Essi Karjalainen - 2016: Toulouse School of Economics, Ranska

Matkakertomuksen tiedot

Opiskelija
Essi Karjalainen
Koulu
Aalto-yliopisto
Matkakohde
Toulouse School of Economics, Ranska
Aika
01.09.2014 - 31.07.2015
Vaihto-ohjelma

Oppilaitos

Maa- ja vesitekniikan tuki Ry myönsi minulle apurahan Ranskassa suorittamaani ympäristö- ja luonnonvarataloustieteen maisteritutkintoa varten. Opiskelin Ranskassa lukuvuoden 2014–2015, Toulouse School of Economics:ssa (TSE). TSE sijaitsee Toulousessa, Etelä-Ranskassa Midi-Pyrénées alueella. TSE:n perusti alun perin ranskalainen ekonomisti Jean-Jacques Laffont vuonna 1981. TSE on noussut nopeasti yhdeksi maailman korkeatasoisimmaksi taloustieteen tutkimuslaitokseksi, joka tuottaa yli sata kansainvälistä julkaisua ja 270 seminaaria vuodessa. TSE:ssä on 150 tutkijaa ja 100 tohtorikoulutettavaa ja TSE:n hallituksen puheenjohtaja Jean Tirole palkittiin Taloustieteen Nobel–palkinnolla vuonna 2014.

Hakeminen

Hakuaika TSE:n maisteriohjelmiin alkoi marraskuussa 2013 ja jatkui maaliskuun 2014 loppuun asti. Yliopiston hakutulokset julkaistiin noin kuukauden kuluttua hakuajan umpeutumisesta. Kaikki hakemiseen liittyvä informaatio on julkisesti nähtävillä TSE:n verkkosivuilla.

Kaikilta maisteritutkinnon toisen vuoden ohjelmiin hakevilta opiskelijoilta edellytettiin vähintään kandidaatin tutkintoa tai neljän vuoden opintoja yliopistossa tai/myös maisteritutkintoa. Samassa maisteriohjelmassa kanssani aloitti opiskelijoita hyvin erilaisilla taustoilla; osalla oli esimerkiksi matematiikan tutkinto, toisilla taas kansantaloustieteen tutkinto ja minulla puolestaan diplomi-insinöörin tutkinto. Lisäksi kaikilta opiskelijoilta edellytettiin sujuvaa englanninkielentaitoa, koska kaikki kurssit ovat englanniksi.

Jokaisen hakijan tuli palauttaa seuraavat dokumentit englanniksi: CV, motivaatiokirje, tutkintotodistukset arvosanoineen, GRE (engl. Graduate Record Examinations), virallinen todistus englanninkielen taidosta ja suosituskirjeet kolmelta eri professorilta. TSE arvioi jokaisen hakijan yksilönä ja lopullisen valinnan opiskelijoista tekee TSE:n valintakomitea.

Opinnot

Aloitin opintoni Ranskassa elokuussa 2014 kahden viikon pituisella matematiikan vapaaehtoisella luentosarjalla. Luentosarja oli todella tiivis, sillä kahden viikon aikana kerrattiin yliopistomatematiikka analyysista ja algebrasta aina todennäköisyyslaskentaan. Matematiikan kertauskurssi antoi jo ensimakua siitä, millaisia analyyttisia valmiuksia TSE opiskelijoiltaan vaati.

Varsinainen opiskelu alkoi matematiikan kertauskurssin jälkeen. Meillä oli mahdollista valita puolet opiskeltavista kursseista itse ja puolet oli pakollisia kullekin linjalle ennalta valittuja kursseja. Jokainen kurssi oli 5,5 opintopisteen laajuinen ja kursseja oli yhteensä kahdeksan: neljä syyslukukaudella ja neljä kevätlukukaudella. Pakolliset kurssit syyslukukaudella olivat ympäristötaloustiede ja kustannushyötyanalyysi (engl. Cost Benefit Analysis). Valinnaisina kursseina syksylle valitsin vesitaloustieteen ja energiataloustieteen. Kevätlukukaudella pakollisia kursseja olivat luonnonvarataloustiede ja ympäristön arvonmääritystä käsittelevä kurssi (engl. Environmental Valuation). Vapaavalintaisiksi kursseiksi kevätlukukaudella valitsin energia- ja ilmastonmuutostaloustieteen sekä ruokateollisuuden toimialan taloustieteen (engl. Industrial Organisation of Food Industry).

Kaikilla kursseilla oli mielestäni erityisen hyvät johdatukset aiheisiin. Professorit olivat nähneet vaivaa, jotta opiskelijat ymmärtäisivät aihealueen mahdollisimman hyvin. Lisäksi, koska opiskelu oli pääsääntöisesti matematiikkaa ja taloustiedettä, johdannot motivoivat opiskelijoita laskemiseen. Olen todella tyytyväinen kurssivalintoihini, koska niistä rakentui mielestäni erittäin hyvä kokonaisuus, joka tuki aikaisempaa oppimaani ja toisaalta syvensi ymmärrystäni ympäristötaloustieteestä.

Tutkinto oli rakennettu siten, että syyslukukauden jälkeen oli tenttiviikko ennen joulua ja opiskelu jatkui kevätlukukauden merkeissä joulun jälkeen. Kevätlukukauden loppukokeet olivat maaliskuussa, jonka jälkeen oppilaat lähtivät suorittamaan harjoittelua (4-6kk) tai tekivät pro gradua vastaavan lopputyön.

Elämä Etelä-Ranskassa

Olimme varanneet runsaasti aikaa käytännön asioiden hoitamiseen, kuten asunnon hankkimiseen, pankkitilin, Internetin ja puhelinyhteyksien avaamiseen. Ranskaan saavuttuamme saimme hoidettua kaikki käytännön asiat kuntoon ensimmäisten kuukausien aikana. Toulousessa sekä asuminen että eläminen on kohtuuhintaista myös opiskelijalle ja mielestäni Toulouse tarjoaa kaupunkina loistavat puitteet niin opiskeluun, kuin myös vapaa-ajan viettämiseen.

Toulouse sijaitsee keskeisellä paikalla, josta pääsee hyvin matkustamaan niin Espanjaan, Atlantille kuin myös Välimerelle. Lisäksi tunnin junamatkan päässä sijaitsevat Pyreneet, jotka tarjoavat upeat maisemat kesällä vaellukseen ja talvella lasketteluun. Toulousessa on laaja kulttuuritarjonta, josta opiskelijat pääsevät nauttimaan edullisemmin hinnoin. Lisäksi erilaisia ravintoloita löytyy jokaiseen makuun.

Lopuksi

Olen erittäin tyytyväinen, että päätin lähteä opiskelemaan TSE:hen ja muuttaa Ranskaan vuodeksi. Sain vuoden aikana kokea paljon niin akateemisella puolella kuin myös mahdollisuuden tutustua moniin uusiin ihmisiin sekä ranskan kieleen että kulttuuriin. Kannustan kaikkia halukkaita ehdottomasti hakemaan TSE:n opiskelemaan, jos haluaa saada korkeatasoista taloustieteen koulutusta ja uusia kokemuksia.

Haluan vielä lopuksi esittää parhaimmat kiitokset Maa- ja vesitekniikan tuki ry:lle apurahasta, joka mahdollisti opintoni Ranskassa.

Essi Karjalainen