Ennen vaihtoa
Mielenkiintoni vaihtoon lähtemistä kohtaan vahvistui kesätöissä vuonna 2022. Tuona kesänä aloin selaamaan Aalto-Yliopiston vaihtopaikkoja ja mahdollisuuksia. Nopeasti totesin, että Etelä-Eurooppa voisi olla sellainen alue, missä viihtyisin ja se myös kiinnosti eniten. Rajasin potentiaaliset kohteet lopulta Italiaan, Portugaliin sekä Saksaan. Padovan Yliopisto Pohjois-Italiassa nousi itselle mieluisimmaksi kohteeksi tuona kesänä ja lopulta, kun hakuaika alkoi tammikuussa 2023 laitoinkin Padovan ensimmäiseksi hakukohteeksi. Onnekseni vaihtopaikka varmistui hakuajan loppumisen jälkeen pian ja tuon tuosta muutto Italiaan oli tiedossa.
EU-alueella liikkuessa ei minun juurikaan tarvinnut murehtia muuttamiseen liittyvistä paperiasioista. Niinpä tärkein tehtävä ennen vaihdon alkua oli asunnon järjestäminen. Italiassa, niin kuin monessa Euroopan maassa tällä hetkellä, on aika huono asuntotilanne. Vaihtoyliopisto ilmoitti jo hyvissä ajoin, että on tärkeää aloittaa asunnon etsiminen hyvissä ajoin ja asuntotilanne vain huononee entisestään lukukauden lähestyessä. Yliopisto ei mahdollista minkäänlaista asumista opiskelijoilleen, mutta he kuitenkin lähettivät ohjeita ja neuvoja, mistä asuntoa voisi etsiä. Asuntoa etsiessä piti olla myös varovainen mahdollisten huijareiden varalta, niitä on liikkeellä paljon. Sain sovittua asunnon marras-joulukuussa 2023 eli noin 2–3 kuukautta ennen lähtöä. Italiassa ei käytännössä ole yksiöitä ollenkaan tai ne ovat todella kalliita. Suurin osa opiskelijoista asuu kimppakämpissä ja sellaiseen itsekin lopulta päädyin. Padovassa oman huoneen hinnat pyörivät noin 500 €/kk hintaluokassa. Osa maksoi hieman enemmän ja osa vähän vähemmän.
Padova
Padova on yliopistokaupunki, jossa opiskelijaelämä on vilkasta ja täynnä mahdollisuuksia. Yliopiston oma ESN (Erasmus Student Network) tarjosi paljon tapahtumia, jotka on suunniteltu vaihtareille ja kansainvälisille opiskelijoille. Näiden tapahtumien kautta pääsin helposti tutustumaan muihin opiskelijoihin eri puolilta maailmaa, sekä paikallisiin italialaisiin opiskelijoihin. Vapaa-ajan aktiviteetit vaihtelivat illanvietoista kulttuurisiin ekskursioihin ja urheilutapahtumiin. Padovan historiallinen keskusta tarjoaa myös lukuisia kahviloita, baareja ja ravintoloita, joissa voi viettää aikaa ja verkostoitua muiden kanssa.
Padova sijaitsee Pohjois-Italiassa, Veneton aluella, lähellä Venetsiaa, ja sillä on pitkä historia yliopistokaupunkina. Kaupungissa asuu noin 250 tuhatta ihmistä, eikä se ole varsinaisesti turistien suosiossa, minkä ansiosta hintataso on edullisempi ja ihmiset aitoja. Suurin osa asukkaista on liitoksissa yliopistoon ja teoriassa joka kolmas asukas on opiskelija. Kaupunki on tunnettu arkkitehtuuristaan ja historiallisista monumenteistaan, kuten Prato della Valle -aukio, Scrovegni-kappeli ja yliopiston päärakennus. Padovan yliopisto (Università degli Studi di Padova) on yksi maailman vanhimmista ja merkittävimmistä yliopistoista, joka perustettiin vuonna 1222. Yliopiston historia on tiiviisti sidoksissa Euroopan akateemisen perinteen kehitykseen, ja se on ollut merkittävä tiedon ja tutkimuksen keskus keskiajalta lähtien. 1500-luvun lopulla Galileo Galilei opetti Padovan yliopistossa matematiikkaa ja filosofiaa. Hänen aikansa Padovassa oli merkittävä vaihe tieteellisen metodin kehityksessä ja astronomian historiassa. Padovan yliopisto oli myös edelläkävijä naisten koulutuksessa. Vuonna 1678 Elena Cornaro Piscopia valmistui filosofian tohtoriksi Padovan yliopistosta, ollen ensimmäinen nainen maailmassa, joka saavutti tohtorin tutkinnon.
Kurssit ja koulunkäynti
Padovan yliopisto tarjoaa erittäin laajan valikoiman kursseja eri aloilta. Yliopiston kirjoilla on noin 80 tuhatta opiskelijaa, joka noin kaksi kertaa enemmän kuin Helsingin Yliopistolla. Opiskelen Aalto Yliopistossa Kemian tekniikan korkeakoulussa Biotuote tekniikkaa maisterissa (Bioproduct Engineering) ja Italiassa käydyt kurssit sisällytän maisterin vapaavalintaisiin opintoihin. Näin ollen sain valita aika vapaasti saatavilla olevista kursseista. Ainoa rajoitukseni oli, että kaikki kurssini piti olla Padovan teknillisestä tiedekunnasta. Päädyin lopulta suorittamaan 2 koko kevään mittaista kurssia. Molemmat kurssit kuuluivat paikalliseen Engineering & Management -ohjelmaan, joka on englanninkielinen maisteriohjelma. Muut opiskelijat olivat paria vaihtaria lukuun ottamatta italialaisia, jotka opiskelivat englanniksi. Kursseja valitessa piti olla tarkkana opetuskielestä, sillä noin puolet maisteritason kursseista oli italiaksi ja puolet englanniksi. Käymäni kurssit olivat:
PRECISION AND QUALITY FOR MANUFACTURING INNOVATION (9 opintopistettä)
Kurssi oli yleislaatuinen kurssi, jossa opittiin menetelmiä ja tekniikoita valmistusprosessien laadunhallintaan ja -varmistukseen sekä geometristen tuotespesifikaatioiden todentamisjärjestelmiin, jotka ovat avainasemassa yritysten menestyksen kannalta nykyisessä teollisessa toimintaympäristössä. Kurssiin liittyi laboratoriotöitä, joissa tutustuttiin erilaisiin mittausvälineisiin ja niiden käyttöön. Kurssin oli mielestäni yleishyödyllinen teollisuuden näkökulmasta ja mukavan osallistava.
TECHNOLOGY AND INNOVATION MANAGEMENT (6 opintopistettä)
Kurssi tarjosi kattavan ymmärryksen siitä, mitä innovaatio on ja kuinka sitä voidaan hallita yrityksissä ja organisaatioissa. Kurssi kattoi innovaatioprojektien suunnittelun, johtamisen ja arvioinnin sekä päätöksenteon liittyen uusien teknologisten ratkaisujen hyödyntämiseen. Lisäksi se syventyi teknologisen innovaation hallintaan, erityisesti siihen, miten uusia ideoita voidaan muuttaa konkreettisiksi liiketoimintahyödyiksi. Tavoitteena oli kehittää opiskelijoiden kykyä johtaa innovaatioita ja teknologian kehitystä kilpailukyvyn ja kasvun edistämiseksi. Kurssi oli myös yleishyödyllinen ja mielestäni varsin mielenkiintoinen, vaikka toki osa asiasta oli entuudestaan tuttua.
Opiskelutapa Italiassa muistutti pitkälti suomalaista yliopistoa, mutta eroavaisuuksiakin toki löytyi. Läsnäolopakkoa ei kurssien luennoilla ollut Suomen tapaan, mutta toki paikan päällä oppii eri tavalla. Luennot kestivät usein peräti neljä tuntia ja päivät olivat välillä pitkiä, kun luento loppui iltapäivä kuudelta. Opetushenkilökuntaa selvästi myös kiinnostaa opiskelijoiden oppiminen eri tavalla kuin Suomessa. Luennoilla saatettiin jäädä jumiin tiettyyn aiheeseen todella pitkäksi aikaa, jos professorilla oli olo, ettei kaikki ole aivan samalla sivulla. Suomessa mennään aiheessa eteenpäin tietyn pisteen jälkeen, jotta saadaan kaikki aiheet käytyä tietyllä kerralla. Italiassa usein jouduttiin palaamaan aiempaan aiheeseen, jos edellisellä kerralla oli jäänyt sisältöä käymättä. Ainakin itse koen, että Italiassa paikallinen vaatimustaso oli Aalto Yliopistoa alhaisempi. Koen myös, että Suomessa luennoilla käyminen on tarpeellisempaa, kuin mitä se Padovassa oli.
Matkustelu
Padova sijaitsee hyvien liikenneyhteyksien varrella, mikä tekee matkustamisesta Italian sisällä helppoa ja sujuvaa. Juna-asemalta pääsee suoraan Venetsiaan (noin 30 minuutissa), Milanoon ja Roomaan. Myös muut Pohjois-Italian kaupungit, kuten Verona ja Bologna, ovat lyhyen junamatkan päässä. Alueen julkinen liikenne on hyvin toimivaa, ja opiskelijat voivat hyödyntää erilaisia alennuksia matkustaessaan.
Lähistöllä on myös kauniita luonnonalueita, kuten Euganean kukkulat, jotka ovat suosittuja retkeilykohteita. Veneton alue on myös merkittävä viinialue ja pieniä viinitiloja ja -viljelmiä löytyy useita. Vaeltaminen kansallispuistossa oli myös erittäin suosittua ja ulkoilumahdollisuudet ja muun muassa Dolomiittien läheisyys tarjoaa hyvät mahdollisuudet nähdä kunnon vuoria.
Itse päädyin käymään useamman kerran Venetsiassa, sillä sinne pääsee todella nopeasti. Kävin myös katsomassa siellä jalkapalloa, sillä joukkueessa pelaa kaksi suomalaista ammattilaista. Kävin myös Veronassa, Milanossa, Garda-järvellä, Bolognassa, Riminissä, Firenzessä, Pisassa, Genovassa sekä Cinque Terrellä. Uutena maana itselle kävin myös päiväretkellä kääpiövaltio San Marinossa. Junalla pääsee Pohjois-Italiassa liikkumaan todella helposti ja se on suhteellisen edullista. Isojen kaupunkien välillä menee myös nopeampia junia (~300 km/h), eivätkä nekään ole pahan hintaisia, jos pystyy ostamaan lippuja reilusti etukäteen. Liikuin myös joitain matkoja Flixbussilla, jotka ovat paikoitellen kätevämpiä kuin junat ja nekin olivat erittäin edullisia.
Kulttuuri Italiassa
Vaihto-opintojen aikana Italiassa opin paljon italialaisesta kulttuurista ja siitä, kuinka keskeistä yhteisöllisyys ja sosiaalisuus ovat jokapäiväisessä elämässä. Italialaiset arvostavat vahvasti tasapainoa työn ja vapaa-ajan välillä, ja heidän rento suhtautumisensa aikatauluihin auttoi minua kehittämään omaa kärsivällisyyttäni ja sopeutumiskykyäni. Ruoka- ja viinikulttuuri teki minuun suuren vaikutuksen – opin, kuinka syvällä perinteet ja paikallinen käsityötaide ovat arjessa. Lisäksi italialainen keskustelukulttuuri opetti minulle uusia tapoja ilmaista itseäni avoimemmin ja suoremmin.
Vaihto-opintojeni aikana opin käyttämään italiaa erityisesti asiakaspalvelutilanteissa, kuten kahviloissa ja kaupoissa. Pystyin hoitamaan perusasioita, kuten tilaamaan ruokaa, kysymään tietä ja käymään yksinkertaisia keskusteluja. Kielen oppiminen jäi kuitenkin melko pintapuoliseksi, sillä vietin suurimman osan ajasta muiden vaihtarikavereiden kanssa, jolloin käytimme enimmäkseen englantia. Silti italian kieli auttoi minua ymmärtämään paikallista kulttuuria ja luomaan yhteyksiä paikallisten kanssa arkipäivän tilanteissa. Ennen vaihto-opintoja opiskelin kieltä itsenäisesti Duolingo-sovelluksella ja yhdellä peruskurssilla syksyllä 2023.
Vaihto-opintojeni aikana rakastuin italialaiseen jalkapalloon, joka on siellä enemmän kuin vain urheilua – se on intohimo, joka yhdistää ihmisiä. Erityinen kohokohta oli, kun pääsin kokemaan AC Milanin kotiottelun legendaarisella San Sirolla. Stadionin tunnelma oli uskomaton, ja fanien intohimo teki vaikutuksen. Se oli unohtumaton kokemus, joka syvensi kiinnostustani italialaista jalkapalloa kohtaan ja antoi minulle käsityksen siitä, kuinka vahvasti jalkapallo on osa paikallista kulttuuria.
Yhteenveto
Aikani Italiassa oli todella rikastuttava kokemus, joka avarsi näkökulmani ja toi mukanaan paljon uusia elämyksiä. Pääsin tutustumaan Italian rikkaaseen kulttuuriin, nauttimaan herkullisesta ruoasta ja kokemaan paikallista jalkapallointohimoa. Vietin aikaa vaihtarikavereiden kanssa, mikä teki kokemuksesta erityisen hauskan ja yhteisöllisen. Minulle jäi kontakteja ympäri Eurooppaa ja maailmaa, eikä koskaan tiedä, jos tiemme muiden kanssa vielä joskus kohtaavat.
Kannustan kaikkia lähtemään vaihtoon, sillä se tarjoaa mahdollisuuden kasvaa ja oppia uutta itsestään ja maailmasta. Vaihto-opinnot rikastuttavat elämää, avartavat näkökulmia ja luovat unohtumattomia muistoja. Se on kokemus, joka jää elämään ja tarjoaa työkaluja sekä henkilökohtaiseen että ammatilliseen kasvuun.