Olen 5. lukuvuoden vesi- ja ympäristötekniikan opiskelija Oulun yliopistosta ja opiskelin kevätlukukauden 2026 Padovan yliopistossa, Pohjois-Italiassa. Opiskelin yhdyskuntatekniikan täydentäviä opintoja rakennus-, yhdyskunta- ja ympäristötekniikan osastolla.
Padovan yliopisto valikoitui sopivaksi matkakohteeksi sen korkean tason takia niin italialaisessa kuin globaaleissa rankingeissa. Yliopisto oli kaupungin kokoon nähden suuri, mikä mahdollisti rikkaan opiskelukokemuksen monitieteellisessä opiskeluyhteisössä. Opintojen puolesta tarjolla oli useita oman alan kursseja, joita ei ollut tarjolla omassa yliopistossani. Lisäksi Italia kohteena mahdollisti vahvan kultturellin ympäristön tutustua Euroopan historiaan ja arkkitehtuuriin. Padovan sijainti mahdollisti helpon matkustamisen ympäröiviin kohteisiin ja vaellusharrastuksen ylläpitämisen Alpeilla, opiskelun lomassa.
Opiskelu Italiassa oli Suomeen verrattuna hyvin erilaista, mutta palkitsevaa. Opinnot olivat hyvin luentopainotteisia ja korostivat läsnäoloa sekä muistiinpanojen tuottamista oppitunneilla. Paikallisena erikoisuutena tulivat suulliset lopputentit ja parissa kurssissa erinomaiset luokkaretket. Suoritin seuraavat kurssit: Geotechnical design in land protection, Landscape protection and design, Coastal management and protection, Sustainable mobility ja Italian A1 -kielikurssin.
Kursseissa painottuivat paikalliset haasteet. Geotekniikan kurssilla se tarkoitti Alppien muuttuvien sääilmiöiden ja ikiroudan sulamisesta johtuvien kivivyöryjen seurantaa sekä jokipengerten stabiliteetin tutkimista poikkeuksellisten sademäärien takia. Rannikkorakentamisen kurssilla painotettiin Adrianmeren rantojen voimakkaan eroosion hallintaa ja Venetsian suojaamista vuorovedeltä. Urban mobility ja Landscape protection -kursseilla korostettiin maiseman ja elinympäristöjen suojelemista sekä tehokkaiden ja kestävien liikenneratkaisujen toteuttamista tiheästi asutetussa Pohjois Italiassa. Lisäksi Suomeen verrattuna paikallisen kulttuurin pitkä historia tuli ilmi kaikissa opinnoissa, sekä sen vaikutus päätöksentekoon. Italiassa arvostetaan perinteitä sekä ihmisiä, jotka ovat tutkineet opiskeltavaa aihetta läpi vuosisatojen.
Kursseilla hyödynnettiin digitaalisia työkaluja tehokkaasti, muun muassa GeoStudiota ja QGIS-ohjelmistoa. Geotekniikan kurssin luokkaretkellä tutustuttiin maanvyörymien seurantaan digitaalisilla menetelmillä ja maa-ankkurien hyödyntämiseen vyöryjen estämiseksi. Landscape protection -kurssin luokkaretkellä tutustuttiin paikallisiin historiallisiin kohteisiin ja niiden ympäristöihin, jotka ovat ajan saatossa muokkautuneet palvelemaan ihmisten tarpeita.
Italiassa eläminen oli pääasiallisesti melko helppoa. Ruoka oli hinnaltaan Suomen tasoa hieman alhaisempaa ja hyödynsin paljon myös yliopiston ruokaloita, joista lounaan sai noin 5 € hintaan. Palvelut olivat hinnaltaan Suomea vastaavia, mutta esimerkiksi julkinen liikenne oli reilusti halvempi. Suuret kulut muodostuivat asumisesta, sillä opiskeluasuntoloita oli vähän ja vuokrat olivat Suomen hintatasoon nähden korkeammat. Onnekseni löysin asunnon ilmastoinnilla, sillä kesäkuukausien päivälämpötilat pyörivät jatkuvasti 35°C paikkeilla Keski-Euroopan helleaallon takia.
ESN-yhteisö ja yliopisto järjestivät opiskelijoille reilusti ohjelmaa, joka auttoi tutustumaan kulttuuriin ja ihmisiin. Kaupunki oli elävä ja ihmiset hyvin seurallisia ja ystävällisiä. Vapaa-ajalla laaja museotarjonta, sekä kauniit kirkot tarjosivat ajanvietettä kaupunkeja tutkiessa. Tein uusien opiskelukaverieni kanssa useita reissuja Dolomiiteille ja läheisiin kaupunkeihin, ja sain myös kokea mm. Veronan oopperan ja Venetsian Biennaalin.
Vaihto-opiskelukokemukseni Padovassa oli kaikin puolin positiivinen ja olen äärettömän kiitollinen, että sain mahdollisuuden kokea sen. Vaihdon pohjalta sain uusia näkökulmia kulttuureihin, paljon uusia ystävyyksiä ja oppeja, joita en Suomesta voisi saada. Pidän Italiassa työskentelyä mahdollisena, mutta epätodennäköisenä. Silti kokemus avasi mielenkiintoa ulkomailla työskentelyä ja sieltä oppien hakemista kohtaan. Toivon palaavani Italiaan myös vastaisuudessa.
Suuret kiitokset MVTT kokemuksen mahdollistamisesta. Suosittelen ehdottomasti muitakin hakemaan vaihtoon. Arrivederci!
Roope Vähänäkki