanossa, Bolognassa, Veronassa sekä Venetsiassa. Lisäksi myös Dolomiitit olivat noin kahden tunnin ajomatkan päässä, eli puitteet laskettelulle ja vaeltamiselle olivat otolliset.
Kokonaisuudessaan vaihto kokemuksena oli unohtumaton. Sen lisäksi, että vaihdon aikana suoritetut opinnot laajensivat merkittävästi osaamistani alalta, myös kansainväliset taitoni kehittyivät vaihdon aikana. Kuitenkin vaihdon merkittävimpänä antina olivat kaikki ne ihmiset ympäri maailmaa, joihin pääsin tutustumaan ja joiden kanssa pääsin jakamaan vaihtokokemuksen. Vaihto tarjosi lukuisia hienoja elämyksiä, jotka eivät olisi olleet mahdollisia ilman MVTT:ltä saatua tukea. Haluaisinkin siis kiittää MVTT:tä tuestanne ja siitä, että mahdollistitte tämän ainutlaatuisen kokemuksen.
Venni Sulku