Otto Mäkinen - 2025: Binus university

Matkakertomuksen tiedot

Opiskelija
Mäkinen Otto
Koulu
Tampereen yliopisto
Matkakohde
Binus university, Jakarta, Indonesia
Aika
28.08.2024 - 20.02.2025
Vaihto-ohjelma

Opiskelen neljättä vuotta energia- ja ympäristötekniikan tutkinto-ohjelmassa Tampereen yliopistossa ja pääsin aloittamaan maisterivaiheen opintoni toteuttamalla pitkäaikaisen haaveeni vaihto-opinnoista Indonesiassa Jakartalla. Maana Indonesia vaikutti kiinnostavalta ja eksoottiselta vaihtokohteelta ja lopulta päädyinkin hakemaan ainoastaan Indonesiaan Jakartalle Binus Universityyn. Vaihto oli todella hieno ja opettavainen kokemus, jossa pääsin opiskelemaan täysin uudessa yhteisössä, tutustumaan Kaakkois-Aasialaiseen kulttuuriin sekä kehittämään englannin kielen taitoani.

Ennen vaihtoon lähtöä piti huolehtia asunto, rokotukset, vakuutus ja opiskelijaviisumi. Asunnon hankkiminen onnistui melko helposti, sillä sain luotettavan asunnonvälittäjän yhteystiedot aiemmin Jakartalla vaihto-opiskelleelta tuttavalta. Rokotusten hankkiminen on omakustanteista, mutta itse rokottamisen saa hoidettua terveydenhoitajalla maksuttomasti YTHS:n kautta. Yhteensä rokotuksista koitui noin 400€ kustannukset. Kuuden kuukauden opiskelijaviisumi maksoi 320€ ja kohdeyliopisto vastasi viisumin hankkimisesta.

Indonesia on Suomessa kokoonsa suhteutettuna melko tuntematon valtio, vaikka se on väkiluvultaan maailman 4. suurin valtio. Se on maailman suurin saarivaltio, joka koostuu neljästä pääsaaresta (Sumatra, Jaava, Sulawesi ja Borneo). Jaava-saarella sijaitseva pääkaupunki Jakarta on yksi maailman saastuneimmista kaupungeista ja se kärsii vakavista ilmansaasteista, likaantuneista vesistöistä ja pilaantuneesta maaperästä. Lisäksi kaupungissa on suuri pula juomavedestä, jonka seurauksena asukkaat pumppaavat laittomasti kaupungin alta saastunutta pohjavettä juomavedeksi. Tämän seurauksena kaupunki vajoaa hallitsemattomasti jopa noin 10 cm vuosittain ja arviolta noin 40% kaupungista tulee vajoamaan merenpinnan alle vuoteen 2050 mennessä. Lisäksi saastunut juomavesi aiheuttaa terveyshaittoja asukkaille. Jakartan ympäristöongelmien vuoksi Indonesia rakentaa uutta pääkaupunkia Borneon saarelle.

Jakartan heikon ilmanlaadun huomasin välittömästi kaupunkiin saapuessani. Kaupunkia verhostaa jatkuva savusumu, joka peittää ajoittain taakseen myös auringon. Ensimmäisten viikkojen aikana havaitsin myös olemattoman jätehuollon sekä jätevesien puhdistuksen. Paikallisille jätteiden polttaminen on käytännössä ainoa tapa hankkiutua eroon jätteistä. Lisäksi suurin osa jätevesistä johdetaan puhdistamattomana lähivesistöihin. Yleisesti surullista oli nähdä, kuinka hyväksyttävänä ja arkisena paikalliset pitivät roskaamista. Ympäristöongelmien lisäksi kaupunki kärsii jatkuvista ruuhkista, jotka johtuvat väenpaljoudesta. Jakartan asukasluku on noin 10,5 miljoonaa ja heikosti toimivan julkisen liikenteen seurauksena ihmiset käyttävät liikkumiseen skoottereita ja moottoripyöriä. Ruuhkien seurauksena noin 10 km koulumatka saattoi kestää skootteritaksilla puolesta tunnista kahteen tuntiin, joka oli ajoittain erittäin turhauttavaa.

Ennen vaihtoa vaihto-opiskelijoille oli luotu oma WhatsApp-ryhmä, jonka kautta hoidettiin viestintä meidän suuntaan esimerkiksi viisumiasioihin liittyen. Ennen opintojen alkua meille vaihto-opiskelijoille järjestettiin yksi orientaatiopäivä, jossa keskityttiin opiskeluun liittyviin käytännön asioihin. Lisäksi jokainen vaihto-opiskelija sai oman tuutorin paikallisista vapaaehtoisista opiskelijoista, joka oli erittäin mukava asia. Muuten paikallisiin opiskelijoihin oli vaikea ottaa kontaktia kielimuurista johtuen, mutta onneksi kurssien aikana pääsi tutustumaan myös paikallisiin opiskelijoihin.

Väärinkäsitysten seurauksena minut oli sijoitettu Binus-yliopistossa kauppatieteiden "Business Management" maisteriohjelmaan, mikä aiheutti haasteita vaihdossa suorittamieni kurssien sijoittamisessa tutkintooni. Sain kuitenkin onneksi Tampereelta hyväksynnän, että voin suorittaa tutkintoni sivuaineen tarjotuilla kursseilla ja päädyin suorittamaan vaihdossa "Intermediate Studies in Industrial Engineering and Management" -sivuaineen. Lopulta suorittamani kurssit olivat: Accounting for Managers, Leadership and Human Capital Management, Marketing Management in Digital Era, Digital Business Management, Business Negotiation and Selling Skills.

Kursseilla käsiteltiin muun muassa yrityksen laskentatoimea ja liiketoimminan johtamista. Lisäksi kursseilla käsiteltiin muun muassa, kuinka yritykset voivat omilla päätöksillään ehkäistä ympäristöongelmia. Opetuksessa pohdittiin myös, kuinka Indonesian tulisi kehittyvänä maana satsata kestävään kasvuun. Kaikki kurssit olivat mielenkiintoisia, mutta oma lempikurssini oli neuvottelukurssi, jossa pääsimme harjoittelemaan eri myynti- ja neuvottelustrategioita case-esimerkkien kanssa. Kyseisellä kurssilla ei myöskään ollut perinteistä tenttiä, vaan kurssin lopussa järjestettiin myyntikilpailu, jonka perusteella arvosana määräytyi. Suorittamieni kurssien avulla sai hyvän kuvan kansainvälisestä liiketoiminnasta ja sen haasteista sekä mahdollisuuksista. Lisäksi ne tarjosivat käytännönläheistä oppia johtamisesta, markkinoinnista ja neuvottelutaidoista, joita voin varmasti soveltaa tulevaisuudessa urallani.

Kokonaisuudessaan opiskelu oli hyvin erilaista kuin Suomessa. Opetus oli osallistavaa ja luentojen alussa aihetta lähestyttiin aina ryhmätöiden tai case-harjoitusten kautta. Lisäksi laskentatoimen kurssia lukuunottamatta jokaisella kurssilla pidettiin jatkuvasti esitelmiä, joista sain paljon itseluottamusta englanniksi esiintymiseen. Suuri ero oli myös siinä, että kaikki harjoitukset kotitehtävistä ja kurssitöihin tehtiin 3-4 opiskelijan ryhmissä.

Matkustin vaihdon aikana Jakartan lähiseudulla Javalla sekä Balille. Indonesia on valtava maa ja sen sai huomata matkustaessa maan sisällä. Hienoimpia paikkoja, joissa kävin oli Bromo tulivuori sekä Tumpak Sewu vesiputous. Jakartan ulkopuolella luonto on kaunista ja ilma raikasta. Reissatessa mukavinta oli paikallisten tapaaminen, vaikkei yhteistä kieltä usein löytynytkään.

Jakartalla konkretisoitui, kuinka tärkeää ympäristön huomioiminen on sekä, mitä seurauksia ympäristöasioiden laiminlyönnillä voi pahimmillaan olla. Lisäksi Jakartan kuplivia jokia tai kadun reunustoilla palavia jätekasoja katsellessa käsitti, kuinka hyvin meillä Suomessa ja Euroopassa on hoidettu jätehuolto ja ympäristöstä huolehtiminen, vaikka toki parannettavaa aina löytyy. Kokonaisuudessaan vaihto-opinnot oli opettavainen ja ikimuistoinen kokemus, joka ei olisi ollut mahdollista ilman MVTT:n apurahaa. Lopuksi haluankin vielä kiittää Maa- ja vesitekniikan tukea apurahasta ja vaihto-opintojeni mahdollistamisesta.
Otto Mäkinen

Maa- ja vesitekniikan tuki ry.
Evästeet mvtt.fi sivustolla

mvtt.fi-sivustolla käytetään evästeitä (eng. cookies) muun muassa sivuston käytön seuraamiseen, analysointiin ja muihin toiminnallisuuksiin. Evästeiden käyttö on mahdollista estää selaimessasi.

Sivuston käytön seurantaan käytämme Googlen Analytics -palvelua. Seurannan tarkoitus on kerätä tilastotietoa esimerkiksi sivun kävijämäärästä ja suosituimmista sisällöistä.

Lisätietoja Googlen evästeistä voit lukea täältä: GOOGLEN EVÄSTEKÄYTÄNTÖ.

Evästetiedot auttavat meitä parantamaan sivustomme toimivuutta ja käytettävyyttä. Lisätietoa evästeistä on VIESTINTÄVIRASTON SIVUILLA.