Olle Häggblom - 2016: University of Iceland, Islanti

Matkakertomuksen tiedot

Opiskelija
Olle Häggblom
Koulu
Aalto-yliopisto
Matkakohde
University of Iceland, Islanti
Aika
04.01.2016 - 13.05.2016
Vaihto-ohjelma
Nordtek

Yleistä

Hain vaihtoon keväällä 2015, sillä tulin siihen tulokseen, että opintoni ovat kohta lähestymässä loppuaan ja halusin ehtiä opiskelemaan ulkomailla ennen valmistumistani. Valitsin Islannin koska olen aina kokenut Islannin eksoottisena paikkana ja koska Islanti maana oli minulle entuudestaan tuntematon. Sen lisäksi hakemisprosessi muihin pohjoismaihin oli verrattain lyhyt ja helppo, eikä kielitodistuksia, viisumia tai vastaavia byrokraattisia dokumentteja tarvinnut selvitellä ennen vaihtoa. Yllätyin kuitenkin itse hakuprosessin selkeydestä ja suoraviivaisuudesta. Olin kuvitellut, että vaihtoprosessissa olisi monta hankalaa vaihetta ja että vaihto-opiskelijaksi pääseminen olisi ollut vaikeaa. Mielestäni hankalinta hakemisprosessissa oli valita opiskelusuunnitelmaani sopivia kursseja Islannin yliopistosta (HÍ), sillä englanninkielisiä kursseja oli suhteellisen vähän. 

Saavuttuani Islantiin, huomasin nopeasti kuinka maanläheisiä, mukavia ja auttavaisia islantilaiset ovat. Heidän kanssaan oli erittäin helppoa tulla toimeen, eivätkä he huolestu pienistä asioista, vaan ottavat rennosti ja säilyttävät positiivisen asenteensa myös ongelmallisissa tilanteissa. Heidän ystävällisyytensä sain kokea heti ensimmäisenä iltanani, kun lentobussin kuski suostui ajamaan minut ovelle asti, huonosta kelistä ja kapeista kaduista huolimatta. Myös HÍ osoitti suurta vieraanvaraisuutta vaihto-opiskelijoita kohtaan ja koulussa tunsi olonsa nopeasti kotoisaksi. Vaikka islantilaiset ovat erittäin ylpeitä kielestään ja kulttuuristaan, puhuvat he englantia hyvin ja mielellään. Vaihtoni aikana huomasin islantilaisten olevan hyvin kielitaitoisia ja suurin osa heistä puhui islannin ja englannin ohella myös norjaa, tanskaa tai ruotsia. Islantilaiseten laajan kielitaidon avulla, pystyin keskustelemaan uusien ystävieni kanssa ”skandinaavisella sekakielellä” englannin ohella.

Islannin kulttuuri ja kulttuuriperintö muistuttavat hyvin paljon Suomen kulttuuria, joten vaihtoni ei aiheuttanut minulle kulttuurišokkia, vaan sopeuduin nopeasti ja helposti islantilaisten pohjoismaalaiseen elämäntyyliin.

Koulu ja opiskelu

Kuten jo mainitsin, Islannin Yliopisto osoitti kaikkia vaihto-opiskelijoita kohtaan suurta vieraanvaraisuutta, eikä lukukauden käynnistämisessä ilmennyt suurempia ongelmia, vaan opinnot alkoivat erittäin sujuvasti. Kurssivalintani muuttui hieman saavuttuani Islantiin, sillä alustavassa kurssivalinnassani esiintyi mielestäni liikaa päällekkäisyyksiä. HÍssa luennoilla osallistumista valvottiin paljon tarkemmin kuin Aallossa ja läsnäolosta saikin paljon arvosanaan vaikuttavia pisteitä, joten pyrin vähentämään lukujärjestyksessäni esiintyneitä päällekkäisyyksiä.

Koulutus HÍssa oli mielestäni korkealaatuista, mutta kurssien välillä oli myös laadullisia eroja. Suoritin vaihtoni aikana neljä kurssia, joista kolme olivat mielestäni erittäin hyvin järjestettyjä ja kiinnostavia, kun taas yksi osoittautui pieneksi pettymykseksi, enkä saanut kurssista irti niin paljon kuin odotin.  Kursseihin liittyvä työmäärä oli mielestäni suunnilleen samalla tasolla kuin Aallossa. HÍn ja Aallon kursseissa on se ero, että HÍssa suurimassa osassa kursseja oli lopputentti lukukauden päätteeksi, kun taas Aallossa tenttien sijaan painotetaan harjoitus- ja ryhmätöitä. HÍssa lopputenttiä pidetään edelleen tärkeänä osana koulutusta ja tentin arvosana usein myös määrittelee loppuarvosanan. HÍssa pidetään myös tärkeänä, että opiskelijat ostavat kursseihin liittyvät oppikirjat, jotka voivat olla suhteellisen hintavia (80–120 €).

Vapaa-ajan viihdykkeeksi Islannista löytyy paljon tekemistä. Kaupunki-ihminen viihtyy pienessä, mutta eloisassa Reykjavíkissa ja seikkailija löytää itsensä Islannin karusta ja kauniista luonnosta. Reykjavíkin läheisyydestä löytyy myös kauniita vaelluspolkuja, joten arkipäivänäkin voi lähteä vaeltamaan. Opaskirjastani luin osuvan kuvauksen Islannin todellisesta luonteesta: ”Islanti alkaa siellä, missä Reykjavík loppuu”. 

Vaihto-opiskelijoille ESN (Erasmus Student Network) järjesti viikoittain kaikenlaisia tapahtumia, hiihtomatkoista pub-quiziin. Näissä tapahtumissa tunnelma oli yleensä leppoisa ja uusiin ihmisiin tutustui helposti. ESNn kautta tutustui myös muihin vaihto-opiskelijoihin, muttei välttämättä islantilaisiin. Tämän takia päätin osallistua enemmän rakennus- ja ympäristötekniikan ainejärjestön, Naglarin, tapahtumiin. Ainejärjestössä pääsin tutustumaan enemmän islantilaisiin ja vaikka olinkin melkein ainoa vaihto-opiskelija siellä, minut otettiin vastaan lämmöllä. 

Asuminen

Vaihtoni kolmen ensimmäisen viikon aikana vuokrasin huoneen Airbnbn kautta. Huoneeni oli omakotitalossa, joka sijaitsi Háaleitin alueella n. kolme kilometriä keskustasta. Löysin sittemmin ystävän kautta toisen huoneen Eíriksgatanilla, joka sijaitsi aivan keskustassa. Asunnosta pystyin kävelemään Reykjavíkin keskustan jokaiseen kolkkaan, eikä minun ollut tarvetta käyttää julkista liikennettä. Vuokrataso on Reykjavíkissa suhteellisen korkea ja yhdestä hyväkuntoisesta huoneesta keskustassa joutuu tällä hetkellä maksamaan n. 600–800 euroa kuussa. Vuokraan sisältyy yleensä lämpö-, vesi-, sähkö- ja internetkustannukset. Halvimmat huoneet ja asunnot löytyvät keskustan majataloista tai yliopiston kautta (https://www.studentagardar.is/). Itse olin erittäin tyytyväinen siitä, että asuin aivan keskustassa. Suosittelen lämpimästi muille vaihto-opiskelioille majoituksen etsimistä 101-alueen sisältä (101 on Reykjavíkin keskustan postinumero), sillä joukkoliikenne Reykjavíkissa ei ole aivan samalla tasolla kuin Helsingin seudulla, eikä pyöräily ole aina mahdollista huonon sään ja kovan tuulen takia.

Muuta

Islannin luonto on kerta kaikkiaan suurenmoinen. Saari on täynnä vuoria, tulivuoria, vuonoja, jäätiköitä, jokia ja järviä, jotka yhdessä muodostavat karun ja kauniin maiseman. Ei tarvitse matkustaa kuin 30 minuuttia Reykjavíkin keskustasta ja olet jo keskellä luontoa. Islannin sää on tyypillinen merisää, joka vaihtelee jatkuvasti ja nopeasti. Yhden päivän aikana voi esiintyä niin sadetta ja tuulta kuin aurinkoa ja lämpöä. Islannin vaihtelevaan säähän tulee varustautua veden- ja tuulenkestävin vaattein.

Mikäli mieli halajaa kaupungin ulkopuolelle, voi Reykjavíkistä vuokrata kohtuullisen edulliseen hintaan auton. Halvin autovuokraamo Reykjavíkin seudulla on nimeltään SADcars, josta pienen auton vuokraaminen maksaa n. 30 € päivässä. Hinta vaihtelee vuodenajan ja turistikauden mukaan, halvimmillaan hinnat ovat keskellä talvea. Nimestään huolimatta SADcarsin vuokra-autot eivät aiheuta tuskaa tai surullisuutta. Autoillessa kannattaa pitää mielessä tuulinen ja nopeasti muuttuva sää, joka voi aiheuttaa ongelmia pienille autoille. 

Islantilaiset rakastavat uimahallejaan ja Reykjavíkin alueelta löytyykin niitä aika monta. Islantilaiset uimahallit ovat suurelta osin ulkoilmakylpylöitä, joista yleensä löytyy monta lämmintä allasta (hot-pots), joissa voi rentoutua. Minusta tuli uimahallien kanta-asiakas ja huomasin paljon yhtäläisyyksiä islantilaisen lämminallas-kulttuurin ja suomalaisen saunankulttuurin välillä.

Vaihdossa suoritetut kurssit: Hydropower plants, Water and Wastewater Systems, Sustainable Energy Options, Environmental Planning

Espoo, 13.7.2016

Olle Häggblom