Tatu Hiltunen - 2015: Nanyang technological univeristy, Singapore

Matkakertomuksen tiedot

Opiskelija
Tatu Hiltunen
Koulu
Aalto-yliopisto
Matkakohde
Nanyang technological univeristy, Singapore
Aika
04.08.2014 - 14.12.2014
Vaihto-ohjelma

Vaihtolukukausi Singaporessa

Olen ollut aiemmin kaksi kertaa vaihdossa ja halusin ehdottomasti lähteä vaihtoon myös Aalto yliopiston vesitekniikan maisteriohjelmasta. Aiemmin olen ollut vaihdossa Euroopassa ja Väli-Amerikassa, joten halusin lähteä tällä kertaa Aasiaan. Singapore vaikutti kiinnostavalta maalta, jonka yliopistot ovat maailman parhaimmistoa ranking-listoilla.  Lisäksi englanninkielisyys ja hyvä elintaso tekevät Singaporesta helpon portin Kaakkois-Aasiaan. Singaporen yliopistoista sekä NUS että NTU tarjosivat koulutusohjelmaani soveltuvia kursseja, mutta NTU tarjosi teknillisenä yliopistona kiinnostavampia kursseja ympäristöteknologian koulutusohjelmassaan.

Vaihtoon hakeminen oli aikamoista paperisotaa kiireisellä aikataululla. Hyväksynnän jälkeen pitää vielä hakea Singaporen viranomaisilta viralliset paperit. NTU:lta tulleet ohjeet olivat melko sekavia ja ristiriitaisia siältäen mm. toisistaan poikkeavia päivämääriä. IPA-kirje maahanmuuttovirastolta kannattaa hakea vasta yliopiston vahvistussähköpostissa mainitun päivämäärän jälkeen. Hain apurahoja Aallon vesitekniikan rahastosta ja Maa- ja vesitekniikan tuki rahastosta (mvtt.fi). Sain näiltä molemmilta apurahan Aallon oman apurahan lisäksi, joten apurahoja kannattaa aina hakea muistakin paikoista.

Asunto

Asunnon löytymisen kanssa Singaporesta on oma stressinsä. NTU tarjoaa todella edullisia opiskelija-asuntoja (200 €/kk), mutta nämä ovat lähes kaikki jaetuja kahden hengen huoneita. Hain tällaista asuntoa NTU:n järjestelmän kautta. NTU väittää että asunnot jaetaan täysin sattumanvaraisesti, mutta kuulin huhuja että todellisuudessa ainakin kansallisuus taidetaan ottaa huomioon. Juttelin monien muiden suomalaisten ja skandinavialaisten vaihto-opiskelijoiden kanssa ja hyvin harva oli saanut kampukselta asuntoa. Tiettyjä muita kansallisuuksia tunnutaan suosivan. Ehkä myös siitä syystä, että useimmat skandinavialaiset ottavat joka tapauksessa mielummin apurahojensa turvin luksus-kondon jaettavaksi keskenään. Jos hakee NUS:lle asunnon saaminen on paljon helpompaa ja oman huoneenkin saa melko varmasti.
 
Sijaintinsa puolesta NTU ei ole kauhean kätevä, vaikkakin kampusalue on oikein viihtyisä viidakon reunustamana ja sisältää kaikki tarvittavat palvelut. Se sijaitsee saaren aivan länsilaidalla ja sieltä keskustaan matkaaminen julkisilla kestää suunnilleen tunnin. NUS taas on huomattavasti lähempänä keskustaa.

Mikäli ei saa tai halua kampusasuntoa, täytyy käyttää jonkin verran aikaa asunnon löytämiseen. Tämä ei kuitenkaan ole lopulta kovin vaikeaa. Huoneita on paljon tarjolla nettipalveluissa. Singaporessa on kahdenlaisia asuntoja, valtion omistamat HDB-asunnot sekä yksityisten asuntoyhtiöiden kondominium-asunnot. HDB asuntoja ei saisi lain mukaan vuokrata ulkomaalaisille, mutta monet paikalliset ottavat silti alivuokralle opiskelijoita ylimääräiseen huoneeseensa. Kondot taas ovat palveluasuntoja, joissa on aina vartiointi sekä usein uima-allas ja kuntosali tai jopa tenniskenttä.

Hain kampukselta asuntoa sitä saamatta, joten etsin huonetta netin palvelujen kautta. Toimivimmaksi sivuksi osoittautui easyroommate.com, jolla yksityiset sekä kiinteistönvälittäjä-agentit ilmoittelevat asuntoja. Minä otin huoneen River Valleyssä sijaitsevasta kondosta sen mainion sijainnin takia. Sieltä tosin on pitkä matka NTU:n kampukselle, mutta minun saamani kurssit olivat kaikki iltaluentoja ja ajattelin että on hauskempi tutkia päivät kaupunkia ja illalla on helppo käväistä kampuksella. Tämä osoittautua ihan mukavaksi ratkaisuksi vaikka tosin jäin vähän ulkopuolelle kampuksen lähellä asuvien vaihtarien päivittäisestä meiningistä.

Maksoin huoneestani noin 800 €/kk mikä oli hyvin edullista asunnon sijaintiin nähden. Kauempana keskustasta monilla vaihtareilla oli vastaavanlaisia kondohuoneita ehkä 600 €/kk. Joka tapauksessa asuntojen vuokrat Singaporessa ovat todella kalliita. Kampuksen ulkopuolelta voi saada halvimmillaan ehkä vajaalla 400 €/kk oman huoneen HDB-asunnosta. Kannattaa tosin myös miettiä minkälaisia kämppäkavereita haluaa. HDB-asunnoissa päävuokralaiset voivat olla tiukkoja asuntojen sääntöjen suhteen. Parasta on, jos löytää mukavan vaihtariporukan, jonka kanssa voi vuokrata ja jakaa koko asunnon.

River Valley sijaitsee Orchard roadin lähellä ja Singaporen joen rannalla aivan keskustassa. Siitä oli erittäin kiva lähteä lenkkeilemään illala joen ympärille, jossa sijaitsee myös Singapore yöelämän keskus. Joen varsi on täynnä ravintoloita ja hotelleja, joissa näkee paljon länsimaalaisia turisteja. Clarke Quay -alue taas on ravintoloita ja klubeja pullollaan. Siellä sijaitsevalla sillalla paikalliset nuoret sekä vaihtarit aloittelevat iltaa juomiensa kanssa. Singaporessa julkisesti juominen on kuulemani mukaan kiellettyä, mutta iltaisin joen varrella ja varsinkaan kyseisellä sillalla sääntö ei päde.

Vapaa-aika

Olen hieman pettynyt yliopistojen järjestämiin vaihto-opiskelija-aktiviteetteihin. Lukukauden alussa oli pari yhteistä tapahtumaa, kaupunkikierros ja yhteinen illanvietto. Nämä kaikki ovat maksullisia tapahtumia eikä mitään yhteisiä ilmaisia tapahtumia ollut. Lisäksi oli muutama järjestetty reissu, joiden sijaan menin muille reissuille. Myös yökerhoissa oli viikoittain opiskelijoille ilmaisen sisäänpääsyn tapahtumia, mutta kun hintataso baareissa on todella korkea Singaporessa niin tuli mielummin mentyä omalla porukalla vaikka sinne joen rantaan.

Singaporen ruokakulttuuri on hieno Hawker-centereineen. Näistä food courteista saa valita kymmenistä eri kojuista ruokansa erimaalaisista erikoisuuksista. Ruoka-annoksen näistä paikoista saa 2-5 eurolla, joten päivittäin näissä syöminen ei käy kalliiksi. Yliopiston food courtit eivät olleet parhaimpia. Niissä tosin oli paljon vaihtelua ja kannattaa etsiä parhaimmat paikat kokeilemalla mahdollisimmat montaa. NTU:n alueella on ainakin kymmenkunta food courtia, joten valinnan varaa on.

Matkailu on vaihto-opiskelijan parasta aikaa Kaakkois-Aasiassa. Singaporesta on helppoa ja edullista lähteä naapurimaihin tai vaikka vähän kauemmaksikin. Halpalentoyhtiöt Tiger Air ja Air Asia antavat tarjouksia jatkuvasti moniin kohteisiin. Myös Malaysian Airlines tarjosi lähes ilmaisia lippuja syyskuun 11. päivän tienoilla. Johor Bahrun puolelta Malesian rajan takaa saa vielä halvempia lippuja Air Asialta kuin Singaporesta. Sieltä matkustinkin Malesian Borneoon ja Indonesiaan Lombokille. Lisäksi kävin Manilassa Filippiineillä ja Tioman-saarella Malesiassa. Singaporesta pääsee helposti Malesian rajan yli bussilla tai junalla ja jatkaa voi maata pitkin Thaimaan kautta muualle Aasiaan.

Opiskelu

Hakuvaiheessa en löytänyt tietoja NTU:n ympäristöteknologian maisteriohjelman (Graduate studies) kurssien järjestämisajankohdasta, joten laitoin hakuun sattumalta kymmenen kiinnostavaa kurssia ohjelmasta. Näistä kursseista minulle valikoitiin ja rekisteröitiin yliopiston puolesta ne neljä, jotka järjestettiin syyslukukauden aikana (Semester 1). Eli jos haluaa saada juuri tietyt kurssit kurssivalikoimasta, täytyy valita oikea lukukausi. Minulle valikoituneet kurssit olivat:

- Urban Hydrology (3 AU)
- Air Quality Management (3AU)
- Hazardous Waste Treatment and Recovery (3AU)
- Water Quality Modelling (3AU)

Nämä kaikki kurssit järjestettiin iltaluentoina klo 6:30-9:30. Eli matkasin neljänä iltana viikossa, myös perjantaina, kampukselle River Valleystä. Kurssien opetustyyli oli jonkin verran Suomessa totutusta poikkeavaa. Useimpien professorien esityskalvot sisälsivät todella paljon asiaa ja luennot etenivät hurjalla vauhdilla. Palautettavia harjoitustöitä ei juurikaan ollut paria laskua ja ’Hazardous Waste’-kurssin pientä osaa käsittelevää raporttia lukuunottamatta. Kurssin aiheiden ja laskujen opettelu ja harjoittelu jäi siis suurelta osin oman aktiivisuuden varaan. Kandivaiheen kursseissa on kuulemma enemmän palautettavia tehtäviä ja ryhmätöitä.

Ensimmäiset luennot olivat hyvinkin yleisluonteista helppoa asiaa, mutta seuraavien luentojen jälkeen tuntui aina että mitään ei jää mieleen ja aiheet ovat todella haastavia. Välikokeet ja kokeet kuitenkin käsittelevät vain melko pientä osaa luennoilla käsiteltävistä asioista ja professorit antoivat aika hyvin vihjeitä siitä mitä asioita kokeet käsittelevät. Lisäksi kurssimateriaaleina tarjotut tehtävät ja koearkistoista löytyvät vanhat kokeet auttoivat huomattavasti. Opiskelu kannattaakin keskittää paljolti näiden läpi käymiseen. Tosin olisi ollut hyvä, jos näihin olisi ollut malliratkaisut saatavilla. Professorit eivät tarjonneet kaikkiin antamiinsakaan tehtäviin malleja eikä luentomateriaaleista aina löytynyt kaikkeen ratkaisuja.

Luin melko paljon kokeisiin, koska ennen kokeita materiaali tuntui vaikealta. Luentokalvoilla käydään läpi useiden kaavojen johtaminen differentiaaliyhtälöistä, mutta loppujen lopuksi vain ratkaistuja kaavoja käytetään. Kaikki kokeet menivät erittäin hyvin ja ne olivat tasoltaan melko samaa mitä Suomessa on totuttu.
 
Yhteenveto

Kaiken kaikkiaan tämäkin vaihtolukukausi oli mahtava kokemus. Singapore on hieno kohde ja länsimäiselle helppo Aasian portti. Kaupungissa kaikki toimii ja turvallisuus on eurooppalaista tasoa korkeammalla tiukan valvonnan ansiosta. Minulle yksi lukukausi oli riittävästi Singaporessa, koska kulttuurisesti Singapore ei ehkä kuitenkaan ollut minun tyyppiseni paikka. Vaihdossa löytää aina kuitenkin mahtavia ystäviä ja aika kuluu nopeasti kaikenlaisten tapaamisten merkeissä. Viimeistään muissa maissa matkustelu tarjoaa ikimuistoiset kokemukset Kaakkois-Aasiasta tai miksei myös Australiasta ja Oseaniasta.