Olen Helsingin yliopiston metsätieteiden opiskelija ja vietin kevätlukukauden 2023 Uudessa-
Seelannissa Waikaton yliopistossa. Waikaton yliopisto sijaitsee Pohjoissaarella, ja sillä on
kaksi kampusta: pääkampus sisämaassa Hamiltonissa ja pienempi kampus
rannikkokaupungissa nimeltään Tauranga. Päätin hakea vaihtoon Taurangan kampukselle,
sillä halusin olla lähellä merta ja rantoja. Kyseisellä kampuksella oli lisäksi
rannikontutkimuslaitos, johon toivoin pääseväni tutustumaan. Olin käynyt Uudessa-
Seelannissa 10 vuotta aikaisemmin turistina, ja minulle oli opintojen alusta asti selvää, että
haluan hakea nimenomaan sinne vaihtoon.
Vaihdon valmistelu ja odottaminen oli hyvin jännittävää ja välillä jopa stressaavaa. Viisumia
piti hakea vähintään kolme kuukautta aikaisemmin, mutta silti sain sen vasta pari viikkoa
ennen lähtöä. Kaikki tuntui hyvin epävarmalta ja epätodelliselta siihen asti. Onnekseni en
kuitenkaan joutunut etsimään asuntoa, sillä Waikaton yliopistossa vaihto-opiskelijoille
luvataan asunto yliopiston asuntolasta. Uudesta-Seelannista myös vastattiin nopeasti
viesteihin ja kaikkiin kysymyksiini, ja pidimme jopa zoom-keskustelun erään opinto-ohjaajan
kanssa. Waikaton yliopisto antoi todella hyvän kuvan itsestään jo ennen lähtöäni.
Taurangan kampuksen asuntola oli uusi ja hyvin viihtyisä. Minulla oli oma huone
jääkaappeineen ja pesutiloineen, ja jokaisessa kerroksessa oli yhteinen olohuone sekä pieni
keittiö. Asuntolassa asuminen oli erittäin hyvä päätös, sillä tutustuin oman kerrokseni
ihmisiin nopeasti, ja heistä tuli vaihdon aikana läheisiä ystäviä, joiden kanssa olen viikoittain
edelleen yhteydessä. Asuminen ja eläminen ylipäätään oli kuitenkin todella kallista: maksoin
pienestä 10 neliön asuntolahuoneesta 780 euroa kuukaudessa, ja ruoka oli lähes saman
hintaista kuin Suomessa.
Yliopistokoulutus ei ole Uudessa-Seelannissa ilmaista. Opiskelu oli varsin erilaista: laajoja
kurssitehtäviä oli paljon, mutta tukea eri muodoissaan oli saatavilla enemmän kuin täällä.
Pienellä Taurangan kampuksella oli muun muassa oma terveydenhoitaja, opinto-ohjaajia,
opettajatutoreita auttamaan kurssitehtävien kanssa ja monenlaisia kerhoja. Koulutuksen
maksullisuus näkyi näiden tarjolla olevien palveluiden lisäksi myös siinä, että oikeastaan
kaikilla kurssikavereillani oli vahva toive saada hyviä arvosanoja kotiin vietäväksi. Opiskeluun
todella panostettiin ja suhtauduttiin intohimolla. Opiskelutoverit olivat aina valmiita
lähtemään kirjastolle, ja pohdimme usein tehtäviä yhdessä.
Minulla oli vaihdolle useita tavoitteita. Halusin muun muassa oppia vesiekosysteemeistä,
sisävesien hallintakeinoista, kirjoittamaan sujuvasti englanniksi, johtamistaitoja,
verkostoitumiskykyä, kommunikointitaitoja, monitieteistä ajattelua sekä valmiuksia
vesiensuojelun suunnitteluun. Vaikka jouduin tekemään muutoksia alkuperäiseen
kurssisuunnitelmaani, koen, että saavutin vaihdolle asettamani tavoitteet. Oppia tuli sekä
käymiltäni kursseilta, että ihan vain jokapäiväisestä elämästä ja kohtaamisista sikäläisten
ihmisten kanssa. Uusi-Seelantilaiset ovat ystävällisiä, aitoja, huolettomia ja helposti
lähestyttäviä. Tuntui, että kommunikaatio- ja verkostoitumistaitoja oppi jo pelkästään
omaksumalla heidän tapaansa olla, keskustella ja tervehtiä.
Uuden-Seelannin vaihtokohteista vain yhdessä yliopistossa on metsätieteiden osasto –
Waikaton yliopistossa ei ollut. Asia ei kuitenkaan minua haitannut, sillä halusin vaihto-opinnoilta
nimenomaan uutta näkökulmaa ja erityisesti vesiaiheista osaamista. Kaikki
käymäni kurssit olivat yhdistelmä teoriaa ja käytäntöä: kirjoitimme pitkiä artikkeleita ja
raportteja, mutta kurssit sisälsivät myös laboratoriotöitä, kenttäretkiä ja
kommunikaatioharjoituksia kuten väittelyitä ja keskusteluja. Mielestäni opiskelu oli
mielekästä ja sopivan haastavaa. Englanninkielentaito kasvoi myös vauhdilla, ja huomasinkin
noin parin kuukauden jälkeen tekeväni luentomuistiinpanotkin englanniksi ihan luonnostaan.
Vaikka en opiskellut metsäaiheita, metsätalous eri muodoissaan näkyi maisemassa,
teidenvarsilla ja satamissa sekä kuului keskusteluissa. Metsätalous Uudessa-Seelannissa
perustuu suurimmalta osin radiatamäntyplantaaseihin. Valtaosa puutavarasta lähtee
tukkeina laivoissa maailmalle: maassa on hyvin vähän puunjalostusteollisuutta.
Metsätaloudella vaikutti olevan maassa varsin ristiriitainen maine, ja erityisesti
ajankohtaisena puheenaiheena oli hirmumyrsky Gabriellen aiheuttamat tuhot. Uutisissa
näytettiin videoita, joissa tulvaveden mukana liikkeelle lähteneet hakkutähteet, tukit ja
kokonaiset puut tuhosivat siltoja, kasaantuivat valtavina massoina pelloille ja rannoille sekä
aiheuttivat vakavaa jokiuomien eroosiota ja rannikkovesien samentumista. Ilmiöstä syytettiin
metsäteollisuusyritysten vastuuttomia hakkuukäytäntöjä. Ja olinkin hyvin yllättynyt
kuullessani, että maassa ei esimerkiksi vielä kovin yleisesti käytetä vesistöjen
suojavyöhykkeitä.
Uusi-Seelanti on luonnonystävän ja seikkailijan unelmakohde. Ensimmäisen kuukauden
aikana luontoa oli hämmentävää katsella, kun jokainen heinänkorsikin näytti vieraalta ja
erilaiselta. Uuden-Seelannin lajeista noin 80 % onkin endeemisiä, eli niitä ei esiinny missään
muualla maailmassa. Maassa on lumihuippuisia vuoria, sademetsiä, kristallinkirkkaita järviä
ja jokia, hiekkarantaa silmänkantamattomiin, tulivuoria ja kuumia lähteitä. Luonto on myös
todella turvallinen, sillä maassa ei ole vaarallisia eläimiä juuri lainkaan.
Vaihto-opintojen aikana tein muutamia viikonloppureissuja Pohjoissaarella; Taupo, Auckland,
Wellington, Rotorua ja Taurangan lähialueen patikkareitit ja rannat tulivat tutuiksi. Opinnot
olivat kuitenkin melko vaativia ja aikaa vieviä, joten usein viikonloppuisin lähdimme vain
kavereiden kanssa kiipeämään Mount Maunganui -vuorelle, joka oli sopivasti 20 minuutin
bussimatkan päässä. Opintojen loputtua vietin vielä muutaman viikon kierrellen Eteläsaarta,
mikä oli hyvä idea, sillä silloin aikaa ja voimia oli enemmän.
Olen erittäin kiitollinen, että Maa- ja vesitekniikan tuki ry päätti tukea vaihto-opintojani.
Uusi-Seelanti on kaukana sijaitseva ja kallis maa; matka olisi ollut hyvin erilainen ilman
saamaani apurahaa. Nyt pystyin keskittymään rauhassa opiskeluun ja uusien kokemusten
saamiseen. Vaihto oli ainutlaatuinen elämänkokemus, joka kehitti minua ihmisenä ja tuki
kasvuani monitieteisesti ja kansainvälisesti ajattelevaksi ammattilaisseksi. En vaihtaisi
kokemusta mihinkään.
