Matias Heino - 2015: National University of Singapore, Singapore

Matkakertomuksen tiedot

Opiskelija
Matias Heino
Koulu
Aalto-yliopisto
Matkakohde
National University of Singapore, Singapore
Aika
12.01.2015 - 09.05.2015
Vaihto-ohjelma

Vaihtolukukausi Singaporessa
Tiesin jo opintojeni alusta lähtien haluavani opiskelijavaihtoon. Useista vaihtoehdoista ympäri maailman vaihtokohteeksi valikoitui National University of Singapore (NUS), jossa opiskelin yhden lukukauden keväällä 2015. Valitsin Singaporen vaihtokohteekseni, sillä tiesin, että sen yliopistot ovat laadukkaita ja, että opetuskielenä käytetään englantia. Lisäksi yksi Singaporen selkeistä eduista verrattuna moniin muihin kaukokohteiden yliopistoihin oli se, ettei sinne hakeakseen tarvinnut suorittaa TOEFL:a tai muuta vastaavaa englanninkielen koetta.

Olin matkustanut Aasiassa jo aikaisemmin, joten tiesin, että ilmasto Singaporessa on miellyttävän lämmin. Lisäksi ajattelin, että Suomeen palaaminen on mukavampaa kesän kynnyksellä kuin keskellä synkintä talvea, minkä vuoksi kevätlukukausi tuntui ajankohtana paremmalta vaihtoehdolta. Apurahaa vaihtoa varten sain Aalto-yliopistolta, Maa- ja vesitekniikan tuki ry:ltä ja Vesitekniikan opetuksen kehittämisrahastosta. Vesitekniikan opetuksen kehittämisrahaston apurahojen koordinointi oli ainakin tuolloin vesitekniikan opetushenkilökunnan vastuulla, joten kannattaa tiedustella heiltä mahdollisuutta hakea ko. apurahaa.

Singapore
Singapore on kaupunkivaltio Kaakkois-Aasiassa, ja se sijaitsee 137 kilometriä päiväntasaajalta pohjoiseen. Ilmasto on Singaporessa hyvin kuuma ja kostea. Singaporen asukastiheys on yksi maailman suurimmista, ja sen noin asukkaasta noin 20 % on siirtotyöläisiä. Singapore on yksi maailman vauraimmista valtioista.

Alla on hieman perustietoa Singaporesta:
- valtiomuoto: tasavalta
- pääkaupunki: Singapore city
- pinta-ala: 718 km2
- väkiluku: noin 5 500 000
- viralliset kielet: englanti, mandariinikiina, malaiji & tamili
- valuutta: Singaporen dollari (SGD)

Singaporen alue on hyvin moderni, sillä sen kunnollinen kehittäminen aloitettiin vasta 1950-luvulla itsenäistymisen jälkeen. Joitakin historiallisia kortteleita on kuitenkin säilytetty. Vaikka Singapore on hyvin kaupungistunut, on siellä silti runsaasti puistoja ja muita viheralueita.

Singapore on hyvin monikulttuurinen paikka, mikä näkyy myös katukuvassa ja ruokatarjonnassa. Monilla kulttuureilla on Singaporessa omia alueitaan. Little Indiassa, Arab Streetillä ja Chinatownissa onkin mukavaa vaivatta maistella eri puolilta maailmaa tulevia herkullisia ruokia.

Autoilu on hyvin kallista, ja julkinen liikenne onkin ihmisten pääasiallinen liikkumismuoto. Pyöräilijöitä ei juurikaan näy. Joukkoliikenne toimii kuitenkin moitteettomasti, ja Singaporen MRT-verkko kattaa lähes koko valtion. Lisäksi MRT-asemilta lähtee runsaasti busseja ympäröiville alueille.

Hakeminen, rekisteröityminen ja kurssivalinnat NUS:ssa
Hakeminen NUS:een alkoi Aalto-yliopiston sisäisellä haulla edellisen vuoden keväänä. Haussa valittiin kolme vaihtokohdetta järjestyksessä. Vaihtopaikat täytettiin opintomenestyksen ja -nopeuden perusteella. Kun tulokset Aallon sisäisestä vaihtohausta oli saatu, piti täyttää virallinen online-hakemus NUS:lle. NUS:lle lähetettiin myös kirjallinen hakemus, mutta sen hoiti pääasiassa vaihtokoordinaattori.

Ennen lopullista hyväksymistä NUS:een, täytyi saada hyväksyntä kolmelle kurssille osallistumiseen. Alustavat kurssi-ilmoittautumiset tehtiin online-hakemuksen täyttämisen yhteydessä. Hakemuksessa valittiin 10 kurssia, joista 3 - 4 kurssille hyväksyttiin. Jouduin itse hieman ongelmiin tässä vaiheessa, ja jouduin valitsemaan kurssit monta kertaa uudestaan, sillä ne olivat ehtineet täyttyä ennen ilmoittautumistani. Suosittelenkin täyttämään online-hakemuksen heti sen avauduttua, jolloin harvempi kurssi on vielä ehtinyt täyttyä.

Online-hakemuksessa tehdyt kurssivalinnat olivat kuitenkin vasta alustavat. Lukukauden ensimmäisinä viikkoina on käynnissä niin sanottu add/drop-vaihe, jolloin kursseja voi mahdollisuuksien mukaan vaihdella. Monilla vaihto-opiskelijoilla oli alussa hankaluuksia kurssiensa kanssa, mutta ainakin kaikki tuntemani vaihto-opiskelijat saivat vähintään tyydyttävät kurssit opiskellakseen.

Kun lopullinen hyväksyntä NUS:lta oli myönnetty, kuului hakea Student passia. Student pass on Singaporen vaihto-opiskelijoille myöntämä väliaikainen henkilökortti, jonka turvin voi esimerkiksi ylittää rajan samoista porteista kuin Singaporen omat kansalaiset. Student passin hakeminen tapahtui marras- ja joulukuun vaiheessa.
Joulukuun aikana myös esi-rekisteröidyttiin (registration, part one) NUS:iin, minkä jälkeen sai käyttöönsä opiskelijanumeron ja muut tarvittavat tunnukset. Kun esi-rekisteröityminen oli suoritettu, täytyi maksaa opiskelijamaksu, joka oikeutti opiskelijapalveluihin ja terveydenhuoltoon.

Lopullinen rekisteröityminen (registration, part two) suoritettiin paikanpäällä. Suuresta ihmismäärästä ja hieman sekavista ohjeista huolimatta rekisteröityminen sujui jouhevasti, ja henkilökunta oli avuliasta. Rekisteröitymistiloissa oli esimerkiksi mahdollista käyttää tietokonetta ja printteriä, jos jokin dokumentti puuttui. Kannattaa kuitenkin pitää huolta, että kaikki vaadittava on mukana, sillä se nopeuttaa asioimista huomattavasti.

Opiskelu
Opiskelu NUS:ssa oli melko samanlaista kuin Suomessa. Kurssien ydinasiat käytiin läpi luennoilla, joita tukemaan järjestettiin harjoituksia (tutorial) sekä ryhmä- ja laskutehtäviä. Ainakin kursseilla, joihin itse osallistuin, opettajat olivat hyvin päteviä ja innostavia. Luennot olivat käytännössä aina sellaisia, että opettaja puhui ja muut kuuntelivat. Verrattuna Aalto-yliopistoon, laskuharjoituksilla oli huomattavasti pienempi painoarvo arvosanassa, keskimäärin 5 %.

Tentit olivat avainasemassa kurssin suorittamisen kannalta. Ne olivatkin usein melko haastavia, erityisesti ajankäytön osalta. Tenttien haastavuus johtunee siitä, että NUS:ssa kurssit arvostellaan pääasiassa ennalta määrätyn jakauman perusteella, joten opiskelijat täytyy asettaa paremmuusjärjestykseen. Ennalta määrätyn arvosanajakauman vuoksi kurssit on melko helppo läpäistä, mutta erinomaista arvosanaa on vaikea saavuttaa.

Opiskelin NUS:ssa seuraavat kurssit:
- Topics in Hydraulic & Water Resources – Modelling Climate Change
o Kurssilla käytiin läpi ilmastonmuutosmallinnuksen perusteet. Suoritustapana olivat ryhmätyö ja tentti. Opettaja oli erittäin hyvä, mutta perui välillä luentoja viimehetkellä, joskus jopa kun luennon olisi pitänyt jo alkaa. Työkuormaltaan melko kevyt kurssi, vaikka asiasisältö olikin paikoin hankalaa.
- Environmental Chemical Principles
o Kurssilla käytiin läpi ympäristökemian perusteita. Erityisesti mielenkiinnon kohteena oli maa- ja vesisysteemissä tapahtuvat kemialliset reaktiot. Suoritustapana olivat viikkoharjoitukset, ryhmätyö, välikoe ja tentti.
- Intercultural Communication
o Kurssin teemana oli kulttuurienvälinen kommunikaatio. Kurssin oli yllättävän teoreettinen, mutta sisälsi esimerkkejä myös käytännöstä. Kurssi jakautui luentoihin ja tutorialeihin, joista jälkimmäiset olivat käytännönläheisempiä. Kurssin suorittamiseen kuului erinäisiä harjoitustehtäviä, tutorialit ja tentti.
- An Introduction to literary studies
o Kirjallisuustutkimuksen alkeiskurssi, jossa luettiin neljä kirjaa. Kurssilla oli erittäin innostava opettaja, ja kävinkin lähes jokaisella luennolla. Lisäksi kirjat, jotka kurssilla luettiin, olivat todella hyviä. Suoritustapana oli harjoitustehtäviä, essee, välikoe ja tentti.

Asuminen ja Vapaa-aika
Asuin NUS:n kampusalueella sijaitsevassa University Townissa (UTown), jossa asui paljon muitakin vaihto-opiskelijoita. Asunnonhankkimisen kanssa kannattaa olla tarkkana, sillä sitä ei voi hakea ennen kuin on tullut hyväksytyksi vaihto-opiskelijaksi NUS:een. Osalle vaihto-opiskelijoista kävi siten, etteivät he ehtineet saada kurssejaan hyväksytyksi ennen ensimmäisen asuntohakukierroksen sulkeutumista. Suurin osa heistä sai kuitenkin asunnon kampusalueelta toisen asuntohakukierroksen päätteeksi.

UTown on vuonna 2011 rakennettu alue NUS:n sisällä. Siellä on luentosaleja, kauppa, kirjakauppa, kuntosali, uima-allas ja monia ravintoloita. Kyse on siis todellisesta opiskelijan lintukodosta. NUS:n kampus on melko suuri, mutta siellä risteilee onneksi ilmaisia kampusbusseja, joiden avulla pääsee nopeasti luennoille ja MRT-asemalle.

Käytin suuren osan vapaistani matkustelemiseen. Kävin esimerkiksi Vietnamissa, Malesiassa ja Myanmarissa. Singaporesta pääsee lentämällä nopeasti ja edullisesti ympäri Kaakkois-Aasiaa. Yleisimpiä käyttämiäni lentoyhtiöitä olivat AirAsia, Tiger Airlines ja Jet Star. Lisäksi, Malesiaan pääsi Singaporesta kätevästi bussilla. Malesiasta erityisesti mieleeni jäivät Tiomanin ja Perhentian paratiisisaaret, joita voin suositella matkakohteina lämpimästi, ja joihin pääsee Singaporesta maitse ja vesitse.

Yhteenveto
Opiskelijavaihto Singaporessa oli todella hieno kokemus, jota voin suositella lämpimästi kaikille. Kaupunki on hyvin toimiva, ja sieltä pääsee tarvittaessa nopeasti ja halvalla pois. NUS on todella hyvä yliopisto, jolla on hienot tilat, toimiva kampus ja osaavat opettajat. Suosittelen vaihtoa kaikille siitä kiinnostuneille muutenkin. Se on ainutkertainen mahdollisuus tutustua maailmaan ja uusiin ihmisiin rennossa ja stressittömässä ympäristössä!