Opiskelen vesi- ja ympäristötekniikkaa Aalto-yliopistossa ja lähdin viidennen opiskeluvuoteni alussa vaihto-opiskelemaan kuudeksi kuukaudeksi Japanin Tohokun yliopistoon Sendaihin. Suoritin maisterivaiheen opiskelijoille suunnatun Co-operative Laboratory Study (COLABS)-ohjelman. Vaihdon merkittävin anti opiskelun suhteen oli mahdollisuus toteuttaa tutkimus, jonka tulokset ovat suoraan hyödynnettävissä suomalaisissa olosuhteissa.
Olin jo lukiosta asti miettinyt vaihtoon lähtemistä ja Japani valikoitui kohteeksi, koska olin kiinnostunut siellä matkustamisesta sekä Japanin kulttuurista. Olen käynyt Japanissa aiemmin lomalla, mutta halusin päästä tutustumaan maahan paremmin siellä elämisen kautta. Sendaissa minua kiehtoi erityisesti upea luonto lähialueilla, kaupungin viihtyisyys sekä Tohokun yliopiston hyvä maine tutkimukseen panostavana yliopistona. Uskoin COLABS-ohjelman tarjoavan tavallisia kurssiopintoja monipuolisemman mahdollisuuden oppia uutta ja soveltaa omaa osaamistani. Halusin myös tutustua vesitekniikan tutkimukseen toisella puolella maapalloa ja laajentaa käsitystäni alasta.
Ennen vaihtoon lähtöä oli paljon jännitettävää esimerkiksi viisumin saamisen ja tutkimusryhmään pääsyn suhteen. Minut valittiin opiskelemaan Hydro-Environmental Informatics -tutkimuslaboratorioon. Tutkimusryhmä tutkii laajasti muun muassa vuoristoalueiden ja hiekkarantojen eroosiota sekä merenpinnan nousua Japanissa ja muualla Aasiassa. Tutkimusryhmä on hyvin kansainvälinen, joten oli todella kiinnostavaa päästä tutustumaan muiden aihepiireihin esimerkiksi tutkimusryhmän seminaareissa. En ollut aiemmin ajatellut esimerkiksi hiekka-aitojen käyttöä hiekkadyynien vakauttamiseksi.
Omassa tutkimuksessani mallinsin RUSLE-mallilla (Revised Universal Soil Loss Equation) lumen sulamisen vaikutusta maatalouden peltojen eroosioon kahdella tutkimusalueella Suomessa. Kehitin aiheen rajauksen itsenäisesti professorin ehdotuksen pohjalta. Olen Aalto-yliopistossa päässyt tutustumaan esimerkiksi lumen sulamisen mallintamiseen, mutta kyseinen aihepiiri oli minulle aivan uusi ja pääsin oppimaan siitä todella paljon.
Tutkimukseni käsittelee Suomessa ajankohtaista aihetta, sillä pelloilta tapahtuva eroosio lisää ravinteiden huuhtoutumista vesistöihin ja kiihdyttää niiden rehevöitymistä. Tavoitteena oli selvittää, miten lumen sulaminen vaikuttaa peltojen eroosioarvioihin suomalaisissa olosuhteissa soveltamalla RUSLE-mallia. RUSLE on laajasti käytetty eroosiota arvioiva malli, joka laskee eroosion viiden tekijän kertolaskuna. Tyypillisesti RUSLE:n sade–valunta-tekijässä (R-tekijä) huomioidaan vain sateen aiheuttama eroosio, mutta Suomen oloissa myös lumen sulaminen aiheuttaa huomattavaa valuntaa. Useimmat aiemmat tutkimukset keskittyvät vuosittaiseen eroosioon, mutta lumen sulamisen vaikutuksen havainnollistamiseksi mallinsin kuukausittaista eroosiota.
Vertasin tutkimuksessa kahta skenaariota, joista toisessa R-tekijässä huomioitiin vain sateen vaikutus eroosioon ja toisessa sateen sekä lumen sulamisen yhteisvaikutus. Mallinsin lumen sulamista astepäivämallilla 10 vuoden sääaineiston perusteella. Muissa RUSLE:n tekijöissä hyödynsin suomalaista avointa paikkatietodataa. Kahdesta tutkimusalueesta toinen sijaitsee Nurmijärvellä ja toinen Torniossa, joten oli kiinnostavaa havaita alueellisia eroja sadannan intensiteetissä sekä lumen sulamisen määrässä pohjoisen ja eteläisen Suomen välillä.
Tuloksissa korostuu huomattava ajallinen vaihtelu eroosiossa molemmilla tutkimusalueilla. Eroosion huippu oli kummallakin alueella lumen sulamishuipun aikaan keväällä, mutta Nurmijärven pelloilla eroosiota tapahtuu mallin mukaan läpi talven korkeampien lämpötilojen takia. Torniossa sen sijaan eroosio on talvikuukausina hyvin vähäistä. Torniossa lumen sulamisen vaikutus suorastaan dominoi peltojen eroosiota ja sateen aiheuttama eroosio on suhteessa Nurmijärveä vähäisempää. Vaikka lumen sulamisen määrä on Torniossa moninkertainen Nurmijärveen verrattuna, jäivät eroosioarviot siellä huomattavasti Nurmijärveä pienemmiksi muiden tekijöiden, kuten topografian ja maalajien, vuoksi.
Tulokset havainnollistavat, miten kuukauden aikaresoluutio tarkentaa eroosioarvioita ja miten lumen sulamisen vaikutus eroosioon korostuu molemmilla tutkimusalueilla. Tutkimuksessa soveltamani lähestymistapa voi auttaa eroosioon liittyvien riskien arvioinnissa sekä ilmastonmuutoksen vaikutusten analysoinnissa.
Tutkimuksen avulla opin paljon tiedonhankinnasta, uusien menetelmien soveltamisesta sekä projektinhallinnasta. Uskon näiden taitojen olevan todella hyödyllisiä myös työelämässä. Oli myös todella kiinnostavaa päästä tutustumaan kansainväliseen akateemiseen maailmaan. Tutkimus vastasi 22 opintopistettä. Sen lisäksi suoritin keskitason japanin kuullun ymmärtämisen sekä puhumisen kurssin (4 op), sekä monikulttuurisen viestinnän kurssin (4 op). Osasin vaihtoon lähtiessä jo vähän japania, mutta taidot kehittyivät rutkasti opintojen aikana, ja siitä oli paljon hyötyä arjen tilanteissa ja Sendaihin sopeutumisessa. Kielen osaaminen auttoi myös pääsemään osaksi tutkimusryhmän yhteisöä.
Sendaissa ja lähialueilla oli todella paljon tehtävää ja nähtävää. Pääsin esimerkiksi monta kertaa kuumiin lähteisiin, ruskaretkille sekä laskettelemaan. Yhteiset illalliset, kahvittelut, karaokeillat, korttipelituokiot, onsenit ja seikkailut ystävien kanssa tekivät Sendaista nopeasti kodin. Ulkona syöminen oli huomattavasti Suomea edullisempaa ja oli ihanaa päästä tutustumaan Japanin ruokakulttuuriin. Sendain lähialueiden lisäksi matkustin muun muassa Hokkaidon Furanoon, Aomoriin, Kiotoon sekä muutaman kerran Tokioon.
Lopulta parasta vaihdossa ei ollutkaan reissaaminen, vaan aktiivinen opiskelija-arki Sendaissa uusien ystävien ja tutkimusryhmäläisten kanssa. Sendai on todella eloisa kaupunki, vaikkei Japanin suurimpia olekaan, ja täynnä ystävällisiä ihmisiä. Vaihto kasvatti minua niin tulevana vesitekniikan ammattilaisena kuin ihmisenä. Se vahvisti kiinnostustani kansainvälisiä mahdollisuuksia kohtaan ja antoi itsevarmuutta sekä valmiuksia, joista uskon olevan hyötyä koko työurani ajan. Vaikka minulla on jo kova ikävä uusia ystäviäni, karaokea sekä japanilaista ruokaa, on toisaalta ihanaa olla taas tutussa ja kauniissa Helsingissä. Vaihto oli tähänastisen elämäni ikimuistoisimmat kuusi kuukautta. Olen erittäin kiitollinen MVTT:lle saamastani tuesta, joka mahdollisti tämän kokemuksen!
Katariina Levä
Katariina Levä - 2026: Tohoku University, Japani
Matkakertomuksen tiedot
Opiskelija
Katariina Levä
Koulu
Aalto-yliopisto
Matkakohde
Tohoku University, Japani
Aika
01.10.2025 - 31.03.2026
Vaihto-ohjelma
COLABS (Co-operative Laboratory Study Program)